Keskustelut Tekniikka Stihl 192 yllätti

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 55)
  • Stihl 192 yllätti

    Nimittäin rankasavotassa. Ostin vaimolle äitienpäivä lahjaksi keväällä.
    Vaimo mielistyi painoon ja näppärään kokoon. Itse olin epäileväinen.
    Olin kallellaan 201:een.

    Nyt täytyy tunnustaa että useammin rankasavotalla tulee otettua tuo käyttöön silloin kun siippa ei tartu sahankahvoihin.
    Helppo hallittavuus säippien karsinnassa ja keveys korvaa tehon puutteen.
    Näppärä oli myös tiheissä pajupuskissa raivuulla, nimittäin sellaisissa mihin raivaussahalla tahdo päästä millään.

  • Leevi Sytky

    Moi! Minua on alkanut kiinnostaa tuollainen piensaha. Lehtipuurangan karsintaa olisi ja reikäperkausta. Nyt on osassa taimikoita tilanne niin, että joutuu tekemään reikäperkausta ensi keväänä. Tarkoitus on perata pitkään kantoon ja piensaha saattaisi olla nopein väline siihen hommaan. Tuossa munien korkeudella kun päästelisi risua poikki taimen ympäriltä, niin saisi ehkä pari hehtaaria päivässä käsiteltyä.
    Näin varsinainen taimikon hoito siirtyisi 3-5 vuotta eteenpäin ja sulkeutuva kuusentaimikko pitäisi lehtipuun vesat poissa kuvioista.

    6 m3

    Ei muuta kuin kokeilemaan. Hinta oli kylläkin ”netto hinta”. Mutta kaupantekijäsiksi sain 5 litran pienkonebensa gallonan.
    Voisi olla aivan omiaan tuossa sinunkin tapauksessa.

    Hinta tais olla 399€.

    Bensatankin pienuus hieman vaivaa, tulee tupakkataukoja liian tiuhaan.
    Kevyessä työssä varmasti ajaa asiansa, ja on jo ajanutkin.

    Reikäperkausta pitkään kantoon, miksi ei jo nyt syksyllä? Tuossa vesottumisesta ei niin paljoa haittaa?

    Aukusti

    Tällaiselle vaari-ikäiselle, jolla 80 ikävuotta on lähempänä kuin 70, on kevyt saha oivallinen työkalu. Itselläni on MS 200:n, jolla vielä sahailen.

    Nuorempi polvi pitää sitä liian tehottomana, jopa rankametsässä. Ja polttoainetankkikin on kuulemma liian pieni.

    Näin kun sahailen harrastuksenomaisesti, niin pieni tankki on vain hyvä. Tulee niitä taukoja useammin, jos sattuu enemmän sahaamaan kuin pari tankillista päivässä. Vaihteeksi on helpompaa kasaustyötäkin silloin kun poika on mukana sahansa kanssa.

    6 m3

    Tuo 192:n tuli tosiaankin hankittua vaimolle kun hän ilmoitti halunsa opetella sahan käyttöä.
    Ja mitä eri merkkejä kierrettiin katsomassa, tuo vakuutti olemuksellaan. Ja nainenhan kääntää miehen pään.
    Kun haikailin tuon 201:n perään, hän sanoi: Kummalle tässä ollaan sahaa hankkimassa.
    ”Parempi tossun alla, kuin taivas alla.”

    vänkäri

    Suunnitelmissa on täälläkin ollut kevyen rankasahan osto. Huskin 339 taitaa olla pyöreästi satasen kalliimpi ja rotevampi, mutta millainen lienee? Toisaalta kun ropsin tekoon löytyy tuo 242, niin pienempikin riittäisi.

    Itäsuomen Antti

    Vaikka nyt en merkki uskollinen olekaan niin se 339 ei ihan oo lyöny ihteään läpitte.

    Se yrittää painia ms200:n kanssa samassa sarjassa, mutta ottaa siltä huolella kuokkaan. Ongelmana siinä on se ketjunopeus ja kierrosten rajoitin. En nyt tiedä onko siitä tehty sporttisempaa mallia mutta silloin ilmestyessään.

    Raksasahaks siitä vois olla, mutta muovirunkoisuus ja valettutankki on miinuksena. Se kun tahtoo olla välillä vähän vääntökankenakin jolloin tankki voi haleta jo vuodessa tai parissa.

    Voihan siitä 339:stä saada aikaan ihan pätevän sahan jos vaihtaa terävarustuksen ohkasempaan ja pistää yhden piikin lisää rattaaseen.

    jees h-valta

    On se sentään upeeta kun kuusmottisen emännän mieltymykset on aivan ”työtykkeihin”. Isännän mieltymyksistä enemmän toisaalla. Mutta aivan kelpo pelejä tosiaan niin tämä kevytsaha kuin sen ”raskaampi”-sarjalainen kakssatanenkin.
    On niitä kakssatasia jo joku tullut ”tapettua”. Korjausyritykset ei näytä kantavan kyllä hedelmää. Sinne jätin verstaalle toiseksiviimeisen. Kahden kerran opettelu ei vielä riittänyt joten harjoitelkoon kolmatta rauhassa vaikka vuosikausia.

    6 m3

    Jos harrastelija 192:sta tarkotat, niin aikamiehen hauiksen paksuutta ohuemmissa omiaan. Kaatuukin sillä. Ohuet oksat lähtee pyyhkimällä ja aisattuakin tulee samalla. En oikeastaan huomannut laipan lyhyydestä olevan noissa puissa haittaakaan.
    Oikein turrukka kuusessa tuli hussea ikävä. Melkein joka oksan sai sahata erikseen.

    Jos kaupoille meinaat, niin Hyryltä sai kompiaisia. Kajaanissa ”nettohinnat”

    Ohops. meni mainoksen piikkiin.

    6 m3

    Valikoima yllätti, ja palveluakin oli.
    Poikkesin keväällä työmatkalla.
    Huski luottokauppias Kuhmossa.

    Gla

    Minutkin 192 on yllättänyt. Laite näyttää ja tuntuu aika heppoiselta, mutta niin vain on hyvin kestänyt. Mutta kuten sähkösahakeskustelussa (160) totesin, tarveharkintaa kannattaa noudattaa. Metsässä 192:n potku loppuu isompiin sahoihin tottuneen mielestä herkästi kesken, joten pykälää järeämpi on huomattavasti monipuolisempi. Ihan jokaiseen kohteeseen kun ei omaa sahaa kannata hankkia. Toisaalta keveys voi olla hyvä peruste valita 192, kuten tässäkin ketjussa muutamaan otteeseen on todettu. 80-vuotiaalle miehelle tai sahaamiseen totuttelevalle naiselle ei sahan maksimaalinen suorituskyky ehkä ole ihan päällimmäinen vaatimus. Toisaalta esimerkiksi rakennushommissa 192:n teho riittää hienosti ja muutenkin laite on siinä puuhassa parhaimmillaan. Ja saahan 192:lla satunnaiset tukkikokoiset puut ongelmitta nurin ja karsittua. Ainakaan minua lyhyt laippa ei ole häirinnyt.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 55)