Keskustelut Puukauppa Onko tämä normaalia puukaupassa?

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 133)
  • Onko tämä normaalia puukaupassa?

    Olen kaupunkilainen metsänomistaja, ja tein ensimmäiset puukauppani MHY:n kautta vähän aikaa sitten. Kun sain laskelman kuluista, olin lievästi sanottuna järkyttynyt. Metsäyhtiöt olivat ostaneet puuta noin 18 000 euron edestä, mutta käteeni jää ilmeisesti vajaa 3000 euroa. Korjuukustannukset olivat veroineen yli 13 000 euroa (27,3 euroa/kuutiolta ilman ALVia). Sain periaatteessa yli 4000 euroa, mutta tästä menee vielä arvolisävero (noin 1000 euroa) ja itse puun myyntivero.

    Kyseessä oli parin hehtaarin ensiharvennus ja saatu puuaines oli pääosin koivu- ja mäntykuitua, mikä tietenkin osaltaan selittää korkeita kustannuksia. Ihan risukosta ei ollut kuitenkaan kyse, vaan jo kohtalaisen kokoisista puista. Metsäpalsta sijaitsi tien vieressä, joten myöskään kuljetuskustannuksilla tilannetta ei voi selittää. Olisin kiitollinen kuulemaan kokeneempien metsänomistajien näkemyksen, onko tämä normaalia hinnoittelua.

  • Planter Planter

    Jasen/Tamperelaisen selitys, kaukokuljetus mukana, kuulostaa uskottavalta, 30€ tien varressa ja 37€ tehtaalla. Aloittajan käyttämä ”korjuukustannukset” hämäsivät, onneksi jotkut huomasivat, että se pitänee sisällään myös kaukokuljetuksen tehtaalle.

    Jätkä

    Joo. Mutta jos JOOVAAN`in juttuihin on uskominen, niin toimitusmyyntiähän ei saa eikä voi harjoittaa.

    Jos Planterin päätelmä on oikea, niin asiassa ei ole mitään epäselvää, vaan on heti slaagista uskottava, että Lauri-Vaarin ja Joovaanin intomielinen aate ei tuota puunmyyjälle hirmuista puunmyyntitiliä, vaan vinon pinon laskuja.

    Planter Planter

    Saahan tuosta ihan hyvän puukauppatilin jos sattuu olemaan metsävähennyspohjaa käytettävänä.

    Veroa ei tarvitse maksaa 4000€:sta ollenkaan.  Metsävähennyksen saa kaukokuljetuksestakin, eli koko 18 000€:sta. Tappiota tulee 6 800€ ja siksi verottaja heittää kipurahoina alijäämähyvityksen setelitukun päälle, 1400€ alijäämähyvityksenä. Jovain kannattaa.

    sikari

    Planter :”Metsävähennyksen saa kaukokuljetuksestakin, eli koko 18 000€:sta. Tappiota tulee 6 800€ ja siksi verottaja heittää kipurahoina alijäämähyvityksen setelitukun päälle, 1400€ alijäämähyvityksenä. Jovain kannattaa.”

    Kannattaa muistaa, että se on lainaa vain verottajalta. Maksettava pois jos jotain myyt.

    Tolopainen

    Kun MHY:llä on oma korjuupalvelu se ei ilmeisesti halua sitä kilpailuttaa. Jos puunhintaan lisätään rahti tehtaalle, saadaan omissa tilastoissa maksettu puunhinta näyttämään huomattavasti paremmalta kuin mitä alan yhtiöt maksavat. Kieroa peliä, omat koirat purevat metsänomistajia.

     

    Tolopainen

    Niin tämä kauppa oli juuri sellainen jota Jovain on visioinut. MHY joutuu myymään puut tehtalle toimitettuna. Jos yhtiöt eivät suostu sen välittämiä puita kuljettamaan.

    Jovain

    Valitettavasti perinteistä hankintakauppaa en ole visioinut. Kysymys on ollut pystykaupan lakkauttamisesta ja sen tilalle avattavasta molempia kaupan osapuolia sitovasta toimituskaupasta.

    Tolopainen

    No ei se mitään mutta suomalaista korkeaa työnhintaa ei pääse ohittamaan kikkailemalla kaupan nimikkeillä. Kuitupuuta saa halvemmalla tienvarteen hoitamalla hakkuun ja ajon itse ja myymällä ne edullisesti verotettavana hankintana kuten nykyisin on mahdollista. Silloin viivan alle jää eniten vielä jos sattuu olemaan MG:n jäsen voi hyödyntää jäsenedut jolloin MHY jää aika selkeästi pois kuvioista.

    Jovain

    Ei se ole kauppanimikkeillä kikkailemisestakaan, vaan kauppatavan muutoksesta. Muutoksen jälkeen puun hintahan tien varressa on sama kummallekin osapuolelle. Hankinnalla hankintalisänä saat jotain 10-15 euroa ja tämänkin ketjun urakointihintana, joka on rinnastettavissa myös pystykaupan urakointihintaan, jotain 27 euroa. (25 euroa lienee ihan sopimushinta) Onhan tässä tuplat mistä olet tienaamassa, edellyttäen että olet saman sopimuksen alaisena. Esimerkiksi tästä syystä tämä kauppatavan muutos. Hankinnan veroalella tuskin on mitään käytännön merkitystä.

    mehtäukko

    Hankinnan vero-alella on merkitystä.Ja jos se olisi tuplamäärälle, se jo vaikuttaisi hankinnan houkuttelevuuteen.

    Tolopainen toteaa aivan oikein, ettei korkeaa työhintaa pysty ohittamaan nimikkeillä kikkailemalla. Siksi koko korjuuketjun on toimittava tehokkaasti,hallitusti ja laadukkaasti  vähillä rukkasen kuvilla.

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 133)