Keskustelut Puukauppa Mikä nostaisi kuitupuun hinnan?

Esillä 6 vastausta, 871 - 876 (kaikkiaan 876)
  • Mikä nostaisi kuitupuun hinnan?

    Merkitty: 

    Elämme tällä hetkellä ns. hyvässä puukaupan syklissä. Tukkipuun hinnan huitovat parhailla päätehakkuuleimikoilla 70 eurossa ja ylikin. Hinta on jo sitä tasoa, että sahatkin ovat lähteneet hakemaan halvempaa raaka-ainetta kakkosharvennuksilta. Kuitupuun hinnassa ei tasokorotusta kuitenkaan ole näkynyt, vaikkakin lievää nousua vuosikymmenten hintalaskettelun jälkeen on ollut. Toisaalta sellulla on samaan aikaan tahkottu satumaisia voittoja.

    UPMn toimari totesi lehtihaastattelussa firman ostavan puuta markkinahintaan ja sillä selvä. Toimittaja kysyi tuossa yhteydessä kuitupuun hinnannousun perään. Eli ei toiveita sillä puolella, mikä tietysti on selvä: firma pyrkii luonnollisesti minimoimaan raaka-ainekustannuksen.

    Jos ajatellaan kuitupuun ostajapuolta, niin heitähän on noin kolme. Ei tarvitse olla Sherlock, jos ajattelisi, että heillä olisi toimiva mekanismi hinnan kurissa pitämiseen. Vaikka ei Suomessa kartelleja ole… Ei tarvitse maksaa, kun saa halvallakin.

    Jos ajatellaan tarjontapuolta, niin ylitarjontaa kuitupuuhun on vuosikymmenten aikaan tahkottu niin paljon, että se ei sula koskaan. Ja kuitupuun kasvu yltyy ilmaston lämmetessä. Lisäksi tukin laatuvaatimuksia voidaan tarvittaessa muuttaa, jotta kuitupuun tarjonta pysyy hyvällä tolalla.

    Kuitupuun hintaa voisi nostaa vain ja ainoastaan kuitupuuhun kohdistuva lisäkysyntä. Huom! ei siis selluun kohdistuva lisäkysyntä, koska nämä kolme edellä mainittua firmaa hallitsevat kuitupuumarkkinaa, eikä sellun hinta siirry kuitupuun hintaan, ei sitten millään.

    Onko kiinalaisten tehdashankkeet vastaus tähän kuitupuun liian alhaiseen kysyntään? Ehkä on, mutta todennäköisesti vain paikallisesti, jolloin nykyfirmat voivat siirtää hankinta-aluettaan toisaalle ja nollata vaikutuksen. Tai sitten kiinalaiset opetetaan nopeasti vallitsevaan hintatasoon nykytoimijoiden toimesta. Pidän kahta viimeistä aika todennäköisenä skenaariona, jos joku ulkopuolinen tehtaan Suomeen saa rakennettua. Nythän tehdashankkeita jarrutetaan nykyfirmojen puolelta lobbaamalla  huolia kuitupuun riittävyydestä, vaikka puutetta on vain ilmaisesta puusta.

    Keksiikö joku perustellun mekanismin, jolla puun hinta nousisi Suomessa pysyvästi ja niin paljon, että siitä hyötyisi myös metsänomistaja? Ja vielä sellaisen mekanismin, ettei joku vedä mahdollista nousuvaraa välistä kasvavina korjuukuluina, välityspalkkioina tms? Metsänomistajat tarvitsisivat jonkun edunvalvontajärjestön.

  • Puuki

    Voihan se olla että harhaisuuttakin joskus ilmenee mielipiteissä ; se kyllä riippuu näkökulmastakin (ja joskus siitä palkan maksajasta) mikä näyttää harhaiselta ja mikä ei.  Kumma kyllä kun juuri tähän kuitupuun hintaa käsittelevään jakeeseen nim. Skeema pisti ns. oman lusikkansa  soppaan  vähän katkeran oloisella lausunnollaan.

    mehtäukko

    Skeemat ..”Huvittavaa lueskella puhtaasti arkiajattelun voimalla toimivien lampaiden harhaluuloista… ”En tule lukemaan”…

    Mitä tuosta pitäisi ajatella? Loogisesti harhaluuloistako??

    Timppa

    Aasialaiset.  Lukekaa tuolta Uutiset ja blogit-osiosta

    Jean S

    Voiko käydä niin, (koska työn hinta jatkuvasti nousee ja raaka-aineiden hinta laskee), että jatkossa Suomesta lopetetaan enenevässä määrin sahoja ja rakennetaan lisää sellutehtaita sen takia, että mekaaninen puunjalostus olisi enemmän työvoimavaltainen ala kuin sellunkeitto?

    Suurin osa tulevaisuuden puutuotteistahan ei tiedä, minkä ikäisestä tai kokoisesta puusta ne on tehty?

    Olisiko siis näin, että tukin ja kuitupuun hintaero kyllä tulee supistumaan, mutta lähinnä niin, että puun järeydestä ei enää maksettaisi, koska järeän puun kysyntä supistuisi?

    Puuki

    Kun esim. Ruotsissa maksetaan parhaan laadun ( koko, oksattomuus ym.) tukeista n. 2 kertaa parempaa hintaa kuin heikoimman laadun tukeista,  voi olla niinkin että hintaero tukki/sellupuu pysyy suunnilleen entisellään täälläkin.  Tai sitten laatutukit kannattaa rahdata suoraan naapurimaahan –  ehkä jo nytkin kannattaisi.     Sahatkin on pärjänneet hyvin viime aikoina .

    Visakallo Visakallo

    Jean S: ”Olisiko siis näin, että tukin ja kuitupuun hintaero kyllä tulee supistumaan, mutta lähinnä niin, että puun järeydestä ei enää maksettaisi, koska järeän puun kysyntä supistuisi?”

    Ohuimpien tukkien hinta voi lähestyäkin kuitupuun hintaa, mutta vastaavasti taas järeämmän tukin kysyntä ja hinta pitävät pintansa. Ne kun ovat paljon mielekkäämpia käsitellä tuotannon kaikissa vaiheissa.

Esillä 6 vastausta, 871 - 876 (kaikkiaan 876)