Keskustelut Puukauppa Onko tämä normaalia puukaupassa?

Esillä 3 vastausta, 131 - 133 (kaikkiaan 133)
  • Onko tämä normaalia puukaupassa?

    Olen kaupunkilainen metsänomistaja, ja tein ensimmäiset puukauppani MHY:n kautta vähän aikaa sitten. Kun sain laskelman kuluista, olin lievästi sanottuna järkyttynyt. Metsäyhtiöt olivat ostaneet puuta noin 18 000 euron edestä, mutta käteeni jää ilmeisesti vajaa 3000 euroa. Korjuukustannukset olivat veroineen yli 13 000 euroa (27,3 euroa/kuutiolta ilman ALVia). Sain periaatteessa yli 4000 euroa, mutta tästä menee vielä arvolisävero (noin 1000 euroa) ja itse puun myyntivero.

    Kyseessä oli parin hehtaarin ensiharvennus ja saatu puuaines oli pääosin koivu- ja mäntykuitua, mikä tietenkin osaltaan selittää korkeita kustannuksia. Ihan risukosta ei ollut kuitenkaan kyse, vaan jo kohtalaisen kokoisista puista. Metsäpalsta sijaitsi tien vieressä, joten myöskään kuljetuskustannuksilla tilannetta ei voi selittää. Olisin kiitollinen kuulemaan kokeneempien metsänomistajien näkemyksen, onko tämä normaalia hinnoittelua.

  • Tolopainen

    Kun kuitupuusta maksetaan minulle n.30€ kiinto jos puut ovat rivissä tien varressa,  kaadan ja kasaan ne pinoon. Miten tuosta kaupasta kauppatavan muutoksella saa enemmän rahaa. Puun hinnan pitää nousta muuten ei tule yhtään enempää rahaa tilille. Se on aivan sama millä nimellä kauppaa nimitetään. Tietenkin vero on aina myyjälle kustannustekijä ja pienentää voittoa.

    Jovain

    Tolopainen: Et siitä saakaan enempää rahaa. Hankintakaupassa hankintalisänä saat sen 10-15 euroa ja pystykaupassa sopimushintana esim. mehtäukko saa sen 25 euroa. Puunhintahan ei jousta ja tien varressa puunhinnan pitäisi olla saman. Jää sellainen 10-15 euron käppi, joka on korvattava jostain. Sitä ei tiedetä, sillä pystykaupassa tiedot eivät ole julkisia.

    Näilläkin palstoilla on kerrottu tutkimustuloksista, jotka osoittavat puukauppaan sisältyvän tulonsiirtoa toimitusmyyjiltä (hankinta) pystymyyjille. Eli hankinnalla teet tiliä pystymyyjille. Pystyn ja hankinnan määrälliset mittasuhteet eivät ole vertailukelpoisia, mutta tulonsiirrosta on joka tapauksessa ja kuka sitä tietää missä laajuudessa?

    Tolopainen

    No ei sekään haittaa kun tekee myös pystykauppaa saa siten niitä tulonsiirtoja.

Esillä 3 vastausta, 131 - 133 (kaikkiaan 133)