Median metsäpolitiikka

Timpan juttu: Tämä voi olla selitys sille, miksi 40 vuoteen ei ole syntynyt uutta kasvua,  jolloin paksu kuntta hylki jokaisen siemenen.  Kun neulaskerros paksunee, ravinteet (kuten typpi) voivat ”lukkiutua” huonosti hajoavaan orgaaniseen ainekseen. Jos maaperän pieneliötoiminta on hidasta kylmyyden tai happamuuden vuoksi, puut saattavat kärsiä nälästä, vaikka niiden alla olisi tonneittain orgaanista massaa.   Kaikki nuo yhdessä umpi kuusikoiden jälkeen on mahdollista.   Maata ei ole ollut näkyvissä?

Kyllä, aika pitkälle näin. Yhden osasen osaoptimoinnin sijaan pitää nähdä miten kokonaisuus muuttuu ja minne vaikutukset säteilevät, kun systeemin yhtä osaa muutetaan.

Kirjeenvaihtokaveri esitti että hiilen sitominen metsään tulee halvemmaksi kuin päästöjen vähentäminen. Vastasin että mielestäni metsähiilinielut tulevat kalliiksi. Ruotsissa ajatellaan toisin, eli pyritään nollapäästöihin ilman metsänieluja. Ottakaamme mallia Ruotsista!

Eikö se takapuoli ole sama vedellä pestä jos veteen kerran tarpeetkin tehdään.

Ja sitten SAK:n tutkittua ja verifioitua(luontojärjestöt) tietoa…

SAK vaatii päätehakkuiden rajoittamista lailla – Paperiliitto mukana hyväksymässä – Metsälehti

Metsäala on jo vuosikymmeniä pyrkinyt yhteensovittamaan odotuksia ja samalla ikäänkuin myöntänyt, että biodiversiteettiä ja monimuotoisuutta (mitä lie tarkoittavatkaan) on syytä parantaa. Kokonaan kysymättä, ja tietysti myös vastaamatta, jää kysymys MIKSI näitä ylipäätään tulisi parantaa?

Minä en ainakaan ole löytänyt yhtään tutkimusta tai laajempaa näkemystäkään sille, että MIKSI näitä tulisi parantaa. Kun yrittää raaputtaa pintaa syvemmältä, niin perusteluksi paljastuvat lähinnä YK ja EU sitoumukset. Todellisuudessahan suomalaisen metsäluonnon resilienssi (muotitermi tämäkin) ei ole metsätalouden seurauksena mitenkään heikkenemässä saati ajautumassa ”toimimattomaan tilaan”. Päinvastoin, metsätalouden seurauksena ”luonnon toimintakyky” pikemminkin vain vahvistuu lämpösummien nopeasti noustua ja noustessa (johtuu sitten ihmisestä tai ei, tällä ei ole merkitystä).

Voidaan laskea ja arvioida metsälajien uhanalaisuutta kyllä, mutta MIKSI näillä olisi isossa olennaisessa kuvassa mitään merkitystä kun suomalaisessa metsäluonnossa mikään pieninkään mittattava yksikkö (esim. hyppysellinen maata tai oksanpalanen) ei jää ilman sen hyödyntämiseen erikoistunutta eliötä?

Samaten voidaan laskea, arvioida ja seurata metsäluontotyyppien uhanalaisuutta, mutta MIKSI näilläkään olisi mitään varsinaista merkitystä varsinkin kun indikaattoreihin ei saada mitään muutosta aikaan vaikka mitä tehtäisiin tai jätettäisiin tekemättä? Suurin osa metsäluontotyypeistä on erilaisia lehto- ja jalopuumetsiä. Ne pysyvät lähtökohteisesti uhanalaisina ja olivat sitä pääosin jo ennen ihmisen vaikutusta. MIKSI metsäluontotyyppien uhanalaisuutta tulisi vähentää?

