Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Jep, luvut ovat aika pahasti miinuksella, kuten käpysonni kertoi. Ei nielu- tai luonnonvarapolitiikka ole ihan hyödytöntä kuitenkaan. Voitanee olettaa, että fossiilisia tuprutellaan edelleen, mutta samaan aikaan uusiutuvia energioita kehitellään ja niiden tuottamat energiamäärät kasvavat nopeasti. Niiden rinnalla mm. prof. Markku Kulmala pitää sekä hiilivarastoja että -nieluja tärkeinä. Kasvavissa metsissähän on se vänkä piirre, että ne tuottavat vesihöyryä ja aerosoleja, ja näistä tiedetään, että ne vaikuttavat ilmastoon siinä missä hiilidioksidi ja metaanikin.
Maankäytön muutosta eli metsien muuttumista maatalousmaaksi ja peltojen heikkenemistä (eroosiota) tulee estää. Kovin paljon ei puhuta metsitysprojekteista, mutta kai niitä edelleen on muuallakin kuin EU:n vähämetsäisissä maissa Irlannissa, Hollannissa ja Tanskassa. Metsänielut olisivat helposti, halvalla ja nopeasti käyttöön otettavissa oleva ilmastonmuutoksen vastainen keino – paljon nopeammin kuin tekniset hiilinielut.
Voin vastata Visakallolle: sylttytehdas on EU:n komissiossa, siinä edellisessä, joka sääti EU:n ilmastolain. YK:lla ei tietääkseni hiilinielupolitiikkaa ole. Mutta kuka vastuuseen ja mistä? Iha ite ollaan sössitty tämä oma ilmastolaki kiirehtimällä. EU:sta ei ole toistaiseksi tullut miljardilaskuja eikä hakkuiden rajoituksia.
Kirjoitus peuroista ja kauriista pihoilla.
”Etelä-Suomessa hirvieläinten kasvatuksesta on tullut poronhoitoa vastaavaa toimintaa, mutta eläintiheydet ovat moninkertaisia Lappiin verrattuna. Porotiheys on keskimäärin 24 poroa / 1000 ha, kun taas Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla valkohäntäpeuran tiheystavoite on jopa 35 peuraa / 1000 ha – ja lisäksi metsäkauriita on lähes yhtä paljon. Kesällä vasat kaksinkertaistavat määrän, jolloin kokonaismäärä voi nousta yli 100 eläimeen / 1000 ha.”
”Riistakeskuksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin riistaeläinten aiheuttamien piha- ja puutarhavahinkojen vähentämiseksi ja korvaamiseksi. Tärkeimpänä toimenpiteenä näemme riistaeläinten talviruokinnan kieltämisen.”
Loma-asuntojen ostajia on näin talvisin liikkeellä Lapissa. Sen lisäksi esimerkiksi Kemissä käyvät kaupaksi tavalliset kerrostaloasunnotkin.
No jos se yhtään helpottaa tuskaa, niin ei täällä maalikylissäkään ihan helposti enää pääse pankkiin eikä arvuuttajalle!
Metsäuutisissa oli uutena rikoksena ilmakehän heikentäminen. Siihen me taidamme syyllistyä kaikki pelkästään olemalla olemassa. Ja tästä rikoksesta savolaiset repivät taas huumoria.
Jatkoa HS-keskusteluun. Ettäs tiedätte: nyt on painava puheenvuoro tulossa! Metsänielujututkin ovat täyttä humpuukia, meidän väärinkäsitys pelkästään!
KT:
Ei metsänieluilla poisteta muiden sektorien päästöjä. Tämä on täysin väärinkäsitystä joko tahallista tai tahatonta. Uhriutua voi ja saa jos siltä tuntuu.
