Tuhojen luokittelussa on tärkeää muistaa todennäköisyyden lisäksi suuruusluokka ja merkittävyys puun kasvattajan kannalta. Tukkimetsän tuhot ovat aina ”vaarallisempia” kuin taimikkovaiheen tuhot, kun ne kohdalle sattuvat. Tuossa vedin aiemmin vähän liikaa mutkia suoraksi, joten korjaan: tuhoriskeissä on hyvä tarkastella, minkä tuloksen antaa tuhon todennäköisyys x tuhon seuraus.
Tyvilaho on hankalampi jk-mallissa ja taimituhot kuten hirvituhot jaksollisessa. Muita taloudellisesti merkittäviä ovat tuuli- ja lumituhot, joiden todennäköisyys saattaisi olla aluksi suurempi jk-metsässä, mutta pitkällä aikavälillä pienempi, kun puut on totutettu kasvamaan harvassa. Samaan tapaan vasta harvennetun tasaikäisen metsikön kanssa. Metsäpaloriski: palokuormaa voi olla kummassa menetelmässä tahansa, mutta taimikko voi muodostaa leviämisesteen. Tuore avohakkuu kuivine hakkuutähteineen palaa varmaan sopivissa oloissa helpostikin, kuten kulottajat tietävät.
Tekisi mieleni palata kuusettumiseen. Katselin tuossa koiralenkillä Espoon kaupungin virkistysmetsää. Metsän laidassa oli puhdasta kuusikkoa, lehtipuutiheikköä ja isoja mäntyjä. Kuusen tainta oli turkkinaan isojen mäntyjen juurella. Tämä on se syy, miksi jatkuva malli johtaa kuusettumiseen: kuusi ei tee taimia kuusikon alle, paitsi jos se hakataan harvaksi. Lehtipuun ja männyn alle syntyy kuusia, mutta puhtaan kuusikon alle niukasti. Kun metsikköä kasvatetaan jatkuvasti, sinne pitäisi saada sekametsä, mutta se ei tule kovin helposti. Ensimmäinen jatkuva hakkuu sujuu vielä sekametsässä hienosti ja uudistuminen kuuselle onnistuu. Jatkossa puhtaassa kuusikossa joudutaan turvautumaan huonoon kompromissiin nimeltään pienaukko. Siinä on avohakkuun huonot puolet mutta ei hyviä: parhaassa tapauksessa saadaan hitaammin kasvavia taimia, lisäksi avohakkuun riesat eli vesakkoa ja heinikkoa, mutta ei muokkauksen ja jalostuksen kasvunlisäystä.
Kyllähän varttunut kasvatusmetsä voi tuhoutua yhdessä yössä, kun sopivasti tuulee. Saattaa mennä 300…500 m3 puuta nurin. Jatkuvan kasvatuksen metsässä vahinko on ehkä 50-150 m3. Tosin kasvatus tuosta eteenpäin jatkuvan menetelmin onkin sitten kiinnostava hanke. Taimettuuko kasvatuskelpoisesti vai vaatiiko juurakoiden siivoamisen kaivinkoneella ja viljelyn.
Kokemusperäistä tietoa on, että 300 m3/ha metsä kaatuu, kuin sopiva syöksyvirtaus iskee. Ja olivathan ne Astat, Veerat ym.
Jaksollinen kasvaa niin hyvin, että on varaa maksaa vakuutusmaksu. Niin me teemme. Viime talven lumituhoista saimme vakuutuskorvauksina 3,5 vuoden vakuutusmaksut.
Jatkuvassa kasvatuksessa vakuutusmaksut ovat samat, mutta esimerkiksi taimikkotuhoja ei vakuutusehtojen mukaan korvata, koska ei ole yli 0,5 ha:n aukkoa.
Sen sijaan, että metsä säännöllisesti hakataan ja muutetaan kymmeniksi vuosiksi hiilinielusta päästölähteeksi, se voitaisiin pitää jatkuvasti peitteellisenä.
Kuten Antti Haapamäki totesi (HS Mielipide 15.2.), hiilen sidonta on tehokkainta 30–70-vuotiaissa, kasvavissa metsissä. Tästä huolimatta tasaikäisen talousmetsän hiilivarasto ei ikinä ehdi yltää vanhan metsän tasolle, sillä säännöllisin väliajoin metsä hakataan ja hiilen sitoutuessa saatu ilmastohyöty kumoutuu.
Haapamäki väitti, etteivät tukkipuun ikään ehtineet metsät sido hiiltä. Hän pitää vanhoja metsiä jopa päästölähteinä puiden lahoamisen takia. En oikein ymmärrä väitettä, sillä vaikka puuston tilavuus ja hiilimäärä eivät oleellisesti kasvaisikaan, metsä sitoo ja varastoi yhä hiiltä.
Suomen kylmässä ja happamassa maaperässä hajotustoiminta on hidasta, joten kasvien yhteyttämää hiiltä kertyy maaperään jatkuvasti karikkeena ja kasvien kuollessa. Lahopuunkin on huomattu vain suurentavan metsän hiilivarastoa, intensiivisten harvennusten taas pienentävän.
