Keskustelut Harrastukset Pankkiluvat

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 63)
  • Pankkiluvat

    Mikä lienee käytäntö hirvenpyynnin ns. pankkilupien käytössä.

    Olen käsittänyt tarkoitukseksi, että Luken toimittaman verotussuunnitelman toteuttamiseksi tarvittavan pyyntilupamäärän lisäksi anotaan ns. pankkilupia, joiden käyttäminen on harkinnanvaraista.

    Onko kuitenkin niin, että ne sisältyvät verotussuunnitelman toteuttamiseksi tarvittavaan pyyntilupamäärään, eli eivät ole lisälupia?

  • Tolopainen

    Olet käsittänyt väärin, mitään pankkilupia ei anota eikä myönnetä. Ne ovat paikallisen riistanhoitoyhdistyksen peukalon alla. Eli käytännössä, ne jotka haluavat rajoittaa pyyntiä, haluavat pankittaa kaatoupia. Vääriä profeettoja on liikkeellä.

    Metsuri motokuski

    Ovat lisälupia jotka anotaan samalla kun muutkin. Jokaiselle hirvitalousalueelle määritään tavoitekanta ja verotussuunnitelma. Sen perusteella anotaan seuroille kaatoluvat. Kaatolupien määriä puoltaa tai ei puolla rhy. Lopulliset kaatoluvat myöntää riistakeskus seuroille. Meillä esim oli käyttösuositus kuusi hirvenkaatolupaa ja anoimme kahdeksan joista kaksi siirrettiin pankkiin. Meillä on siis lupia kaksi yli kaatosuosituksen. Ennen nämä pankkihirvet olivat rhy:n näppien alla mutta nykyään ainakin meidän rhy:ssa ne ovat seuroille jaettu käytettäväksi.

    Tolopainen

    Jaa kyllä ne meilläpäin kaatoluvat  tulee yhteislupa-alueelle, eikä mitään seurakohtaisia lupia myönnetä eikä anota. Yhteiskokouksessa päättävät paljonko jättävät lupia pankkiin ja paljonko menee jakoon. Mitään pankkilupia ei myönnetä, ne päättää yhteislupa-alueen seurat. Nämä ovat pienen piirin asioita, joista ei ulkopuolisille kerrota.

    Anton Chigurh

    Täällä (hirviä metsästyskauden jälkeen vähintään 5/1000ha) ne niinsanotut pankkiluvat ovat seurojen sopimia maksimeja, siis eivät mitään erillisiä lupia. Maattomat persaukiset holtittomat laiduntajat (enemmistönä jopa täällä metsäsuomen seuroissa) pitävät niillä huolen, että metsästettävä ei käy liian vähiin. Jos tuollainen uhkaa, niin metsästys lopetetaan.

    Olen ollut mukana tuossa ruljanssissa vuodesta 1959 alkaen, joten tämä on ihan sisäpiirin tietoa. Puuntuottajilla ei ole mitään jakoa noissa pöydissä.

    Systeemi on läpimätä. Meillä ei ole metsätalousministeriötä, puhumattakaan metsätalousministeristä. Ministeriötä johtaa hirvenmetsästäjien (satatuhatta aktiivia) peesailija.

    suorittava porras

    Sen verran korjauksia ,että rhy ei enää puolla tai kiellä pyyntilupahakemuksia. Se tekee vain verotussuunnitelman suositusten pohjalta. Yhteislupapalavereissakin lupien perusteita käsitellään ,mutta jokainen seura voi hakea niin monta pyyntilupaa ,kun näkee tarpeelliseksi. Pankkiluvat tulevat tämän päälle.

    Paikkakunnallamme on parikymmentä pyyntilupaa pankissa ja osa on jo tässä vaiheessa otettu käyttöön. Nopeat syövät hitaat. Vuosi sitten anoimme yhteisluvan alueelle muutaman pankkiluvan enemmän ,kun suositukset olisivat edellyttäneet. Hakemus meni sellaisenaan läpi.

    En oikein ymmärrä tuota Tolopaisen sepittämää tarinaa sisäpiirin touhuista. Ainakin tällä suunnalla toiminta on avointa ja sujuu ilman purinoita. Sujunut jo 30 vuotta eli sen ajan ,kun paikkakunnan kattava yhteislupa on ollut voimassa.

    Kun ei ollut  pankkilupia , tehtiin joskus niinkin ,että tihentymäalueella käytettiin osakasseurojen käyttämättömiä pyyntilupia tihentymän purkamiseksi metsästyskauden lopppuvaiheessa. Viimeksi meneteltiin näin valkohäntien kohdalla pari vuotta sitten. Kaikki osakkaat eivät peuroja metsästä ,mutta hakevat lupia varmuuden vuoksi. Kauden lopulla käyttämättömät luvat jaettiin yleiseen käyttöön. Kolmasosa jäi silti käyttämättä.

    Tolopainen

    Niin jos kaikki tuo pitäisi paikkaansa, miksi etelässä on valtava sorkkaeläinongelma. Kun kannan verotukselle ei ole edes oikeita lähtötietoja, miten se voi johtaa haluttuun tulokseen. Todellisuudessa kaadettavasta hirvimäärästä päättää joka pitäjässä hyvin pieni sisäpiiri. Miksi riistakeskuksen virkamiehet eivät mene kentälle laskemaan hirviä ja seuraamaan miten havaintokortteja täytetään, niihin laitetaan ehkä kolmannes hirvihavainnoista, jotka havaitaan. Maastossa ehkä havaitsee 10% siitä hirvimäärästä, mikä siellä on. Jos joku uskoo, että punahilkka satu on totta, kuten metsästäjät uskovat. Vaikea sitä on alkaa faktatiedoilla kiistämään. Ihminen on ehkä tyhmin nisäkäslaji. Vaikea kuvitella, että jokin muu laji toimisi kuten ihminen. Menisi likaviemäriin uimaan ja väittäisi että tämä on pyhää vettä.

    Visakallo

    Onhan se aika erikoista, että maassa, josta ollaan maailman etujoukoissa tekemässä fossiilivapaata yhteiskuntaa, ei tiedetä metsissä olevien hirvien määrää. Se ei liene nykytekniikalla kovin mahdoton tehtävä, jos todellista halua vain olisi.

    Tolopainen

    Jotkut kuvittelevat että lisäämällä susikantaa hirvet vähenee. Todellisuudessa käy juuri päinvastoin lupamääriä leikataan susien takia. Niille säästetään ravintoa.

    Jos harrastaisin hirvenpyyntiä Visakallon mailla tietenkin pitäisin kannan elinvoimaisena ja sellaisena, että se tuottaisi ilmaista lihaa maksimimäärän. Intressimme olisivat erilaiset. Mutta kyllä paistia saisi hänkin kilon syksyssä.

    Visakallo

    Minun maillani ei hirvet sanottavammin pääse enää lihomaan, koska koivikot ja männiköt alkavat olla jo isoja. Taimikot kasvavat kuusta, eikä raivausrästejä ole.

    Metsuri motokuski

    Tässä tämän näkee. ”Hirvijovainit” räkyttää sen kuin ehtivät. Jos kirjoittaa mikä on nykykäytäntö niin eihän sitä kukaan usko. Minun puolestani herrat voivat kirjoittaa mitä kirjoittavat niiden kirjoituksia on turha oikoa ovat sitten kuinka vääriä tahansa.

    AC:kin heräsi pitkästä aikaa eikä laulu ole muuksi muuttunut.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 63)