Keskustelut Metsänhoito Metsän uudistamisen kustannukset

Esillä 2 vastausta, 261 - 262 (kaikkiaan 262)
  • Metsän uudistamisen kustannukset

    Olen vanhoilla päivillä ajautunut ns sellaiseen tilaan että voi sanoa olevansa metsänomistaja,  jonka puuston ikä vaihtelee siellä 50 ja sadan vuoden välillä.  Kun on seurannut metsien uudistamista, kysellyt ja lukenut yms niin tuntuu järjettömän kalliilta ja epävarmalta että tekisi päätehakkuita ja uhraisi metsän uudistamiseen 1500 jopa 2000 euroa per hehtaari. Miten se voi olla kannattavaa, siksi tilasin metsälehden ja aloin seurata  lehteä ja uutisia…  ja ihmeteltävää riittää edelleen.

  • Kuusiuskova

    Meillä ei yleensä tehdä 2ha suurempia hakkuita, se on semmoinen sopiva koko.

    Makarov

    No aika pieniä kuvioita tulee jos tehdään 1-2ha aukkoja. Itse yritän tehdä n.5ha minimi kuvioita, mieluummin vielä isompia jos mahdollista. On siinä reunametsää alttiina tuulituhoille jos tehdään vaikka kymmenen 1-2ha aukkoa ja myös männiköissä  aukkojen koolla on merkitystä hirvituhoihin. Nytkin istutin yhtenäisen 10ha aukon, on siitä mukava tulevaisuudessa puuta sitten myydä.

Esillä 2 vastausta, 261 - 262 (kaikkiaan 262)