Harvennuksissa saatu puu päätyy kuitu- tai energiapuuksi, siis lyhytikäisiin puutuotteisiin, ja lisäksi saadut hakkuutulot ovat olemattomat. Näin puihin sitoutunut hiili vapautuu nopeasti takaisin ilmakehään metsänomistajan saamatta taloudellista hyötyä.
Mielestäni harvennushakkuita ei tulisi ilmastosyistä lisätä, vaan pitäisi kyseenalaistaa koko nykyisen uudistushakkuisiin ja harvennuksiin perustuvan kasvatustavan ilmastoviisaus.
Sen sijaan, että metsä säännöllisesti hakataan ja muutetaan kymmeniksi vuosiksi hiilinielusta päästölähteeksi, se voitaisiin pitää jatkuvasti peitteellisenä. Näin se olisi pysyvä hiilen varasto ja sitoja. Harvennettaessa metsästä poimittaisiin järeää, jo tukkipuuksi kelpaavaa puuta, josta valmistetut pitkäikäiset puutuotteet olisivat mitä mainioin hiilen varasto.
Monimuotoinen, eri-ikäisrakenteinen, monia puulajeja ja lahopuuta sisältävä metsä on myös tasaikäistä sopeutuvampi ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Näin riski metsätuhoille pienenisi. Omistajakin saisi metsästä tasaista tuloa sen sijaan, että tekisi ensin vuosikaudet tappiollisia taimikonhoito- ja harvennustöitä.
Ida Korhonen
metsätieteiden opiskelija
Helsingin yliopisto
Vastaukseni:
”Olen suurin piirtein kaikesta eri mieltä kirjoittajan kanssa. Tietenkin vanha metsä ja paksuturpeinen suo on hyvä hiilivarasto, ja näitäkin pitää olla, mutta niiden tärkein tehtävä on edistää monimuotoisuutta eikä ilmastohyötyjä. Ilmastohyöty ei nollaudu, kun puusto hakataan: kun metsien ilmastovaikutuksia tarkastellaan, pitäisi aina ottaa mukaan hakatun puutavaran käyttö. Pieniläpimittaisesta puusta valmistetaan tärkeitä tuotteita, jotka korvaavat muovia ja puuvillaa, ja tärkeä on myös saada vessapaperia koronaviruksen kourissa kärvisteleville kiinalaisille! Ellei harvenneta, ei tule isoja tukkipuitakaan.
Tuhoriskit jatkuvapeitteisessä metsässä ovat erilaiset kuin jaksollisessa mallissa, mutta ei voida sanoa, että ne olisivat peitteisessä metsässä pienemmät. Valitettavasti meidän oloissamme jatkuvapeitteinen metsä muuttuu helposti puhtaaksi kuusikoksi, lehtipuut häviävät ja metsän uusiutuminen ja kasvu hidastuvat. Ilmastonmuutokseen ja tuhoriskeihin on vastustuskykyisin hyvin hoidettu monimuotoinen metsä, johon kuuluu sekä avohakkuin että poimintahakkuin hoidettuja osia.”
On se loputon suo yrittää puolustaa hyvää metsänhoitoa, hyvä että AJ jaksaa yrittää. Tänään oli muuten mukava päivä, moto tuli tekemään kaksivaihemetsään koivikon harvennusta, eikä kuski valitellut yhtään vaikka täysi kuusikko koivujen välissä. Sama yrittäjä teki aiemmin ensiharvennuksen, nyt omilla jäljillään ja vaneriakin jo kertyy. Luntakin vielä tarpeeksi ja pakkasiakin vähän luvassa niin ajo saattaa kevyellä kalustolla sujua hyvin. Tämä 5 ha entinen peltokuvio onkin vähän erikoinen, 80-luvulla pellossa oli viljelty ruista, ja sen jälkeen oli syntynyt luonnostaan rauduskoivikko. Nyt menossa kolmas (energiapuuhakkuu, ensiharvennus,2.harvennus) myyntipuuta tuottava hakkuu ilman mitään uudistuskuluja! Olisipa kaikki kuviot tällaisia.
Onhan se hakkuun jälkeen surullinen näky, kun kuusikosta käydään motolla ylispuukoivut poistamassa. Siinäpä sitä saa ihmetellä, että ei jaksollinen kasvatus jätä jälkeensä hyvänlaatuista metsää nykykoneilla. Sehän on mahdotonta kun runkoja vedellään kasvavien puiden seassa karsintaterien läpi, kun ne on ensin kaadettu jääväksi tarkoitetun puuston sekaan. Latvoja katkeilee ja runkojen kyljet loistaa valkoisina jo 100m päähän. Ainut oikea metsän käsittelytapa on alaharvennus ja lopuksi uudistaminen. Ei laatuasioissa voi mennä pers edellä puuhun poimimalla isoja tukkipuita pois ennen päätehakkuuta. Se johtaa aina vajaalaatuisen metsikköön, jossa päätehakkuu on kuitenkin tehtävä ja silloinkin tuloksena on suurimmaksi osaksi kuitupuuta,
Metsälehdessä oli juttu muutama kymmenen vuotta sitten pellonmetsittäjästä , joka rukiin kautta metsitti . Koivun siementen aikaan pelto muokattu ja rukiin kylvö , sekaan vähän männyn ja kuusen siementä . ruis puitiin seuraavana vuonna normaalisti pitkähköön sänkeen , muistaakseni olki kerättiin .
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.