Keskustelut Puukauppa Onko tämä normaalia puukaupassa?

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 133)
  • Onko tämä normaalia puukaupassa?

    Olen kaupunkilainen metsänomistaja, ja tein ensimmäiset puukauppani MHY:n kautta vähän aikaa sitten. Kun sain laskelman kuluista, olin lievästi sanottuna järkyttynyt. Metsäyhtiöt olivat ostaneet puuta noin 18 000 euron edestä, mutta käteeni jää ilmeisesti vajaa 3000 euroa. Korjuukustannukset olivat veroineen yli 13 000 euroa (27,3 euroa/kuutiolta ilman ALVia). Sain periaatteessa yli 4000 euroa, mutta tästä menee vielä arvolisävero (noin 1000 euroa) ja itse puun myyntivero.

    Kyseessä oli parin hehtaarin ensiharvennus ja saatu puuaines oli pääosin koivu- ja mäntykuitua, mikä tietenkin osaltaan selittää korkeita kustannuksia. Ihan risukosta ei ollut kuitenkaan kyse, vaan jo kohtalaisen kokoisista puista. Metsäpalsta sijaitsi tien vieressä, joten myöskään kuljetuskustannuksilla tilannetta ei voi selittää. Olisin kiitollinen kuulemaan kokeneempien metsänomistajien näkemyksen, onko tämä normaalia hinnoittelua.

  • Jätkä

    Mistä tiedät miten välityskaupan puut mitataan. Tuohan on ihan normaalia välityskaupaa jota monet ostajat  tekee lopullinen ostaja tietenkin mittaa puut haluamallaan tavalla.”

    Sehän on aivan se ja sama, miten firmat mittaavat ja sopivat vaihtokauppapuunsa. Metsänomistajan ja puiden ostajafirman välisessä kaupassa on mittaus, jonka molemmat ovat hyväksyneet ja sillä siisti. Tulee jatkomittauksissa millainen tulos tahansa, sen ei pitäisi alkuperäistä puuntuottajaa liikuttaa.

    Kuitenkin väitän, että hakkuukoneen mittaus on lähinnä totuutta, jos mittalaitteet on kalibroitu niin kuin pitääkin. Siitä hakkuukoneen kourasta tullut puumäärä voi VAIN vähentyä.

    Olen ollut mukana, kun kontrollimittauksia on tehty, tiedän kyllä, miten ne tehdään ja osaan tehdä sellaiset tarvittaessa.

    Tolopainen

    Ei suyryhtöiden  kanssa niin puukauppa käydä että viedään minkätahansa moton mittauspaperi ja he maksaisivat sen perusteella tilin. MHYrassailee pääasiassa risukoita ja suuryhtiötiöt hoitaa nykyisin puukaupan. MHY on kyllä aina antamassa lausuntoja miten heidän alueeltaan myydään miljoonia kuutioita puuta.

    jees h-valta

    Kyllähän varmaan MHY:n alueelta miljoonia kuutioita myydäänkin. Suurelta osaltaan ne kuitenkin menevät aivan suoralla kaupalla ilman MHY:n pientäkään roolia välissä. Kyllä heidän tilastoissaan näkyy kaikki kauppa tietenkin mutta sitä osuutta ei joka on MHY:n ulkopuolella täysin. ja se osa on iso. Vain hinnantarkistusajan piikki näkyy pylväikössä kun se alkaa ja loppuu. Kuukausi molemmissa päissä on aika huikea ero muihin kuukausiin.

    jees h-valta

    Eli slkona vielä: Kyllä MHY:n tilastointi kattaa alueensa kaiken puukaupan eikä siinä ole mitenkään eritelty missä heidän näppinsä on ja missä ei. Useimmissa ei.

    Timppa

    Olen kyllä ymmärtänyt, että MHY:n tilastointi kattaa vain puukaupan, jossa heidän kyntensä on mukana.  Ei siis yksityisten suoraan yhtiöiden kanssa tekemää.  Lienenkö oikeassa vai väärässä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Vain Luonnonvarakeskuksen tilastointi on täysin julkinen, ja se sisältää myös mhy:n valtakirjakaupat. Ymmärtääkseni tilastoon, jossa ovat vain mhy:n valtakirjakauppojen hinnat, pääsee käsiksi Reppu-järjestelmän kautta mhy:n jäsentunnuksilla. Korjatkaapa jos olen väärässä. Metsälehden puunhintasivulla lukee näin: ”Luonnonvarakeskuksen viikoittainen puun hintatilasto kattaa noin 83 prosenttia koko maan yksityismetsien teollisuuspuun kaupoista. Tilastoinnissa ovat mukana Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset.” Tästä jää ulkopuolelle siis vain joitakin pieniä järjestäytymättömiä puunostajia. Metsähallitus, kunnat ja seurakunnat eivät ilmeisesti osallistu hintaseurantaan.

    Tolopainen

    Eipä noilla MHY:n tilastoilla ole paljon mitään arvoa, kun varsinaisen tilastoinnin hoitaa Luke.  Tänään tuli MT:ltä sähköpostiin laaja puukaupan hintatilastointi v 1997 alkaen. MHY esittelee lehtien palstoilla mainosmielessä suuria puukauppalukuja, joihin sillä ei ole juuri mitään osuutta, sitä tosin ei mainita.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Mhy tekee puukaupan suunnittelua ja kilpailutusta isolla markkinaosuudella. Ehdotin juuri äsken että MT:n tilasto olisi vielä parempi, jos siitä näkyisi erikseen valtakirjakaupat. Nähtäisiin minkä verran mhy:n jäsenmaksulle saa katetta.

    Tolopainen

    Aika huonosti on kilpailuttanut viimeiset kymmenen vuotta. Ei niille saa mitään katetta nykyään tulonmenetystä jos myy MHY:n kautta.

    Jase

    Välillä takaisin aiheeseen. Mahtoiko sitä moni huomata että nimimerkki tamperelainen jo kertoi mistä tässä kaupassa ilmeisesti oli kyse. Siis toimituskauppa, kuluissa on mukana kaukokuljetus ja hinta on tehtaalla, ei tien varressa. Tällöin puun hinta ja kustannukset ovat linjassa tavallisten kanssa. Näkemättä  kohdetta on toki mahdoton sanoa onko kysessä hyvä kauppa, mutta aivan normaalilta se kuulostaa.

    Hiukan ihmettelen sitäkin että noita leimikon tietoja epäiltiin niin kovasti. Tässä tuskin oli kyseessä tarkasti hoidettu ja parhaaseen mahdolliseen aikaan harvennettu metsikkö. Minä kuvittelisin että tässä on pitkään hoitamaton palsta jolle on istutettu mäntyä ja väleihin on tullut lisäksi koivua. Hyväkasvuinen pohja, tiheys tuollaiset 4000 hehtaarilla ja harvennus ainakin kymmenen vuotta myöhässä parhaasta mahdollisesta. 150 kuutiota hehtaarilta on paljon tuollaisestakin paikasta, mutta ei mitään poikkeuksellista. Lisäksi poistuma useampi tuhat runkoa hehtaarilta laskisi keskikoon sen verran pieneksi että korjuukulutkin kuulostavat jokseenkin oikeilta.

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 133)