RR: ”Kuusi on aika herkkä puu suurillekin ongelmille – vasta aika näyttää miten käy ja kuinka korjuutekniikat jne. kehittyvät.”

Itse suosin ja samalla linjalla näyttää olevan yhä useampi asiantuntijakin, että talousmetsässä kannattaa suosia sekapuustoa. Sen seurauksena maaperän monimuotoisuus rikastuu ja sen seurauksena puolestaan metsän vastustuskyky stresstitekijöitä kohtaan paranee. Tämä ei siis ole mikään kasvatusmenetelmään sidottu juttu, ellei huomioida alikasvoksen ja valopuiden muodostamaan yhtälöön liittyvää ongelmaa.

Samasta syystä käytän raivaussahaa metsässä vain kylmänä vuodenaikana, kun on tarkoitus poistaa isompaa kuin sormenvahvuista kuusta tai mäntyä. Lämmin aika kuluu istutukseen, heinäykseen yms. asioihin.

Kuusen osalta ongelmana tosiaan on korjuuvauriot. Erirakenteisessa metsässä tuo riski on suurin, koska jo isompien puiden raivauksen yhteydessä taimien oksia voi piiskautua irti tehden rungon paksuuteen suhteutettuna ison haavan. Mitä tuo vaikuttaa puun elämään jatkossa, sitä en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että mitä isompia puita taimien seassa kaadetaan, sitä suurempi on korjuuvaurioiden riski ja sitä suurempi on ongelmien konkretisoitumisen riski. Puhutaan sitten mitä tahansa isojen koneiden mahdollisuudesta nostella puut ajouralle kaadettaviksi. Jk-kirjallisuuden mukaanhan ajourat tehdään joka kerta eri paikkaan eli edellisen hakkuun ajoura jätetään taimettumaan. Siis se, johon risut on tuota taktiikkaa noudattaen kerätty ja johon mahdollisesti jo syntyneet taimet ovat saaneet siipeensä oikein kunnolla.

Erilaisten metsien suosiosta  on tehty  moniakin eri tutkimuksia. Parhaaksi metsäympäristöksi monikäytön kannalta on katsottu hoidettu sekametsä.  Hoitamattomat ryteiköt on vähiten arvostettuja metsäisistä alueista . Avohakkuu-alat on monen mielestä rumia ja monimuotoisuudeltaan heikkoja. Siitäkin voidaan olla montaa mieltä riippuen mm.paikasta ja katsojasta.   Mutta avohakkuita ei kuitenkaan tehdä suhteessa kovin paljon metsämaista, n. 1,5 % /vuosi. ja taimikko kasvaa muutaman vuoden aikana uudeksi metsäksi. Parantamista varmasti olisi esim. maanmuokkausten vesistösuojelussa ja joskus leimikon  rajauksissa maastoon paremmin sopiviksi.

Jatkuvaa kasvatusta on alettu harrastaa jo 1800-luvun lopulla Sveitsissä. Siellä parhaat tulokset on saatu monen puulajin sekametsien kasvatuksessa ( pyökki, kuusi, hopeakuusi). 100 vuoden aikana onnistumisprosentti jk:ssa on kuitenkin jäänyt 40 %:iin.

Suomen olosuhteet on siinä mielessä vaativammat, että täällä on vain yksi kotimainen (puoli)varjopuu, jolla on menestymismahdollisuuksia kasvaa alikasvoksena. Korjuutavat ja -olosuhteet on myös tietenkin erilaiset kuin aikoinaan, ja pohjoismainen puutavaralajimenetelmä harvennushakkuineen eroaa monien maiden käyttämistä nykyäänkin.

Korjuu pitäisi kuusikoissa tehdä kuitenkin talviaikaan juurilahon leviämisen estämiseksi. Mutta sitten on se (useaan kertaan jo mainittu) uudistumisen ongelma, kun maahan ei jää sopivia juurtumispaikkoja ajourillekaan.

Valmiiksi puulajistoltaan ja läpimittaluokiltaan sopivia kohteita on jonkin verran olemassa, joihin jk sopii paremmin. Monet arvostelee yhden puulajin puupeltoja monimuotoisuuden ja ulkonäon kannalta tasaikäisen kasvatuksen aiheuttamiksi vältettäväksi puunkasvatustavaksi. Minusta vähintään yhtä ”köyhiä” metsiköitä syntyy jk:ssa , kun aikaa kuluu ja kuusi valtaa kasvupaikan kokonaan. Ja jos kasvupaikka on vielä tuorettakangasta karumpi, niin kuusi ei siellä kasva tarpeeksi hyvin, jotta olisi taloudellisesti kannattavaa touhua.

Olen moneen kertaan kirjoittanut ja taas kerran toistan.  Minä on kertakaikkiaan ymmärrä näin selvästä asiasta väittelyä.  Jokainenhan tietää, tai ainakin pitäisi tietää, että uudistushakkuupuusta makstaan niin paljon enemmän kuin jatkuvan harvennuspuusta, että hintaerolla maksetaan kaikki uudistus ja perkauskulut.  Korkoa ei tarvitse laskea, koska ”omaa” rahaa ei sitoudu uudistamiskuluihin.  Siis kyse kuulee, kummalla kasvatusmallilla metsä kasvaa paremmin.  Sekin me tiedetään.  Valtakunnan tasolla jaksollisen kasvatusmallin vallitessa metsien kasvu on lisääntynyut yli 100 % metsäpinta-alan pienemisestä huolimatta.  Osin sen on toki aikaansaaneet suo-ojitukset ja ilmastonmuutos, mutta jaksollisen kasvatusmallin osuus on kuitenkin yli 50 % kasvunlisäyksestä.  Meillä vähintään 60 % verrattuna aikaisempiin jatkuvan kasvatuksen metsiin.

Eivät siis kokeneet metsäalan ammattilaiset ala suositella kelvottomaksi tietämäänsä järjestelmää vapaaehtoisesti.

”mutta tällä hetkellä suuri osa on myös hoito- ja hakkuurästeillä.  Sillä tavalla tulee kyllä kuutioita, muttei tukkia.”

Varmastikin hakkuurästit jotain vaikuttavat.  Eivät kuitenkaan selitä läheskään kaikkea.  Meillä ei suurella tilalla ole yhtään rästejä.  Kasvu vaan lisääntyy ja uutta tukkipuuta kasvaa.  Puumäärä pysyy aika vakiona kun hakataan lähes kasvun verran.  Kasvun lisäys perustunee hyviin taimiin ja tehokkaaseen hoitoon.

Siitä olen Glan kanssa samaa mieltä, että harvennusrästien seurauksena menetetään jatkossa paljonkin potentiaalista tukkipuuta.  Joskus saattavat harvennusmallien seuraamiset johtaa samaan ellei luonnossa seurata oksiston kehittymistä.