Kysymys siis kuuluu että MIKSI? Tätä ei metsäala uskalla kysyä ja jos kysyisi, niin mitään tolkullista vastausta ei saataisi. Huutoa törkeästä vastuuttomuudesta kyllä saataisiin. Lopulta vedotaan vain kansainvälisiin ja kotimaisiin sitoumuksiin ja tavoitteisiin (joilla ei ole tieteellistä pohjaa varsinkaan boreaalisessa metsäluonnossa) ja tietenkin varovaisuuspariaatteeseen. Sitä ei kuitenkaan kerrota mitä pitäisi varoa kun ei sitäkään kysytä. Tieteellisen pohjan täydellinen puuttuminen paljastuu jo siitä, että nykymittareilla kaikkein uhanalaisimpien lajien ja luontotyyppien häviämisestä, eli perinnebiotoopeista, ei olla sivulausetta enempää huolissaan ns. tiedostavissakaan piireissä.

Metsätalouden vastustajien suhtautuminen on hyvin tunnepitoista ja tämä on tietysti sinällään ok. Luonnonsuojelun vastustaminenkin voi olla tunnepitoista, mutta se ei puolestaan ole ollenkaan hyväksyttävää. Asia vertautuu maatalouden ympäristövaikutusten kiihkeimpiin arvostelijoihin, heidän teesejään kun hiemankin raaputtaa niin alta löytyy eläinten oikeudet. Tämä  tarkoittaa sitä, että kompromissiin on mahdotonta päästä.

Luonnonsuojelu -termin alle sopii tietysti monenlaista ja hyvin perusteltuakin tavoitetta. Hyvin perusteltua luonnonsuojelua on vastustaa saastumista ja metsäkatoa

Ylipäätään suomalainen boreaalinen metsäluonto on hyvin vähälajista ja samaan aikaan sen toiminta (sukkessio ja prosessit) ei ole mitenkään riippuvainen yksittäisistä harvinaisista lajeista. Puulajeista kuusikin seuralaisineen on tulokaslaji vain noin 6000 vuoden takaa.

Metsätalouden vanhoista synneistä syyttäminen on tietysti mediassa helppo keino perustella muutostarvetta. Paikallisesti vesistöjen tila on metsätalouden seurauksena heikentynyt (ihmisen näkökulmasta) ja jopa saastunut (elohopea) ja tässä onkin ehkäpä ainoa tolkullinen syy vaatia muutoksia metsätalouden käytänteisiin. Tämänkin osalta mahdollisuudet tosiasillisesti muuttaa vesistöjen tilaa metsätaloutta muuttamalla ovat kuitenkin hyvin rajallisia kun lämpösummat kasvavat, sadanta kasvaa ja äärevöityy ja vesistöjen säännöstely johtaa pinnanvaihteluun joka huuhtoo kiintoaineista. Tämä on tietysti hyödyllistä metsätalouden vastustajille kun vastustamisen perustuste ei häviä mihinkään.

Vanhojen metsien suojelulle ja ehkäpä luonnonmetsien rakennepiirteiden lisäämiselle talousmetsiin on kyllä ihan relevantti ja painavakin peruste, nimittäin luonnon itseisarvo. On hienoa, että meillä on luonnontilaista metsää, maisemia ja elinpaikkoja harvinaisille lajeille ja luontotyypeillekin. Se on sitten kokonaan eri asia MIKSI näitä pitäisi olla 10% joka maakunnassa tai jopa 33% tiukkaa suojelua, 33% ”pehmeää metsätaloutta ja 33% nykyisen kaltaista metsätaloutta kuten jotkut tahot vaativat?

MIKSI näin tulisi olla? Tähän ei vastausta saada, vaikka metsäala tulisi kuinka paljon vastaan suojelua vaativia.

Sitten on vielä maakäyttösektorin asettamat vaatimukset. Näistä vain sen verran, että koko ajatus siitä, että boreaalinen metsä voisi olla sen mahdollistamaa puutuotteiden määrää enemmän pysyvä hiilinielu on mieletön ja täysin vailla tieteellistä pohjaa vaikka ilmastopoliittisia perusteita tietysti onkin.