Metsänomistajat ovat vuosikymmeniä nauttineet hyvin väljistä ja vieläkin väljennetyistä metsien käyttökriteereistä ympäristön suhteen. Siihen totuttuun luonnosta välinpitämättömään tyyliin tottuminen ei voi toimia perusteena enään nykypäivänä. Tämä valitettava lähimenneisyys metsätaloudessa ei enään kestä.
Kun nyt on uudelleenarvioinnin paikka metsätaloudessa, niin sitä ei pidä väittää ahdisteluna vaan korjauksena aikaisemmasta liian holtittomasta toiminnasta.
AJ:
Voisit Kimmo huviksesi hetken mietiskellä käsitettä ”hiilineutraalius”.
Myönnän että nautimme maa- ja metsätaloudessa luvasta saastuttaa – esimerkiksi suo-ojat vedettiin laskemaan metsistä ja pelloilta suoraan vesistöihin. Menneiden syntien muistelu voi kuitenkin hallita liikaa keskustelua. Itse asiassa enemmän on hyötyä siitä, että otamme menneistä virheistä opiksi ja toimimme niin, että nykyiset haitat pienenevät kustannustehokkaasti.
Metsäalan uudelleenarviointia on tehty jo ainakin alkaen 1980-luvun alusta, jolloin itse alaa opiskelin ja metsäinsinööri oli kirosana. Silloin oli vielä käytössä uudisojitukset, vesakkomyrkyt ja pohjoisessa uudistusalojen syväauraus. Monimuotoisuutta on kohennettu alkaen 1990-luvulta, ohjaavaksi tuli metsäsertifiointi kriteereineen ja suojeluun suosittu METSO-ohjelma.
Tuloksia on alkanut tulla tutkitustikin, mutta toki monen mielestä toki liian hitaasti. Hitaat askeleet johtuvat osin varojen puutteesta, osin tiedon puutteesta ja osin siitä, että halutaan säilyttää toiminnan hyväksyttävyys metsänomistajien joukossa. Metsänomistajien monitavoitteisuus takaa sen, että suojeluohjelmat ja puuntuotantoa rajoittavat toimet voivat tulla pannuksi toimeen; kaikki eivät suostu, mutta riittävän moni suostuu.
Puuta ostavilla yhtiöillä on nykyään kaikilla myös omat monimuotoisuusohjelmat. Myyjä voi esimerkiksi saada lisäbonuksen puukaupassa jättäessään ylimäärin säästöpuita. Toiminta muistuttaa hieman anekauppaa, mutta voi olla hyvä viestintäkeino.
Olennaistakin tietoa puuttuu. Äskettäin liito-orava keskustelussa kerrottiin, että Ympäristöministeriö korvaa metsänomistajille lajin reviirien säästämisestä aiheutuvat menetykset. En tunne tarkempia ehtoja, mutta jos tämä toimintamalli saadaan laajaan käyttöön, liito-oravan tulevaisuus vaikuttaa hyvältä. Sille sopivia pönttöjä ja reviirejä kannattaisi jopa alkaa lisätä.
Tämä ja muut yleisviestimet olisivat suureksi avuksi taajamaväestön valistamisessa – olemmehan mekin metsänomistajia!
KT:
Olen paljonkin miettinyt hiilineutraalisuutta ja vastaavia haasteita pois pahanteosta, joita elämäntapamme ympäristöämme kohtaan on. Se on iso haaste ennenkaikkea kulutuskäyttäytymiselle. Puiden kasvatuksella sitä ei yksin ratkaista.
Elinkeinoelämän jota metsätalouskin on, on hyvin vaikea niellä sitä tosiasiaa, että tietyillä aloilla pitää tuloista tinkiä, kun halutaan jotain kestävää kehitystä edistää. Kun sellutehdas lopettaa, niin se hyväksytään, ”ei voi mitään”. Kun taas hakkuita pitäisi vähentää, niin haukutaan ajatus tutkijoista alkaen ja rinta rottingilla huudetaan miten Suomi on aina ollut paras metsiensä hoitaja plaa, plaa.
