Keskustelut Metsänomistus Pedot eivät kuulu sivistysvaltioon

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 83)
  • Pedot eivät kuulu sivistysvaltioon

    Aikaisemmin Suomessa oli luonnollista, että pedot eivät haitanneet asukkaiden elämää. Se kuului sivistysvaltion perusoikeuksiin. Alikehittyneissä maissa asiat saattoivat silloin olla toisin.

    Nykyisen ekofasismin aikakautena ihmisoikeudet ovat joutuneet väistymään hyvin pienen ihmisjoukon harjoittaman petoterrorin tieltä. Tästä viimeisimpänä esimerkkinä on hallitsettomasti kasvanut ilveskanta. Saarijärven Pylkönmäellä ilves hyökkäsi kotipihalla ihmisen kimppuun. Myös sudet aiheuttavat jatkuvaa vahinkoa maaseudun asukkaille ja elinkeinoille.

    Mikä tätä maata oikein vaivaa?

  • jees h-valta

    Anton vetelee hiukan liian nopeita johtopäätöksiä.
    Siellähän on kannan pudotus aloitettu ehkä pari vuotta sitten.
    Ei se vielä näy missään kannanrappeutumisessa sitä eikä tätä.
    Ehkä joskus viidensadan vuoden päästä.
    Mutta mitä enemmän sutta vainotaan sitä varmemmin sen sukupuutto koko pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa.
    Isot, kannanvaliot vaellusyksilöt ammutaan liian usein.

    Anton Chigurh

    Katsotaan nyt kuka vetelee.

    Hakee esille: ”Nisäkästieteen päivillä, erään planeetan ihmeitä”, lukee alaotsikon: ”Luonnonsuojelu alamäessä” alla olevan tekstin.

    jees h-valta

    Eipä jaksa semmoisia kaivella mutta itärajan toisella puolella on kuitenkin tehostettu petojen metsästystä vasta aivan viime vuosina joten edelleen se ei vaikuta tuohon asiaan.

    A.Jalkanen

    Naapurimaassamme Ruotsissa tavoitellaan susikannan laskua 300:sta 200 yksilöön. Niin että sama keskustelu käynnissä siellä. Yllättävän paljon niitä löytyy naapurista. Mitenköhän käy komission kanssa neuvottelut?

    Petojen määrän minimointi ei voi olla tavoite, vaan kestävän kannan tason löytäminen. Kestävä tarkoittaa tasoa jolla talous, ekologia ja sosiaaliset sekä kulttuuriset tavoitteet on soviteltu yhteen.

    Pedoilla on tehtävä ravintoketjussa – ilman huippupetoja ekosysteemi on luonnottomassa tilassa. Täydellinen ravintoketju ei luonnonmetsässä kaipaa ihmisen suorittamaa säätelyä. Talousmetsässä kasvinsyöjien ravintovarat ovat erilaiset verrattuna luonnonmetsään, joten myös niistä hyötyvien lajien kuten hirven ja myyrän kannat ovat korkeat. Niinpä myös näitä lajeja säätelevien petojen kantojen tulisi olla periaatteessa korkeat. Käytännössä tähän ideaaliin on vaikeaa päästä kestävästi.

    A.Jalkanen

    Kai olemme kuitenkin jeessin kanssa samaa mieltä siitä että peto (rappeutunut tai ei) suorittaa saaliseläintensä valikoinnin viisaammin kuin ihminen, eli estää saaliseläimensä geneettisen rappeutumisen? Vrt. metsästämällä aiheutettu hirvikannan vinoutunut rakenne Suomessa.

    Ja lisäksi peto vaikuttaa saaliseläimensä käyttäytymiseen ja sen lisääntymiseen (kahdella edellisellä on myös ns. yhdysvaikutus eli käyttäytymisen KAUTTA lisääntymiseen).

    jees h-valta

    Petojen vaikutus on tullut aivan konkreettisesti omissa havainnoissa esiin juuri H-vallan Koirakorven tilusten yhteydessä.
    Kun petohavainnot paikkakunnalla lisääntyivät loppuivat havainnot hirvistä niissä mittakaavoissa jota sitä ennen oli.
    Tämä aika on ollut hirvillä paljon paikallaanpysyvämpää ja juurikaan satunnaisia ei paljon kulje. Paitsi jahdin aikaan kuten nytkin vähäväliä näkyy iltasella kyllä.
    Nyt jahdin ulkopuolelta osaa melkein jo sanoa mistä mäestä tai suosta minkäkinverran hirviä löytyy.
    Helppoa kun ei noihin aitoihinkaan vahingossa sekoilla.
    Jahti aina lisää kulkua ja se tuo aitavahinkojakin. Yleensä ei silloin syönti juuri niillä ole päällimmäisenä tavoitteena.

    A.Jalkanen

    Millaisilla paikoilla ne hirvet mieluiten oleskelevat, silloin kun niitä ei jahdilla häiritä?

    jees h-valta

    Mäkirinteissä aika lähellä korkeinta kohtaa makuupaikat yleensä löytyvät. Harvoin ihan makuulta pääsee yllättämään. Aika tarkka elukka kyllä. Kerran olen heittänyt kivellä persiille. Kun lähti yhdeltä oman taimikon mäeltä. Pääsin autosta aiemmin ohiajamalla näkemään ja vähän yllätin. Nuori klossi joka oli vierestään juuri riispannut miehenkokoisen männyntaimen sököksi.
    Vein auton pidemmälle ja hipsein lähelle tuulen alapuolelta.
    Aika tyhmä kyllä kun kuuli auton ja varmasti näkikin muttei lähtenyt. Mutta pimeän hämy ja vatsa täys. Ei viittinnä.
    Muuten oleilevat alavilla ja rehevillä soiden reunoilla tai joutopeltojen pusikoilla.

    Anton Chigurh

    Eri lajien sukupuuttonopeus on tuhatkertainen verrattuna aikaan, jolloin trooppinen päiväeläin puuttui pohjoiselta havumetsävyöhykkeeltä.
    Saman lajin autoimmuunisairaudet ovat lisääntyneet viimeisen 40 vuoden aikana 1000%; sattumoisin sama aika, jonka on jatkunut jokaiselle neliömetrille ulottuva holtiton sorkkaeläinlaidunnus.

    Visakallo

    Nyt alkaa kyllä Antonin hirvijutut kiertämään samanlaista kehää kuin myyräjututkin aikoinaan. Sääliksi käy miesparkaa. Vaikuttaakohan kuunkierto kaverin mielialaan? Iron Man tuli aina aikaisemmin ”isähahmonsa” avuksi, mutta nyt tämä on pysytellyt hiljaa jo pari viikkoa.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 83)