Keskustelut Puukauppa Ukrainan kriisi vaikutus !

Esillä 10 vastausta, 5,841 - 5,850 (kaikkiaan 6,872)
  • Ukrainan kriisi vaikutus !

    Merkitty: 

    Näkemyksiä , kuinka käsissä oleva kriisi vaikuttaa metsäteollisuuteen ja puuntuottajaan ? Kuinka käy kysynnän ja hintojen ?!

  • narisija

    Ainoa syy Irakin sotaan oli se, ettei Saddam Hussein suostunut enään ”tottelemaan” jenkkejä, persianlahden mahdollisen sulkemisen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.

     

    Metsuri motokuski

    Se on totta. Edellisellä sivulla on syy. Se joukkotuhoaseen olemassa olo oli feikki. Sen jokainen tiesi. Jokin syy piti vain kertoa Amerikan veronmaksajille. Ainoa tarkoitus oli varmistaa öljykuljetukset persianlahdella ja turvata Israelin olemassaolo. Perus syyt eivät ole poistuneet vieläkään.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Venäjä aseisti Irakia parhailla mahdollisilla aseilla joita niillä sillä hetkellä oli tarjota. 

    Höpö, höpö. Ei yhtään usan lentokonetta olisi ollut ilmassa, jos venäjä ei olisi siunannut operaatiota. Usalle olisi käynyt täsmälleen niin kuin muuallakin eli saanut kunnolla selkäänsä, jos venäjä on antanut aseapua.

    Rane

    ”jos venäjä ei olisi siunannut operaatiota.”

    Eipä siinä ollut muuta vaihtoehtoa.

    Rane

    Eihän ryssä saa edes kunnon vallankumousta aikaiseksi ilman länsimaita.Sen ryssiminen on toki ihan kotikutoista…

    Missä Venäjän kansalliskaarti oli kapinaviikonloppuna? – Ulkomaat – Ilta-Sanomat

    Metsuri motokuski

    Tuo Kallen katkeruus paistaa koko komeudessaan läpi. Harmi vain että tulee vain epämääräisiä heittoja. Se on totta että Venäjä kyllä tiesi mitä tuleman piti, mutta ei sillä ollut mitään tekemistä saatika vaikutus mahdollisuutta. Suurvallat kyllä informoivat mutta eivät anna vaikuttaa toimintaan. Sama tilanne on Ukrainassa.

    Rane

    Siihen on syy miksi ryssän trollien kirjoitukset on hieman epämääräisiä.

    Venäläismedia: Ex-presidentti Medvedev kirjoittelee somessa yleensä kännissä (iltalehti.fi)

    Apli

    Ukrainan asevoimien komentaja turhautunut hitaisiin asetoimituksiin lännestä | Yle Uutiset

    Pikkusen särähtää korvaan tämä juttu, eikö vieläkään siellä ole omaa asetuotantoa ja ammustuotantoa saatu käyntiin? Vai odotetaanko että kaikki tulee kun manulle illallinen? Sotaa on kuitenkin käyty jo aika pitkään.. Suomessa ei valitettu kun käytiin sotaa..

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Ukrainalla valtavat mies- ja kalustotappiot, kyllähän se harmittaa. Ukraina elää täysin länsimaiden siivellä, joka pitää lopettaa. Vain näin länsimaiden talous elpyy.

    mehtäukko

    Kaikkien talous ei alun perinkään olisi tässä jamassa, jos putleri ei olisi toiminut kuten putlerin kokki on julkisesti todennut.

Esillä 10 vastausta, 5,841 - 5,850 (kaikkiaan 6,872)