Keskustelut Metsänomistus Yhteismetsä ongelmia

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 235)
  • Yhteismetsä ongelmia

    Meillä on yhteismetsä jossa on alle sata omistajaa ja muutama tuhat hehtaaria metsää.
    Osakaskunta on pitänyt silloin tällöin ”opintomatkoja” joista osakaskunta on kustantanut yli puolet kaikista kuluista.
    Opintomatkalle osakas on voinut ottaa mukaan yhden perheenjäsenen joka perheessä jossa yhteismetsäomistuksia on.
    Matkat on viime aikoina suuntautuneet Viroon ja ovat kestäneet 3vrk. Matkoilla on ollut noin 20-30 osakasta mukana.
    Olen ollut jo pitkään kyseenalaistanut matkojen tarpeellisuuden.
    Nyt mitta tuli täyteen.
    Kevät kokouksessa osakaskunta päätti jälleen järjestää ”perinteisen opintomatkan”. Mitään muuta ei matkasta päätetty.
    Nyt kun hoitokunta laittoi retkikutsun puutuin asiaan ja pyysin Hoitokunnalta pöytäkirjanotetta ko. retken järjestelyistä. Yllätykseni en saanut sitä. Pyysin apuja metsäkeskukselta. He tutkivat asiaa ja totesivat yhteismetsän ohjesäännössä olevan maininnan, että osakkaalla on moite oikeus hoitokunnan päätöksiin, joten pöytäkirjan ote olisi annettava.
    Hoitokunta ei edelleenkään antanut otetta minulle, vaikka saivat kehotuksen suoraan metsäkeskukselta.
    Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jättää käräjäoikeudelle pyyntö saada ko. pöytäkirjan ote.
    Ja samalla pyysin päätöksen täytäntöönpano kieltoa.
    Mielestäni päätösellä maksaa perheenjäsenten matkoja annetaan oikeudetonta hyötyä muille kuin osakkaille. Lisäksi totesin matkan olevan mahdollisesti peiteltyä jako-osuutta koska yhteismetsän matkasta kustantama osa on jopa suurempi kuin pienimpien osakkaiden saama vuosittainen jako osuus. Lisäksi monissa perheissä on useampia kuin yksi osakas, jolloin nämä osakkaat ei voisi ottaa mukaansa yhtä perheenjäsentä kuten yhden osakkaan perhe voisi. Yleensäkin käsite osakasperhe on mielestäni tässä kohtaa outo. Retkelle ei voi ilmoittaa edes perheen ulkopuolista asioiden hoitajaansa.

  • Timo Heikki

    ”Käräjäoikeudella ei ole oikeutta purkaa hoitokunnan päätöstä opintoretkestä. Osakaskunta ei ole vastuussa hoitokunnan vastaajalle mahdollisesti aiheuttamista vahinkojen korvaamisesta.”
    Näin helppo on yrittää perätä oikeuksiaan oikeuslaitoksesta!
    Taas pitää nostaa ilmeisesti uusi kanne?

    Gla Gla

    Tarkoittaako tuo, että asiaa ei käsitelty välimiesoikeudessa?

    ”Osakaskunta ei ole vastuussa hoitokunnan vastaajalle mahdollisesti aiheuttamista vahinkojen korvaamisesta.”

    Eli kanne pitää nostaa hoitokuntaa vastaan, vai jopa yksityisiä henkilöitä kohtaan?

    Puun takaa

    Jos osakaskunta on kokouksessaan tehnyt päätöksen matkan järjestämisestä, niin ketä siitä voi silloin syyttää?
    Hoitokunta on vain toteuttanut osakaskunnan päätöksen.

    Timo Heikki

    En nyt oikein tiedä ketä vastaa kanne pitäisi nostaa kun ohjessäännön 38 pykälän perusteella vastaaja olisi osakaskunta?

    https://www.google.fi/#q=laajoentaustan+ohjes%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6

    Pointtihan on siinä, että osakaskunta päätti vain, että pidetään perinteinen opintoretki. Mitään muuta ei pöytäkirjaan ole laitettu.
    Nyt hoitokunta on ylittänyt hyväksytyn talousarvion retken kustannuksilla, ja lisäksi retkelle on otettu muita kuin osakkaita osakaskunnan kustannuksella.
    Talousarvioonolisi pitänyt varata 14 600€ alv 0% (350€*52henk/1,24=14677€)
    Osakaskunta maksoi 2/3 retken kustannuksista johon kaikilla osakkailla ei ole taloudellista mahdollisuutta osallistua.
    Retki kutsua ei ole osoitettu kaikille osakastilojen omistajille. Varsinaisia yksittäisiä henkilö-osakkaita on pieni osa noin sadasta omistajasta. Matkalle otettiin osakkaiden perheenjäseniä osakaskunnan kustannuksella. Osakaskunta ei tarvitse erityistä koulutusta. Hoitokunnan ja toiminnanjohtajan tulee saada tarpeellista tietoa metsien hoitamiseksi.
    Meidän perhe kustansi opintomatkasta noin 900€, vaikka emme olleet mukana. Pidän summaa liian suurena panostuksena retkeen johon kaikki omistajat ei voi osallistua.

