Käyttäjän derHorst kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä puu riittää ja sitä saa tehtaallekin riittävästi. Nyt on ollut vähän paikallista kysyntäpiikkiä, mutta kaukana ollaan vielä puupulasta. Sitten on orastava puupula, kun ostomiehet alkavat tehdä ammattinimikkensä mukaista työtä ja kysellä puuta aktiivisesti. Oikeassa puupulassa kuitupuun reaalihintakin alkaa oikeasti nousta.
Nyt ei siis olla lähelläkään tuota tilannetta. Esimerkki: tarjosin vähän aikaa sitten kelirikkoleimikkoa (pienehkö 300 mottia) valtion tien varresta. Viittä tarjousta pyysin suoraan ostajilta ja kaksi sain. Paremmalle kaupat (saha). Kolmesta isosta yksi tarjosi, mutta ei pärjännyt hinnassa, toinen lupasi tarjota, mutta ei kumminkaan tarjonnut, kolmas ei viitsinyt vastata puhelimeen saatikka soitella takaisinpäin.
Eli hyvä alku puupulan ehkäisyyn on ihan ensiksi vastata siihen tarjouspyyntöön / puhelimeen. Sillä alkuun ja sitten tarvittaessa lisäkeinot käyttöön.
Itse olisin sitä mieltä, että jos koivut / ylispuut voi poistaa taimikot päältä siten, että jää järkevä määrä kasvatettavia taimia (ensiharvennuksen jälkeinen tiheys), niin luontainen uudistus kannattaa taloudellisessa mielessä aina. Keinollisesti uudistajan riski on aika huomioon ottaen isompi.
Metsänhoito on nykyään siitä hyvä laji, että jokainen voi toimia tavallaan. Kokeilla, oppia ja vetää johtopäätöksiä seuraavaan kohteeseen.
Myönnän epätäsmällisyyteni. Toki kuitupuunkin hinta määräytyy markkinoilla, jos yksikin kauppa ostajan ja myyjän välillä syntyy. Mutta kilpailtu markkina tuo ei ole eikä hinta muodostu vapaasti. Tuota voisi verrata vähän sähkömarkkinan siirtohinnoitteluun: kulut vapaasti siirtohintaan ja kauppa käy. Näinhän esim. parin sähköyhtiön asiakkaat tulevat saamaan muistutuksen sähkölaskussaan tämän talven tykkylumituhoista, ei sähköfirma niitä loppupelissä maksa. Sama kääntäen kuitupuulla, oston kulut (metsäosaston kulut + voitto) voi olla oikeastaan mitä vaan ilman kilpailua, hintaa voi viilata pois kuitupuusta melko vapaasti. Ja kauppa käy. Tehdashintahan tuolla on firmalle se oleellinen, kantohinta on aika pieni osuus siitä ja myös se helpoiten muokattava kolmen ostajan mallissa. Ei hyvä yhtälö metsänomistajan kannalta.
”Puusta maksettava hinta määräytyy kokonaan markkinoilla…”-illan paras! Kolmen ostajan markkinat (kuitupuulla) ja puhutaan markkinahinnasta. Suomessa ei ole vapaita markkinoita kuitupuukaupassa, sorry. Tukissa voi hetkellisesti ja alueellisesti ollakin.
Toimituskauppa isossa mittakaavassa olisi sitä, että yksikin sellutehdas ulkoistaisi kokonaan puunhankintansa markkinoille. Periaatteessa se on ihan sama mitä kuitupuuta hakkuriin ajetaan. Sahalla tämä on eri juttu. Metsähallitus on Suomessa ison mittakaavan toimituskaupankävijä, mutta heidän ongelmansa on metsien pohjoinen sijainti ja pieni valikoima toimituskohteissa. Iso metsänomistajien yhteenliittymä (ison mhy:n kokoinen) voisi olla etelässä kova tekijä ja haastaisi todella nykykäytäntöjä.
Vaikka miten olisi firman mies, niin joskus pitäisi uskaltaa kyseenalaistaa asioita. Sillä se maailma kehittyy.
