Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

”Se on aika iso urakka se lupiinin hävitys.”

Näin on, siksi valtio ei siihen olekaan ryhtynyt. Mutta eipä EU:n ennallistamispakettikaan pieni ole.

Jostain syystä luontoväki ei ole tienpitäjän kimpussa vaatimassa lupiinien hävittämistä. Ilmeisesti huolettaa se, että lasku tulee veronmaksajille, eikä metsänomistajille tai metsäteollisuudelle. Tienpitäjäkin on samaa firmaa kuin entisen ely-keskuksen y-osasto, joten sotastrategian kanssa pitää olla varovainen.

Vaimoni eno on kamppaillut lupiinin kanssa vuosikaudet. Tien luiskasta lupiini on sisukkaasti yrittänyt levitä hänen pellolleen. Kaksi kertaa kesässä hän on vuosittain leikannut raivaussahan kolmioteällä lupiinit alas, ensimmäinen kerta kun lupiinin avautuu ensimmäiset kukat. Eikä ole ollut aivan pieni urakka, useita satoja metrejä tien kummaltakin sivulta. Nyt näyttäisi, että työ alkaa olla voiton puolella, lupiini alkaa antamaan periksi.

Nyt hakataan aukoiksi vain niitä kohteita,jotka on uudistettu 50-70  vuotta sitten. Reikää oli siihen aikaan metsissä enemmän, kun nyt. Avohakkuun osuus metsäpinta-alasta on vuosittain vain 1,5% ja tuleva sato korjataan metsistä paremman taimiaineksen ja tekniikan ansiosta nopeammin kuin nyt. Siitä huolimatta puustopääoma lisääntyy.

Ja minkä takia? No kun oli pakko mennä parantelemaan taimia, kun tulos niistä muinaisista ’Osaran hakkuista’ on jäänyt niin pirun heikoksi. Taimitarhathan tekee tiliä sillä, että ne myy uutta tainta minkä kerkiää, mutta tukkipuulla sitä varsinaista kauppaa käydään metsäyhtiöiden kanssa.  Siinä systeemissä ne  viipyy yli 50 vuotta ja ennakon ottaneilla  12 – 20 vuotta.   Metsää hoidetaan kuin peltoa, ja luonto joutuu maksumieheksi.

Kyllä meidän täytyy tässä nyt herätä ja muuttaa suuntaa, ennen kuin hävitetään metsistä viimeinenkin elonmerkki.  Luonnontaimet kerkiää hyvin  kun  jk  systeemissä on  eri-ikäiset puut ja eläimet sulassa sovussa.  Niistä siemenistä ovat jalostetututkin kerätty.

Siula menee nyt sekaisin jo maltaat ja hiivat, valtion suuret vientitilastot ja tavallisen ihmisen arjen talous.   Ei metsänomistaja elä teollisuuden osakkeenomistajien osingoista tai valtion vientituloista, vaan siitä rahasta, mitä omasta metsästä käteen jää tai sitten ei jää kuin paljas maa.

– Fakta on se, että kuitupuun ja propsin kasvattaminen sekä korjaaminen on metsänomistajalle persnettoa. Ainoa, millä tällä raatamisella saa edes jonkinlaisen tilin, on kunnollinen tukkipuu.  Jos metsäyhtiöt haluavat turvata miljardivientinsä, niiden täytyy alkaa maksaa puusta sellainen hinta, että sitä kannattaa kasvattaa – myös muuten kuin pelkkinä luontoa köyhdyttävinä puupeltoina. Valtion ja suuryhtiöiden talous on aivan eri asia kuin yksityisen puunmyyjän eurot, jotka ovat meille ja valtiolle 34 % elintärkeitä. Yhtiö jopa kiertää ulkomaisella vientiyhtiöillä suomalaista verotusta.