    Puun takaa

    Demokratia on joskus ongelmallista.
    Yhteismetsässä osakaskunta käyttää kokouksessaan ylintä päätösvaltaa.
    Jos se ei ole sen tarkemmin määritellyt ”perinteisen retken” yksityiskohtia, on hoitokunta saanut silloin melko vapaat kädet retken toteuttamiseen.
    En oikein usko, että vahingonkorvausvaade menestyisi kovinkaan hyvin oikeudessa.
    Ainoaksi mahdollisuudeksi jää vaikuttaa seuraavassa osakaskunnan kokouksessa hoitokunnan valintaan ja varojen käytön ohjeistukseen.
    Tilannetta voisi hieman verrata Suomen eduskuntaan ja sen eri puolueista valittuun enemmistöhallitukseen.
    Hallitus ei juurikaan vaihdu muuten kuin kuin vaalien kautta, vaikka sen toiminta ei kaikkia miellyttäisikään.

    Gla Gla

    Toisaalta eduskunnan toimintaakin säätelee lait. Eduskunta ei saa tehdä lainvastaista päätöstä edes yksimielisesti. Ensin pitäisi muuttaa lakia, joka estää asian toteutumisen ja vasta sitten toteuttaa asia.

    Ihan sama koskee yhteismetsää. Tässä tapauksessa rajoittavana tekijänä on säännöt.

    Timo Heikki

    Toi yllämainittu linkki ohjessääntöön ei ole meidän yhteismetsän, mutta muutoin lähes vastaava.
    Eniten tässä ihmetyttää se, että ensimmäinen kanne on tehty samalla tavalla osakaskuntaa vastaan, vaikka sekin koskee täysin hoitokunnan toimia. Tuomari ei nähnyt mitään ongelmaa. Ekassa kanteessa annetaan päätös 16.10-13.
    Siihen onkin vastaaja laittanut puolustukseensa hurjan määrän A4 täyteen tekstiä ja kuvia. Kymmeniä sivuja.
    Oleellisinta olisi saada oikeuslaitokselta päätös miten jatkossa toimia.
    Nyt yhteismetsä yrittää laittaa minun maksettavaksi nämä tuhansien eurojen kulut, jotka on aiheutuneet kilometreistä, hoitokunnan ylimääräisistä kokouksista, toiminnanjohtajan ajankäytöstä ja mahdollisista asinajajakuluista. Nämä kulut liittyvät kanteeseen, jossa vaadin pöytäkirjanotteita nähtäväkseni (metsäkeskuksen suosituksen mukaisesti).
    Tästä tulee hyvä malliesimerkki kuinka yhteismetsässä voidaan toimia niin ettei osakas käytännössä pysty oikeisiin epäkohtiin puuttumaan.
    Tosin luulen, että tuskin enää seuraavaa Viron matkaa tulee yhteismetsämme enää tekemään. Nyt jo piti raapia vaimot ja muita ei osakkaita mukaan, jotta retkelle saatiin terpeeksi lähtijöitä.
    Siis sellaisia henkilöitä, joita ei ole normi kokouksissa koskaan näkynyt.

    Timppa

    Tietysti, kuten aiemminkin kirjoitin, hoitokunta on vastuuvelvollinen ja nimenomaan henkilökohtaisesti, jos ohjesääntöä on tietoisesti rikottu. Periaatteessa hoitokunta ei saa panna täytäntöön osakaskunnan kokouksen ohjeäännön vastaista päätöstä. Osakaskunta ei voi olla vastuuvelvollinen, ainakan maallikon mielestä, koska silloin osakas itse joutuisi maksamaan omat vahinkonsa.,

    Kun en ole juristi, en osaa ottaa kantaa onko asiassa reklamoitu oikein. Kun vaaditaan korvauksia siitä, että olet halunnut saada sinulle ohjesäännön mukaan annettavia tietoja, on ainakin mielestäni sellainen seikka, että siinä on hoitokunta henkilökohtaisesti vastuuvelvollinen osakaskunnalle syntyneistä kuluista. Mutta oikeuden saaminen ei tosiaankaan ole aina helppoa tai varmaa.

    Timppa

    Tuli vielä mieleen se, miten matkakulut on aikaisemmilla vuosila budjetoitu. Siis onko niille varattu oma määräraha vai onko ne kustannettu muiden menojen kohdasta. Oikeudessa tällä saattaa olla varsin merkittävä rooli.

    Timo Heikki

    Aikaisemmin on laitettu ”hallintokuluihin”( lainaus siksi koska en voin oikeaa nimitystä laittaa). Ei muihin kuluihin. Erillistä määrärahaa ei ole aikaisemminkaan talousarvioon laitettu. Ennen matkakulut on olleet paljon pienemmät.
    Näihin ”hallintokuluihin” ei varsinkaan mahdu, kuten ei muihin kuluihinkaan. Hyväksytty talousarvio on ollut varsin erilainen kuin hyväksytty tilinpäätös. Ei ole kaikilta osin yhtenevä. Kokonaisuuteen ei matkan kulut mahdu.
    Muihin kuluihin laitto on tullut tänä kesänä, kun totesin sähköpostitse toiminnanjohtajalle, ettei hyväksytyssä talousarviossa ole huomioitu mitenkään matkakuluja, vaan arvion kulut on samat kuin aikaisempina vuosina. Toiminnanjohtaja ei oikaissut toteamustani.
    Kun kysyin tätä asiaa syksymmällä metsäkeskukselta antoivat he lausunnon, jonka mukaan matka kulut voidaan sisällyttää muihin kuluihin. Tätä lausuntoa vastapuoli on vastineessa moneen kertaan toistanut. Metsäkeskus ei kuitenkaan ottanut mitään kantaa kuika paljon kuluja voidaan muihin kuluihin laittaa, koska siinä vaiheessa keskusteluiden oletuksena oli alle 5 000€ summa. Tämä pitkälti yli kymppitonnin summa tuli melkoisena yllätyksenä.
    Aiemmin kuluja ei ole muihin kuluihin laitettu, vaan ”hallintokuluihin”

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 235)