Keskustelut Metsänhoito Vaihtoehtoja avohakkuulle

Esillä 10 vastausta, 341 - 350 (kaikkiaan 2,399)
  • Vaihtoehtoja avohakkuulle

    Tänne kai voi kirjoittaa vastustavansa avohakkuita ja ehdotankin että niistä tehdään uudessa metsälaissa tiukasti luvanvaraisia.

  • pikkutukki

    Lepo ! (vaihtoehto avohakkuulle)

    Jätkä

    Gla:”Mitä jatkuvan kasvatuksen massapuuta kammoksuva porukka nyt sanoo, kun vessapaperikoneet pyörii täysillä ja kaupoissa on hyllyt tyhjänä?”

    Jompi -kumpi meistä on käsittänyt tuon jatkuvankasvatuksen ideologian ihan vääri, Ja se en ole minä.

    Oikein innostunut harsintahakkaaja hakkaa vain ”kasvunsa lopettaneita” tukkirunkoja – Niillähän se tili tehdään.

    Kolmannen kierroksen jälkeen tapahtuu noin sadan vuoden kuluttua – hän hakkaa sieltä vain lahoa kuusta, joka käy vain polttohakkeeksi ja huonolla hinnalla.

    mulle

    Kannatettava idea jutun tekijällä.

    Metsän omatoimisille hakkaajille voisi myös alkaa maksamaan oikea korvaus käsin tehdystä työstä,koneille ei mitään.

    Jätkä

    Kantohintaa ei sitten jääkään yhtään!

    Puuki

    Uudessa metsälaissa voisi  jk:n hakkuista tehdä luvanvaraisia. Perusteena pitäisi olla esim. puistoalueen säilyttäminen erikoiskohteissa tai talousmetsissä kohteen sopivuus jk:n kasvatukseen. Ettei käy kuten yleensä käy liian karuilla mailla , että puuston kasvu hyytyy kuusettumisen takia.   Rahastajajobbarien/ulokomaisten rahastojen  päätehakkuut jk:n nimissä (ilman oikeaa uudistamisvelvoitetta) pitäisi myös estää.

    mulle

    Kun ottaisi huomioon työllistävän vaikutuksen,ilman kaiken maailman tukiaisia,lainoja,koneiden tekemää suurta hiilijalan jälkeä ja luonto arvot käsityöt muutoinkin(ajouratkin pysyisivät maan omistajien mailla),olisi järkevää kyllä maksaa siitä tekeville sen mukaisesti.

     

    Puuki

    Mihin niitä ajouria tarvii tehdä, jos homma tehdään käsipelissä ?

    mulle

    Hyvä huomio,puikkelehtien vain väleistä.

    Miksi eräs P muka hole,jos h ole jutska?

    Kumikettu

    Ajourat pitää tehdä aina.

    Jätkä

    Jos enskassa puiden keskimääräinen väli on kolme metriä, niin ihan pienellä suunnittelulla ja järjen käytöllä siellä on ajourien paikkoja vaikka kuinka paljon. Jos käsipelissä savotoidaan, niin kolmosen kuitupöllit voi melko vapaasti kantamalla tuoda laanille jopa poikittain sylissä. Niin että siitä vaan!

Esillä 10 vastausta, 341 - 350 (kaikkiaan 2,399)