Tänä iltana kymmenen jälkeen palasimme taas keskustelupalstalle! Tuliko joku järkiinsä vai pitikö tilapäisesti palauttaa entinen versio, jonkun bugin korjaamisen ajaksi?
Joka tapauksessa tervetullut muutos jos jää pysyväksi!
Uusi Peugeot 408. Tämä numerointi on hämmentävää, ihan kuin maailmassa ei olisi muita numeroita kuin 0 ja 8. Mutta auto on erittäin nätti. Miinukset: ei nelivetoa tarjolla, sisustuksen värivalikoima kapea eli on vain musta ja harmaa, ainakin halvimmassa lataushybridimallissa.
Asiasta kymmenenteen, hienoa havaita että Metsälehti uskaltaa kirjoittaa asioista vähän toiselta kantilta kuin nykyinen viherpesu sallii. Muutama juttu lähimenneisyydessä kirjoitettu niin, että varmasti toimituksen palautepostin määrässä havaittavissa.
On tarpeen, että asioista kerrotaan monesta näkökulmasta. Se on oiva lääke myös meidän metsänomistajien uhriutumisen puuskiin. Ne olivat eilenkin pääsemässä taas palstalla valloilleen. Ja se ei ole hyvä asia.
Mitä Nostokoukku tarkoittaa uhriutumisella. Metsänomistus on sijoitus- tai elinkeinotoimintaa, joten sen on tuotettava jotain. Ansaintamalleja on entistä useampia tulevaisuudessa: maanomistaja voi tienata tuulivoimatontilla, pakurikäävällä, luontoarvojen turvaamisella tai hiilinieluilla. Kansantalouden etu voi olla samansuuntainen kuin metsänomistajan etu, mutta itsestään selvää se ei ole. Vientitulot tavaroista ja turisteista voidaan laskea, mutta miten kansantalouden eduissa arvotetaan esimerkiksi huoltovarmuus, hyvinvoinnin lisääntyminen ja maaseudun asuttuna pysyminen?
Tarkoitan tätä suunnattomien huolien, vastuun ja vastusten kasaamista omaan niskaan, koskien päätösvallan ja toiminnan kaventamista. Vähän yli 40 vuotta katselin metsiä metsäteollisuuden näkökulmasta. Istuin minäkin aina sillointällöin komiteoissa, parlamentissa ja sidosryhmätyöskentelelyissä, serttejä on väsätty ja auditointeja pidetty. Mitä tapahtui noiden ”päätösvallan kaventamisen” tuloksena? Paperin kulutus lisääntyi, ei mitään muuta. Aukkoja syntyy ja harvennuksia tehdään niin kuin 40 vuotta sittenkin. Olen nyt ollut muutaman vuoden huru-ukkona, mutta arvelen, että metsänomistajat edelleen tekevät samoja päätöksiä metsissään kuin aina ennenkin. Vai luontoväki ja ilmastoihmisetkö tekevät aukkoja meidän puolestamme? No, tosin muutama jättöpuu on enemmän jätettävä ja muutaman neliön ”riistatiheikkö” silmänlumeeksi, mutta jätettiinhän ne metsän komeimmat kilpikaarna aihkit pystyyn 70-luvulla. Päin vastoin, yhteiskunta tukee taas ensi vuonna meitä entistä avokätisemmin omasta omaisuudestamme huolehtimisessa. Ompa keskustelussa ollut mahdollisuus luoda uusia ansaintamahdollisuuksia, kuten hiilinielusta maksaminen. Täyttä hömppää mielestäni. Oikeastaan ainoa joka on kautta aikojen pystynyt metsänomistajan liikkumavaraa kaventamaan on metsäteollisuus. Sitä on tässä pyrkimyksessä ollut auliisti avittamassa Keskustapuolue, MTK (oikeastaan sama asia) mhy ja Metsäntutkimus. Metsälakiakin uudistettiin näiltä ”etujärjestöiltä” tulleen vihjeen toimesta. Jotta se saatiin kakistelematta toimimaan, opetettiin metsänomistajille korkolasku. Uhriutuminen toimii aikansa itsensä tehostajana ja tärkeäksi tekemiseen, mutta varsin pian se alkaa paistamaan läpi.
Kiitos Nostokoukku historiakatsauksesta. En tunnista että me metsänomistajat olisimme erityisesti uhriutuneet missään vaiheessa. Metsäteollisuuden masinoima savujako oli tietysti aikoinaan kiusallinen ilmiö. Ehkä metsäpolitiikan ”uhreja” olivat ne yksittäiset metsänomistajat, jotka kokivat ennen 2014 metsälakia vaihtoehtonsa rajoittuneiksi, kun jatkuva kasvatus ei ollut vielä sallittua. Yksittäistapauksissa maanomistajien liikkumavaraa on kavennettu merkittävästi muillakin keinoin, eniten erilaisten suojeluohjelmien myötä. Sitä en hahmota mikä rooli metsäteollisuudella näissä kehityskuluissa eli metsälain uudistamisissa ja suojeluohjelmien laajentamisisssa on ollut. Joku paremmin asioita tunteva voi täydentää siltä osin. Nykyään teollisuus on hyvin ympäristötietoista – tai ainakin haluaa esiintyä sellaisena. On ollut hyvin aktiivinen metsäsertifioinnissa alusta lähtien.
<p><p>Metsäteollisuus ja luontojärjestöt ovat löytäneet toisensa FSC-sertifioinnissa.Siellä on sovittu että greenpeacella on oikeus kartoittaa näitä ostokieltoalueita(HCV) yksityistenkin metsänomistajien metsiin.Helpoin keino suojella metsää.</p></p>
En tarkoittanut historiankirjoitukseksi enkä muisteluiksi. Asia vain on niin, että tavallinen metsänomistaja myy ja voi myydä tuotettaan samoin kuin 40 vuotta sitten. Tai uuden metsälain mukaan vielä vapaammin. Metsälakikohteista on turha marista, eihän niillä ”lain” mukaan ole hakkuuoikeutta ollutkaan. Tosin niitäkin voi varsin vapaasti hakata, sanktiot kun ovat merkityksettömät. Teollisuus on lähtenyt hövelisti sertifiointiin mukaan. Kyllä he ovat sopivan viherpesun haistaneet. Suojeluohjelmia on vähän ollut. On niissä joku yksittäistapaus saattanut teriin jäädä, mutta ei ollenkaan merkittäviä määriä. Sen todistavat viime vuosien huippuhakkuut. Uhriutumisesta riittää tällä palstalla esimerkkejä. Viherpiipertäjät, vihervasemmisto, eri paneelit ja ay-liike on mm. nähty lopettamassa metsänomistajan oikeuksia ja karkottamassa metsäteollisuutta Suomesta. Hyvin kuitenkin pyyhkii, uutta investoidaan, sellua keitetään lankkua sahataan ja viuluja liimaillaan. Aina on notkoja ollut, ne ovat kuin luonnonlaki. Pari vuotta kärvistellä ja taas tehdään huipputuloksia. ”Vihervassareista ”huolimatta ja vaikka kuinka ripotellaan tuhkaa päällemme.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään