Metsästysseurat ja metsänomistaja – yhteistä ja kummia sääntöjä

Todellisuus taitaa olla se, että monella seuralla alkaa olla aktiiveista pulaa, että saataisiin edes pakolliset yhdistyksen toimihenkilöt kasaan. Kuitenkin yhdistyksen toiminnan pyörittämisessä on kaikenlaista puuhaa. Eikä hirvestyskään ihan parin huonojalkaisen eläkeukon voimin tahdo sujua… Ihan mielelläni kannatan paikallisia metsästysseuroja jäsenmaksulla, vaikka oma metsästysharrastus jo vuosia lähinnä haulikon ulkoilutus ja puhdistus (kuivaus+öljyyminen). Kun harrastajajoukot supistuu, niin alkaa myös kevennyksiä sääntöihin tulemaan – hirviporukkaan voi ilmoittautua kuskaamaan ajo- ja passimiehiä, jollei ajohommat suju eikä aselupaa ole.

”Metsästysoikeus on kuuluu maanomistajalle, kuten Suomessakin.” saivartelua, mutta Suomessa hirven metsästysoikeus ei kuulu maanomistajalle, vaan metsätysoikeuksia myöntää tietyin säännöin riistahallinto, eli oikeus kuuluu sille. Ruotsissa hirven metsästyoikeus on todellakin sidottu maanomistukseen. Tietyin periaattein se mahdollistaa hirven kaatamisen omalta maalta ilman lupabyrokratiaa. Mutta kuten Nostokoukku kertoi, on tarkoituksenmukaista yhdistää voimia järkevän metsästyksen vuoksi. Sen sijaan iso maanomistaja voi metsästää itsenäisesti omilla maillaan. Suomessakin laiton on valtion omaisuutta – ei siinä eroa ole.

”Todellisuus taitaa olla se, että monella seuralla alkaa olla aktiiveista pulaa, että saataisiin edes pakolliset yhdistyksen toimihenkilöt kasaan.”

Sama pätee varmaan kaikkiin seuroihin, siis urheilu yms. toimintaan. Toiminta on muutaman aktiivin varassa, joka hoitaa 80% tehtävistä. Näiden ympärillä on joukko työrukkasia, jotka tulevat avuksi pyydettäessä, mutta eivät halua itselleen vastuullista roolia. Loput pyrkivät välttelemään talkoonakkeja. Nämä tuskin ymmärtävät, millaisen työmäärän muut tekevän näiden harrastustoiminnan mahdollistamiseksi. Saati, että ulkopuolinen metsätaloudenharjoittaja ymmärtää, miten seuratoiminta toimii ja paljonko siihen aikaa käytetään. Puhutaan, miten hirvijahti vie aikaa ja siksi ei ole kovin suosittua, kotijoukoillakin voi olla mielipide asiasta. En epäile, mutta tämän lisäksi tulee muu toiminnan pyörittäminen, kuten metsästyksestä puhuttaessa hallituksen kokoukset, vuosikokoukset, budjetointi, talousseuranta, kiinteistöjen ylläpito, vuokrasopimusten hallinnointi, lupien haku, kaatolupien kirjaaminen ja raportointi, lupien haku, rhy-tason yhteydenpito ja paljon muuta. Lahtivajallakin joku hoitaa teurastusjätteet ja lihanleikkuusta syntyvät tähteet.

Ulkopuolisen on liian helppo sanoa, että jakakaa tehtävät oikeudenmukaisemmin. Totuus on kuitenkin se, että hyvin hoidetun toiminnan edellytyksenä on pitää langat muutaman aktiivin näpeissä. En siis koe, että minun tehtäväni on kuormittaa vapaaehtoispohjalla pyörivää seuratoimintaa omilla vaatimuksillani.

Kannokoista vielä sen verran että Ruotsissa (FSC) avohakkuualan keskikoko on 4,5 ha ja Suomessa 1,5 ha…

Voipi olla systeemit muutunut Ruotsissa. Kun viimeksi tutustuin (viime vuosituhannella), kiintiöt olivat laskennallisia, eikä niitä myönnetty, vaan ne lankesivat. Kiintiö oli tyyppiä – yhden hirven saa ampua 200 ha kohden. Ei mitään lupasysteemiä, vaan kun sain 200 ha täyteen, sai hirven ampua – eli aidosti maanomistukseen sidottu oikeus.