Keskustelut Puukauppa Ukrainan kriisi vaikutus !

Esillä 10 vastausta, 3,901 - 3,910 (kaikkiaan 6,872)
  • Ukrainan kriisi vaikutus !

    Merkitty: 

    Näkemyksiä , kuinka käsissä oleva kriisi vaikuttaa metsäteollisuuteen ja puuntuottajaan ? Kuinka käy kysynnän ja hintojen ?!

  • Tolopainen Tolopainen

    Turkki on alkanut puuttua Ruotsin sisäisiin asioihin. Nyt kivistää Koraanin poltto. Sehän ikivanha satukirja. Se olisi pitänyt kieltää länsimaissa jo ajat sitten. Moista hömppää ei kukaan tarvitse.

    Scientist Scientist

    Suomen asema oli 1800luvulla monessa mielessä itsenäisempi. Lait voitiin pääosin säätää itse, oma valuutta, voitiin vihdoin siirtyä suomenkielen käyttöön virkakielenä , eikä kovin paljon tarvinnut osallistua Venäjän sotiinkaan. Pari kuvernöörin virkaa Alaskassa. Suomi osallistui itsenäisenä valtiona Tukholman olympialaisiin 1912  ei osana Venäjää. Nyt lainsäädännöstä noin 70% tulee EUsta.

    Tolopainen Tolopainen

    Vaikka Britannia erosi EU:sta, se noudattaa edelleen samaa EU-lainsäädäntöä. Eikä ole mitään erityistä menestystä saavuttanut eronsa ansiosta. Rahaa piti säästyä miljardeja.

    Rukopiikki

    Venäjä kertoo menestyksestä kaikilla rintamilla ja länsimedia on hiljaa. Se on merkki siitä että ukrainalla menee huonosti. Ukraina voi lopettaa sodan heti kun vain alkaa rauhanneuvottelut.

    Suomen itsenäisyydestä ei ole enää tosiaankaan paljoa jäljellä. Venäjän vallan aikakin oli hyvin itsenäistä nykyiseen verrattuna.

    markules markules

    Joo kyllä ehdottomasti kannattaa uskoa mitä ryssät kertoilee. Toki suuri osa länsimaisestakin sodan ajan tiedotuksesta on värittynyttä mutta kun tarpeeksi monia länsimaisia lähteitä lukee saa aika hyvän kokonaiskuvan. Samaa uskallan epäillä venäläisestä journalismista. Eihän sotaa edes ole, siitä lähdetään Venäjällä.

    Tolopainen Tolopainen

    Venäjän vallan aikana suomalaisia kuoli nälkään kymmeniä tuhansia. Kyllä niihin päiviin on turha verrata, nykyihminen ei kestäisi päivääkään sen aikaista elämää.

    Metsuri motokuski

    Ilman muuta Ukraina voi lopettaa sodan kunhan suostuu venäjän vaatimiin alueluovutuksiin. Venäjä voi myös lopettaa sodan vaikka heti kunhan palaa omien rajojensa taakse ja korvaa vahingot. Kumpi on oikeampi vaihtoehto rukopiikki ?

    Rukopiikki

    Hyvä ei ole sekään jos Ukraina pääsee jatkamaan Itä-Ukrainan venäjänkielisten sortamista. Nyt sodan takia alkaisi vielä ankarat kostotoimet venäjänkielistä väestöä kohtaan.

    Rukopiikki

    Kumpa suomen herroja kiinnostaisi kotimaan asioiden hoitaminen edes murto-osan siitä mitä Ukrainaan rukoiltavat panssarit.

    Tolopainen Tolopainen

    Venäjänkielisiä sortaa eniten Venäjä, vienyt heiltä kaikki oikeudet ja lähettää tapettavaksi Ukrainaan.

Esillä 10 vastausta, 3,901 - 3,910 (kaikkiaan 6,872)