Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 9,111 - 9,120 (kaikkiaan 9,556)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mihin perustuu Kurki tieto että 1 milj. ha:lla on turve hajonnut? Luin juuri jostain että ojitusalueista jo 3 milj. ha on muuttunut turvekankaiksi. Niihin sisältyy tietysti monenlaista kasvupaikkaa ja sijaintia, mutta voisi olettaa että näillä 3 miljoonalla metaanin päästö on lähes loppunut. Lisäksi hiilen ja typpioksiduulin päästö on alentunut.

    Kurki Kurki

    Mihin perustuu Kurki tieto että 1 milj. ha:lla on turve hajonnut?

    Jostain luin ja jäi muistiin.

    Turvekankaat kai määritellään maapohjan kasvillisuuden mukaan ei turvekerroksen paksuuden mukaan.

    Visakallo Visakallo

    Oikaiskaa viisaammat, mutta olenko ymmärtänyt oikein, että turvemaiden vettäminen tekee niistä uudelleen metaanilähteen. Se tuntuu maallikosta jotenkin hullun hommalta.

    Kurki Kurki

    Kyllä metaanipäästö alkaa, kun pohjaveden pinta nousee suon pinnan tasolle. Ojitus eli kuivatus taas poistaa metaanipäästöt lähes kokonaan.

    Tässä linkissä Taulukon 1 ,

    – B.Saranevat on suurin metaanin päästäjä ja vähiten päästää A. ravinteikkaat korvet

    https://www.luke.fi/fi/blogit/miten-suomen-kasvihuonekaasuinventaarion-tulokset-muuttuisivat-jos-ojittamattomien-soiden-paastot-ja-nielut-raportoitaisiin

    PenttiAKHakkinen

    Kurki on näköjään laskenut excelillä metaanin hajoamista. Ne numerosarjat ovat kyllä hiukan väärin. Metaania hajoaa tietty prosentti jäljellä olevasta massasta. Eli ensimmäinen luku on 1 ja tutkitaan sen pienenemistä.

    Hyvä muistisääntö on, että elinikä ja maksimivarasto niillä on sama lukuarvo. Elinikä on noin 1,5 x puoliintumisaika.

    PenttiAKHakkinen

    AJ näyttää kyselevän metaanin tutkijalähtöistä analyysiä. Ei näytä lukion matematiikka eikä Newton – Leibniz integraalilaskennan perusteet riittävän. Minkähän takia noitakin koulussa opetetaan, jos joku Ilmastopaneelin vihreällä tieteellä ympätty tohtori kuitenkin määrää, mikä on oikeaa tiedettä.

    Otetaan käsittelyyn tämä tutkijalähtöinen analyysi. IPCC n tiede on minusta hyvin kyseenalaista. Sehän perustuu ”huutoäänestykseen”. Ja ovat jopa ylpeitä siitä. Eikö kukaan ole huomannut, kun joku Ilmastopaneelin edustaja vakavalla äänellä ilmoittaa ” me emme itse tee tutkimuksia, meidän  raporttimme on yhteenvetoja tuhansista vertaisarvioiduista tutkimuksista maailmalta”. Vanha kunnon huutoäänestys periaate.

    Metaanista löytyy paljon tutkimuksia. Erityisesti Methane Pledge asian tiimoilta. Tosin niistä useista paistaa läpi, että kirjoittaja ei ole ymmärtänyt asiaa. Karjataloutta koskevia tutkimuksia on vähänlaisesti ja ovat usein sidoksissa tuottajiin. Eivät oikein pärjää huutoäänestyksessä. Varsin hyvä suomenkielinen analyysi on Valion tutkimusjohtajalta Juha Nousiaiselta. Löytyy hakusanalla Juha Nousiainen ” Mainettaan parempi metaani…”.

    Kurki Kurki

    Kurki on näköjään laskenut excelillä metaanin hajoamista. Ne numerosarjat ovat kyllä hiukan väärin. Metaania hajoaa tietty prosentti jäljellä olevasta massasta. Eli ensimmäinen luku on 1 ja tutkitaan sen pienenemistä.

    Otin vain  luvun 20 ensimmäiseksi luvuksi, että saadaan helppo numerosarja, joka antoi myös lähes saman tuloksen, minkä Häkkinen sai omilla kaavoillaan.

    Kyllä metaani minulla on nyt hallinnassa ja myös max metaanivaraston laskenta. Enempää ei tarvitse tietää.

    Kiitos Häkkiselle.

    Tämä selvä.

    Kurki Kurki

    https://www.luke.fi/fi/blogit/miten-suomen-kasvihuonekaasuinventaarion-tulokset-muuttuisivat-jos-ojittamattomien-soiden-paastot-ja-nielut-raportoitaisiin

    Sanevat vastannevat soiden ennallistamisia ja päästävät metaania 672/28= 24 g/m2/v.

    Aluksi 20 vuoden aikana, kun metaanivarasto kasvaa ja ekv-kerroin on 90 vuosittainen metaanipäästö lämmittää ilmastoa 90*24*10 000= +21,6 tn/ha/v.

    Metsähallitus on ennallistanut 36 000 ha soita ja 40 000 on vielä ennallistamatta.

    Kunhan saadaan 100 000 ha kokoon, niistä metaanipäästöt ovat jo merkittävät  +2 Mtn-ekv/v.

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/1ebc3a28-0182-4b43-98c0-3d68310b0264

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pekka Syväsellä on erinomainen kolumni (Metsälehti 22 s. 7). Kasvua saadaan hoitamalla ja hakkaamalla ja hiilivarastoja säästämällä.

    Nalle Wahlroos haikailee kasvihuonekaasujen inventaarion remontin perään. Uusimmilla kaukokartoitusmenetelmillä kuten laserkeilaamalla saatanee koeala- ja koepuupohjaiseen menetelmään verrattuna kattavampi ja tarkempi tulos, jos tilastoinnin ja laadunvalvonnan kysymykset saadaan ratkaistua. Nämä eivät näe vielä maaperän hiilivarastoja. Siinä vaiheessa jos saadaan turvemaiden vesipinta ja turvekerroksen paksuus kaukokartoittamalla, ollaan päästy iso harppaus eteenpäin.

    MaalaisSeppo

    Kuuntelin aamulla ykkösaamussa keskustelua koskien Suomen hiilineutraalisuustavoitetta. Turvemaiden osalta olin rivienvälistä lukevinani (Jenni Pitko), että ilmastonmuutos nopeuttaa turpeen hajoamista, eli turvemaiden päästöjä, joka Pitkon mukaan on maankäyttösektorin ongelma ja ko sektorin pitäisi myös hoitaa ko ongelma.

    Minusta ei. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tulee tasata aiheuttamisperiaatteen mukaan. Suomen osuushan mm fossiilipäästöistä on pieni, mutta turvemaiden määrä on täällä suuri. On todennäköistä, että turvemaiden hajoaminen etenee vääjäämättä täällä tehtävistä toimenpiteistä huolimatta.

Esillä 10 vastausta, 9,111 - 9,120 (kaikkiaan 9,556)