Metsien hiilinielu

Se miksi Ruotsi ei ole saavuttanut tavoitteitaan johtuu siitä että siellä ei lasketa nielujen varaan vaan perustetaan pelkästään päästöjen vähentämiseen.

Leinonen Lukesta oli laittanut pitkän ketjun Suomen ja Ruotsin maaperä laskennan eroista. Ruotsin kivennäismaan suuri nielu selittyy todella paljolti viime vuosien  suurilla hakkuilla, josta suuri kariketuotto. Ruotsissa myöskään käytetä mitään lämpötila kerrointa kuten Suomessa.

Mekin ollaan hakattu metsiämme kuin viimeistä päivää, mutta karikenielua ei silti ole syntynyt Ruotsin malliin.

Hakkuutähteet menevät kai syötteenä Yasso-malliin, joka laskee maaperän hiilen muutokset ja siitä tulee ulos vuotuinen muutos. Sama turvemailla mutta hieman eri parametrein. Tilastokeskuksen khk-inventaarion sivujen maaraportista löytyy tarkempi kuvaus laskennasta. Voi olla että mallit yliarvioivat nyt karikkeiden ja maaperän hiilen hajotusta, eli lämpötilariippuvuus on liian herkkä. Lisäksi yliarvioidaan viljelysmaiden maaperän päästöt. Näihin tulee korjauksia aikanaan.

*

Anne Tyvijärven väitös maaperän hiilivarastoihin liittyvästä mikrobiologiasta tarkastettiin perjantaina: SOIL CARBON STABILIZATION IN NORTHERN ECOSYSTEMS

Tiivistelmä

Boreaalisten ja arktisten ekosysteemien maaperän orgaanisen ainekseen on varastoitunut paljon hiiltä. Ilmaston lämpeneminen ja luonnollisten häiriöiden tihenevä esiintymistaajuus kuitenkin uhkaavat näiden hiilinielujen pysyvyyttä. Viimeisen vuosikymmenen aikana maaperän hiilen pysyvyyteen liittyvä tutkimus on keskittynyt mikrobien, kasvien, ja maaperän vuorovaikutuksiin pelkän maanpäällisen karikkeen kemiallisen laadun sijaan. Silti maaperän hiilen pysyvyyttä säätelevät mekanismit ovat yhä puutteellisesti tunnettuja. Tämä väitöskirja syventää ymmärrystä maaperän hiilen pysyvyyden mekanismeista tutkimalla elävää ja kuollutta sienibiomassaa, tanniineja, maaperän hiilifraktioita, glomaliinia sekä sienten elintaparyhmiä pohjoisissa ekosysteemeissä luonnollisissa ja ihmisen aiheuttamissa häiriöissä.

Ensimmäisessä artikkelissa osoitamme, että voimakas porojen laidunnus vaikuttaa maaperän hiilen pysyvyyteen muuttamalla kasvillisuutta ja siihen liittyviä sieniyhteisöjä. Tämä mekanistinen muutos auttaa selittämään miksi aiemmissa tutkimuksissa samalla alueella ei ole havaittu eroja maaperän hiilivarastoissa kevyesti ja voimakkaasti laidunnettujen koealojen välillä merkittävästä kasvillisuusmuutoksesta huolimatta.

Toisessa artikkelissa osoitamme, että kasvien juuret ja niihin liittyvät sienten elintaparyhmät lisäävät maaperän elävää ja kuollutta sienibiomassaa, kondensoituneiden tanniinien pitoisuutta ja maaperän orgaanisen aineksen kemiallista moninaisuutta ja säätelevät siten yhdessä maaperän hiilen kertymistä.

Kolmannessa artikkelissa osoitamme, että maanpinnalle jätetty ylimääräinen puuaines voi lisätä maaperän pysyvän hiilen määrää, kun taas pintamaan poistaminen vähentää pysyvien hiilifraktioiden määrää kasvillisuuden sekä siihen kytkeytyvien sienten ja tanniinien vähenemisen seurauksena.

Yhdessä nämä tulokset auttavat ymmärtämään, miten kasvillisuus, sienet ja maaperän ominaisuudet vuorovaikuttavat ja muovaavat boreaalisten ja arktisten ekosysteemien maaperän hiilen pysyvyyttä. Kokonaisuutena tämä väitöskirja osoittaa, että maaperän hiilen pysyvyys boreaalisissa ja arktisissa ekosysteemeissä määräytyy tiiviisti kytkeytyneiden kasvillisuuden, sieniyhteisöjen ja maaperän prosessien vuorovaikutusten kautta, ja että näitä kytkentöjä muuttavat häiriöt voivat perustavanlaatuisesti muokata hiilen pysyvyyden mekanismeja.

Kuka  – paitsi ehkä vihervassariuskovaisturakaiset  – olisi väittänytkään, että hakkuut lisäävät turpeen hajoamista ravinteikkaissa suometsissä? Ei turpeesta oteta hakkuissa kuin poistettavat puut.

Suometsien ennallistaminen sen sijaan Luken tuoreen tutkimuksen mukaan tekee ennallistamiskohteesta hiilidioksidin lähteen seuraavaksi sadaksi (100) vuodeksi, että sellaista ”ennallistamista”.