Siis kyse siitä ovatko tutkijat vai metsänomistaja, joka tuntee metsänsä huolissaan luontokadosta.  Oletko Anneli huomannut sitä omissa metsissäsi?

Sen olen kyllä huomannut, että metsälaiduntamisen loputtua meiltä hakamailta hävisivät metsot. Senkin olen huomannut, että kuhankeittäjä ja hiirihaukka ovat jävinneet.  Ei meidän metsänhoidolla oe noihin mitään vaikutusta.

Saa nähdä miten käy. Sukupuuttovelkaa meillä on tietääkseni 50-luvulta asti. Se tulee rinnalle ja ohi kuin kuminauha.

>Tutkija kysyi ja ihmiset vastasivat.

Kyllä. Tutkija ei kuitenkaan kerro mitä kysyi eikä sitä mitä vastattiin. Tehdään vaan ylimalkainen omien asenteiden ja rahoittajan mukainen ”artikkeli”.

>Mikä tässä oli vastenmielistä?

1. Tutkijan pitäisi olla mielipiteidensä suhteen objektiivinen. ”Ongelmaa nimeltä luontokato ei ole olemassa.” Miksi tutkija lähtökohtaisesti olettaa, että se on olemassa ja toisin ajattelevat ovat väärässä? Eihän hän luontokadon olemassaoloa tutkinut.

2. ”Moderni kestävyysajattelu ei kuulu tähän ajatusmalliin”. Taas. Käsitettä ”moderni kestävyysajattelu” ei ole. Tutkijan oma mielipide on, että mo:n kestävyysajattelu ei ole tämän päivän tasolla, jos ajattelee eri tavoin kuin tutkija itse. Tätä(kään) ei tutkittu.

3. Jo jutun toinen virke on vastenmielinen: Havainto kertoo kuitenkin enemmän länsimaisen kulttuurin yleisistä ihanteista kuin metsänomistajista monimuotoisuuden vaalijoina.

4. Noin 40 prosentille metsänomistajista suojavyöhyke rannassa, säästetty kalliomännikkö ja tekopökkelö hakkuuaukolla tuottavat hyvän mielen monimuotoisuuden huomioimisesta. Milloin ja millä avohakkuulla on jätetty tekopökkelö, siis yksi? Virke tuollaisena on vastenmielinen ja metsänomistajaa aliarvioiva. Jos oli tarkoitus luetella nykyiset monimuotoisuuden vuoksi tehtävät toimet, lista jää pahasti vajaaksi. En ymmärrä virkkeelle muuta tarkoitusta kuin halventaa metsänomistajaa ja korostaa tutkijan omaa ”erinomaista käsitystä vaadittavista toimista”, joita ei kuitenkaan esitetä.

5. Myös uhanalaisten lajien esiintymiä voidaan hakkuissa kierrellä, jos ne vain ovat tiedossa eikä niitä ole liikaa. Miten tätä on mahdettu kysyä tutkimuksessa? Milloin ja mitä on ”liikaa”? Voiko enää epämääräisempää olla? Miten sellaista voisi kierrellä, mitä ei ole missään kenenkään tiedossa – tai edes olemassa? Apuraha on saatu ja käytetty, mutta oikeaksi tiedettä tekeväksi tutkijaksi ei taida tästä henkilöstä olla.

6. Käytännössä vastuu monimuotoisuuden huomioinnista jätetään mielellään hakkuu- ja hoitotoimenpiteitä suunnitteleville metsäammattilaisille. Pöllön talossa kävi alkuvuodesta putkimies vaihtamassa vesikierron paisuntasäiliön. Jätin käytännössä vastuun työstä LVI-alan ammattilaiselle, vaikka työtä seurasinkin sivusta. Teinkö väärin? Miksi työn tilaajan pitäisi olla joka alalla se suurin asiantuntija? Vai nälviikö tutkija vain jälleen? Toki perehtyneimmät kertovat miten homma hoidetaan, mutta harvassa ovat ne, jotka tietävät tarkkaan mitä haluavat. Näkeehän sen jo keskustelupalstoilta nopeasti kuinka ”pihalla” varsinaisista mahdollisista toimista kritisoijatkin ovat. Onko täydellinen toimenpidekielto se paras vaihtoehto?

7. Voimme puhua heikon kestävyyden ajatusmallista, jossa on lähtökohtaisesti ajatus tasaveroisista kestävyyden ulottuvuuksista, mutta jossa metsien talouskäyttö asettaa lopulta raamit monimuotoisuuden suojelulle. Tutkija puhuu ”modernista kestävyysajattelusta” ja tässä ”heikosta kestävyydestä”. Tutkijalle ei voi olla vierasta käsite kestävä kehitys. Se tarkoittaa, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa (lähde: ympäristöministeriö).

Vielä jutun lopussakin tutkija hyppää tuloksistaan tekemään päätelmiä, joita en tunnista. Kuulun itse tähän ”oleellisimmat päätökset on tehty jo ennen yhteydenottoa metsätalouden ammattilaiseen” -ajatusmalliin, mutta luontokatoa en tunnista. Tunnistan kyllä kiihtyvän uhkien kasvamiseen perustuvan ajatusmallin.

Edit. Sen verran täytyy vetää takaisin, että jutun lopusta löytyvien linkkien takaa löytyy joitain kysymyksiä. En vaan ymmärrä miten niistä voi tehdä tässä jutussa tehtyjä johtopäätöksiä.

Aegolius linkkasi tutkimusselosteen, jonka syyllistävä ja aliarvioiva sävy tosiaan harmillisesti vähintäänkin särähtää korvaan.

Linkin alareunassa oli kuitenkin linkki tutkimushankkeen sivuille, josta löytyy myös kyselylomake kysymyksineen.

Selosteen mukaan yksi metsänomistajaryhmä eli viidesosa metsänomistajista ”on hälytystilassa luontokatokriisin vuoksi.” Kirjauksesta voisi päätellä, että tämä ryhmä käsittelee metsiään ensisijaisesti ’luonnonhoidollisin’ tavoittein ja on valmis omin kustannuksin suojelemaan merkittävän osan metsistään. Tällä ryhmällä periaatteessa pitäisi tai ainakin voisi olla merkittävästi (osin piilevää, ei-tilastoitua) toteutunutta metsiensuojelua. Erityisen mielenkiintoista olisi tietää, miten ryhmien toteutunut metsien käsittely ja tila (esim. lahopuun määrä ja muut monimuotoisuuteen vaikuttavat rakennepiirteet) eroavat toisistaan.

Lahopuuhun liittyen, Tapio on koostanut varsin asiallisen ja monipuolisenkin lahopuukatsauksen jo muutama vuosi sitten, en muista tähän viitatun ainakaan viimeisen vuoden aikana tällä palstalla:

https://energia.fi/files/3335/Lahopuut_ja_luonnon_monimuotoisuus_2019.pdf

Aegolius: Tällä tahdilla meillä on yli 10 kuutiota kuollutta puuta hehtaarilla vuonna 2032.

Kuollutta maapuutahan tulee Suomen metsiin kymmeniä miljoonia kuutioita  hakkuissa joka vuosi. Järeämpiä pystypökkelöitä voisi tehdä esim. toisessa harvennuksessa männyistä ja koivuista jotain puolikymmentä hehtaarille ja ne sitten olisivat pystyssä pitempään. Aina on lenkotyveä sen verran joka hehtaarilla, josta tyvitukkia ei tule ja sen osan puusta voisi jättää lahoamaan.

Tämä nykyisten jättöpuuryhmien ja riistatiheiköiden lisäksi kävisi minulle.