Keskustelut Puukauppa Metsä-Group investoi Kemiin ,vuodenpäästä ratkaisu

  • Tämä aihe sisältää 302 vastausta, 44 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 5 vuotta, sitten Apli toimesta.
Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 302)
  • Metsä-Group investoi Kemiin ,vuodenpäästä ratkaisu

    Metsäliitto ryhtyi kahdenmiljardin investointeihin,Kemin sellutehdas uusiksi ja tuotanto tuplaksi ja Raumalle sahalaitos.On hyvä ,että löytyy tämänlaisia rohkeita yrityksia,ei tyhjiä puheita ja lupauksia,vaan tekoja.

  • Rane2
    Tolopainen

    Sellun teko on todella työvoimavaltaista kun lähdetään liikkeelle taimien kasvatuksesta ja miksi emme lähtisi koska ilman tuota koko ketjua papruliitto olisi aika yksinäinen tehtaassaan. Työvoimakuluista vain monet muut maksavat suurimman osan ja metsäteoliisuus pienen siivun, metsänomistajat rahoittavat loppupeleissä kaiken. ML:n metsänomistajat vastaavat taloudellisesti osuuskunnan toiminnasta ja siten myös koko Kemin projektista.

    Oulussakaan ei ole mitään ongelmia tehdä hienopaperia, myyntiosasto ei vain saa sitä kaupaksi kannattavalla hinnalla ja paprumiehille ei töitä enää ole vaikka tekisivät työnsä kuinka hyvin tahansa. Tehtaan tulos tehdään myynnistä ei tuotannosta, siitä syntyy vain kuluja.

    Kurki

    Oulussakaan ei ole mitään ongelmia tehdä hienopaperia, myyntiosasto ei vain saa sitä kaupaksi kannattavalla hinnalla ja paprumiehille ei töitä enää ole vaikka tekisivät työnsä kuinka hyvin tahansa. Tehtaan tulos tehdään myynnistä ei tuotannosta, siitä syntyy vain kuluja.

    Vaikea sanoa olisiko edes Saksan palkkataso miinus -10% riittänyt tehtaan jatkolle, sillä euroalueella entiset Itä-Euroopan maat ovat niin paljon palkkakustannuksissa kilpailukyisempiä.

    Mutta sillä pärjätään jo aika hyvin,  kun suomalainen periferiapalkkataso aloittain on keskuksen Saksaa -10% prosenttia alempi.

    Euro-Suomella ei voi olla omaa palkkapolitiikkaa. Palkan määrää muiden euromaiden palkat, kun työn tuottavuus ja laatu on sama.EUn suurimmat taloudet Saksa ja Ranska määräävät Suomen vientivaluutan euron arvon.

    Suomeen pitää saada sellainen hallitus, joka saattaa Sipilän KIKYn viimeisen vaiheen maaliin eli palkkakustannukset on pidettävä ennallaan, niin kauan kuin Saksassa palkkataso aloittain  nousee korkeammaksi kun Suomessa.

    Tuossa hallituksessa uskoisin, että keskustakin haluaa olla mukana laittamassa taloutta kuntoon, vaikka koki tappion vaaleissa.

    Tolopainen

    Se on valitettava juttu, että Suomessa on metsäteollisuuden vanhat sopimukset hinnoitelevat  työn liian kalliiksi. Alan ei enää pitäisi olla palkkajohtaja, kun työmarkkinoilla ei enää makseta pelkästään damaticin näpyttelemisestä, pitäisi osata kehittää ja ohjelmoida. Lisäksi älyttömät lisät ja kta:n käyttö palkanmaksussa lähes tuplaavat peruspalkan.

    Kalle Kehveli

    Ettekö te olleet alakohtaisien palkkojen puolesta? Mikä demokratia-aalto nyt on valloillaan. Metsäteollisuudella on vara vaikka tuplata palkat.

    Minä taidan olla ainut tästä porukasta, joka pystyy prosessiautomaatiolaitteita ohjelmoimaan. Silti minun vuositulot on kehnot verrattuna sairaanhoitajiin tai poliiseihin. Tässäkin tapauksessa länget maksaa enemmän kuin hevonen.

    Prosessin vuorotöissä damaticin (valmettia) näpyttelijät tekevät samalla havaintoja, jotka pienillä ohjelman muutoksilla johtavat tuotannon tehostumiseen. Tärkeää työtä.

    Oksanen

    Paperitonnista palkkojen osuus on neljä ( 4 ) prosenttia. Puun kustannusvaikutus metsäteollisuudessa on huomattavasti suurempi, joten  alentamalla puun hinta pahimpien kilpailijamaiden tasolle on vaikutus nopeampi. Esim. kuusitukki maksaa tehtaan portilla tällä hetkellä yli 90 euroa, hintaero vaikkapa venäläiseen kuusitukkiin on täysin kestämätön. Venäläistä tukkia saa samalla hinnalla yli kolme mottia. Kotimaisen puun hintakustannus viisinkertaistuikin viime vuoden aikana, eikä tätä pidä päästää enää toistumaan.

    Rane2

    Puun hinta joustaa huonompina aikoina toisin kuin palkat.Tehtaan portilla puun hinnassa on myös palkkakustannukset jotka eivät siis jousta.

    A.Jalkanen

    ”Vihervasemmistolainenkin” voi olla sitä mieltä, että alakohtaiset palkankorotukset ja nykyistä laajempi työpaikkakohtainen sopiminen olisi tätä päivää.

    Oksanen

    Palkat joustavat nopeasti esim. lomauttamalla tai lyhentämällä työaikaa. Sitä vastoin ylihinnalla ostettu raaka-aine, eli tässä tapauksessa puu vaikeuttaa lopputuotteiden myyntiä kuukausia, jopa vuosia. Onneksi tähän on alkanut tulla muutos, ylihinnoiteltua puuta ei enää osteta suuria määriä kuten viime vuosikymmenellä. Tuolloinhan Metsäliitto oli hyvin suurissa vaikeuksissa, kun raakapuun hinta oli niin korkea ettei lopputuotteelle jäänyt edes marginaalista katetta.

    Rane2

    No Oksasen kanssa voi olla yhtä mieltä tavoitteesta saada kotimaan puunhinta kilpailijamaiden tasolle.

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.287058

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 302)