On marginaalisia toimia, joita tehdään suojelun nimissä. Valitan jos kuulostaa vähättelyltä mutta kun tuloksia mitataan niin siltä ne vielä tuntuu. Toki 1970-luvun tilanteesta on mm. vesistöjen tila parantunut. Kaikkia yhdyskuntajätteitä ei lasketa enään vesiin, tehdaspäästöt on vähentyneet ja metsätaloudessakin on parannuksia saavutettu.
Vetoaminen siihen, miten paljon huonommin joskus täällä on tehty tai nykyäänkin muualla maailmassa ei vaan toimi perusteena tehdä täällä jokin asia huonosti, kun siitä on haittaa.
Metsäalan toimijoiden syyllisyyden tunne tai uhriutuminen on mahdollista mutta se on paljon omista valinnoista kiinni. Itsekin yksityisautoilen vaikka en siitä pidä ja pyrin sitä säästeliäästi tekemään.
Se miten maaseutua ja sen asukkaita on vuosikymmeniä huonosti kohdeltu on oma lukunsa. Eu toi maaseutua entisestään autioittavan ”suuruuden ekonomian” myös maaseudulle ja ihmiset haluaa halpaa ruokaa yli todellisen tarpeensa.
AJ:
Ilmastohaaste on globaali, eikä sen ratkaisussa ole aivan selvää, pitääkö meidän vähentää meidän metsien käyttöä ja kuinka paljon. Ilmastopaneelin suositus hakkuiden vähentämisestä tähtää siihen, että päästöjä alentava trendi ja metsänieluja lisäävä trendi yritetään saada jossain lähitulevaisuudessa kohtaamaan. Se ei ole olennaista, onko vuosi 2035 vai 2050. Tässä asiassa metsäammattilaiset ovat todennäköisesti vastaisuudessakin nuivia, koska he ymmärtävät asiaan liittyvät riskit ja rajoitteet.
Mitä tulee meidän omiin biodiversiteettihaasteisiin ja ympäristön pilaamisen haasteisiin, ne ovat omissa käsissämme. Tarvittava tutkimustieto, ohjeistus ja suunnitelmat alkavat olla toteutusta vaille valmiita. Suurimpia tietoaukkoja näkisin itse suometsien käsittelyssä, mutta alalle on suunnattu paljon tutkimusresursseja, joten luultavasti tulostakin voidaan odottaa. Suojelupinta-alat alkavat olla viimeistään vanhojen metsien lisäsuojelun ja ennallistamisen toteutusten jälkeen maalissa. Omistajien omaehtoinen hiljainen suojelu täydentää kuvion.
En siis näe tarvetta suuriin remontteihin vaan jatketaan perustekemistä kun se näyttää johtavan oikeaan suuntaan. Jos kansalaisten arvostukset muuttuvat, suorittamisen vauhti kiihtyy nykyisestä.
Noita Luken uusimpia ohjeita kun katsoo niin homma on paljon liudentunut omista opiskeluajoista 1980-luvun alkupuolelta. Ja hyvä niin. Vyöhykkeistämistä voi hyödyntää niin että heikommin kasvavat ja kalliisti hoidettavat kohteet jättää luonnolle.
Oletteko törmänneet sellaiseen kuin aktivisti-opettaja metsäoppilaitoksessa? Luulisi ympäristön olevan niin vihamielinen, että kyseinen ihmislaji ei voi kauaa säilyä hengissä. Olen kuullut tällaisesta ja mietin onko näitä useampia.
Miten huolehdittiin valopuiden uudistamisesta – siemenpuita jättämällä ja muokkaamalla kevyesti risukarhilla? Jovain ja Perko ovat molemmat sitä epämääräisempiä mitä tarkempia metsänhoito-ohjeita kyselee. Onneksi meistä muutamilla on kirjahyllyissämme entisajan metsänhoidon oppikirjoja, joista voimme ne ohjeet lukea.
