Haapa tuhoutuu vaikka isoksi pääsisikin. Hirvet kalvaa kuoren ympäri puuta kuin ihminen kaulatessaan haavan. Ja siihenhän se tarina aina päättyy. Tänään juuri kiersin pohjois-satakunnan palstaa ja viime talvena hirvet kalvaneet yli puolet h-haavoista jonkinverran tai paljon rungoistaan. Tuo sama käy lepälle, liekö sitten hirvellä lajitunnistuksessa ongelma. Mutta se joka hämmensi todella paljon oli että alikasvosmännikkö ei oltu syöty, SIIs miksi ei? Männikköhän siihen nyt sitten tulee sitä mukaa kun haapoja kuivuu päältä pois.

Kuusitaimikon läpi menee selkeä polku, joka on peurojen tekemä ja ylläpitämä. Joitain haapoja tuolla on, jotka aikanaan jätin monimuotoisuuspuiksi. Nyt totesin, että ahdasta alkaa olla, joten kaadan osan talvella. Ennen noita kaadettiin jäniksille. Sittemmin jänikset on harvinaistuneet ja tilalle tullut rusakot. Nykyään silti peurat ja hirvet tuntuvat nämä kaluavan puhtaiksi, jos tulee luminen talvi. Lumettomana aikana kysyntä ei niin kovaa ole.

Onneksi hyväkasvuisessa kuusikossa haavan vesat jää pian jalkoihin, joten eiköhän vesomisongelma aikanaan poistu ilman myrkkyäkin. Ja kun peurat on haapoja jo vuosien mittaan kaulanneet, kuitupuun kokoisena lahoksi päätynyt puu ei tunnu niin herkästi vesovan kuin terveet yksilöt.

Ei hirvet isoja haapoja kalua. Pienet, ohutkuoriset kelpaavat. Hybridit ehkä erityisesti.

Valkoposkihanhille on perustettu ruokailupeltoja, etteivät sotke parempia peltoja. Voisiko samaa soveltaa sorkkaeläimille. Perustetaan haapaviljelmiä, joihin eläimet keskittyvät ja pysyvät näin poissa esim männiköistä. Jessen haavikoissa olisi jo hyvä alku. Kemera-tukeen pitäisi sisällyttää korvaus. Aluksi tietysti tutkimusapuraha MMM ministeriöstä kattamaan mm Jessen kulut. Anneli voisi koordinoida.

Jos näkyy, kannattaa lukea juttu Lieksasta, Kitsin metsäpaloalueesta. Miten alue poikkeaa nyt avohakkuualueesta?

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008262684.html

”Kitsi on osoittanut, että metsäpalo voi merkitä koko puuston kuolemaa, mutta metsää palo ei ole tuhonnut.”

”Avohakkuun jäljiltä metsästä puuttuu suurin osa paloihin ja kuolleeseen puuhun sitoutuneesta lajistosta. Myös kasvi- ja sienilajiston koostumus on erilainen, samoin selkärangattomien. Pölyttäjien kannalta metsäpaloalue on parempi, koska kuolleet puut ja kivennäismaalaikut luovat pesäpaikkoja pistiäisille. Lisäksi palojen jälkeen alueella kasvaa pölyttäjille tärkeitä kasveja heinien sijaan, esimerkiksi maitohorsmaa.”

Tärkein asia: metsäpalo ei tuhoa metsää, kuten ei avohakkuukaan. Suurin ero metsäpalon ja avohakkuun välillä on lahopuun määrässä ja laadussa, lievien palojen kyseessä ollessa myös pystyyn jääneen puun määrässä.

Jaksolliseen metsään saadaan erirakenteisuutta ja uhanalaisten tarvitsemaa resurssia jättämällä säästöpuuryhmiin runsaasti myös järeää ja kuollutta puuta sekä polttamalla niitä. Maanmuokkauskin lisää kivennäismaalaikkuja. Horsmaakin tulee riittävästi. Avohakkuusta voi halutessaan aloittaa myös jatkuvan kasvatuksen kierron.

Monimuotoisuuskosteikko ennallistettu ilmeisen onnistuneesti Juuassa.

http://www.aarrelehti.fi/jutut/artikkeli-1.1556402