Kyllä Lauri Vaara on siinä mielessä oikeassa, että korjuu on suunniteltu täysin firmojen logistiikan näkökulmasta. Korjuuseen ei juuri hyväksytä toimituskauppaosapuolia isossa mittakaavassa sohlaamaan. Tällöinhän ei metsänomistajan näkökulmasta paras korjuukilpailu pääse koskaan kehittymään. Maataloustraktorit ym. voi unohtaa, mutta toisaalta ei ensiharvennuksia kannattaisi puolen miljoonan motolla urakoida, vaan paljon edullisemmalla kalustolla. Kyse on kuitenkin vain kuidusta, jonka korjuutavalla ei suurta merkitystä sellukattilassa ole. Kilpailevat menetelmät eivät kehity, kun firmat pitävät tiukasti ohjat käsissään ja täysin omista lähtökohdistaan.
Tässä on metsänomistajan näkökulmasta se ongelma, että pitkässä ketjussa puulle jää joku jäännöshinta, joka kantohintana maksetaan. Muut kustannukset nousevat ja samalla se vääntää kantohintaa vääjäämättä alas. Taitaa pelkät korjuun organisoinnin kulut tietotekniikoineen olla isommat kuin harvennuspuun kantohinta. Urakoitsijat saavat sellaisen korvauksen, jolla niitä saa korjuulle. Firman etu ei ole ajaa urakoitsijoita konkurssiin, koska sitten ei ole kalikoita kattilassa keitettäväksi. Puuta tuntuu tulevan myyntiin, kunhan sillä on nollaa suurempi hinta.
Uusmetsäläiseltä ihan hyvää tekstiä. Toki kannattavuudessa liiketoiminnan voitto tai tappio pitää suhteuttaa sidottuun pääomaan. Metsätaloudessa oleellista on lisäksi tulojen ajallinen realisoituminen ja laskentakorko piiitkän kiertoajan takia.
Tuota metsätalouden vähäriskisyyttä olen miettinyt. Jos tarkastellaan esim. kuusikuitua, niin onko se vähäriskistä taloudellisessa mielessä? Parissa vuosikymmenessä nimellinen hinta on puolittunut reaalisesta puhumattakaan. Muilla kuiduilla ja koivutukilla suunta sama, kuusitukilla menee vähän paremmin.
Hintapiikeistä olen samaa mieltä. 2007 piikissä olisi kannattanut myydä kaikki irtoava tukkipuu koosta ja iästä riippumatta. Itse en tätä silloin tajunnut kuin parin sadan motin edestä eikä sekään kovimpaan piikkiin osunut.
Riikilän olisi ollut hyvä avata, mitä tarkoittaa kannattavuudella. Itselleni se on tuottoa sijoitetulle pääomalle / rahalle. Joillekin näyttää olevan enemmän kyse työtulojen saamisesta. Se ei varsinaisesti kannattavuutta ole, jos omaa työtä ei hinnoitella mitenkään. Mutta kukin tyylillään ja tarpeidensa mukaan.
MaalaisSeppo on oikeassa siinä, että verotuksen poisjättäminen aiheuttaa virhettä laskelmiin. Yksinkertaistin omiani sen verran, että jätin verotuksen laskelmista pois, myös puunmyyntituloista. Mutta joka tapauksessa veroja näissä pitää maksaa. Se on varmaa, että verotus muuttuu moneen kertaan ennen kuin tai on tukkipuuta. Mutta en myöskään laskelmissani hakenut vaihtoehtoisen sijoitustuoton verotonta hintaa. Nämä ovat vaikeasti vertailtavia, kun näissäkin keskusteluissa on vilahtanut esimerkiksi yhden firman osuuspääomille maksettavat ’lisäkorvaukset’. Muista metsään täysin vertailukelvottomista kohteista puhumattakaan.
Väitän, että laski miten tahansa niin väärin menee puun kiertoajan puitteissa. Jo pelkästään puuston kasvumallit heittävät reippaasti yhden metsikön kohdalla suuntaan tai toiseen. Mielestäni tärkeintä on kuitenkin, että jokainen – edes hetkeksi – ennen metsään tehtävää investointia pysähtyisi miettimään kannattavuusasioita. Jos laskut eivät itseltä joka hetki onnistu, niin sitä kannattaa vaatia metsäammattilaisilta. Siitä heille maksetaan.
Jos yhden asian vallitsevassa ajattelumallissa saisi muuttumaan kannattavuuden näkökulmasta, niin olisin tyytyväinen jos ei ajateltaisi, että uudistus on päätehakkuun kulu. Ei ole, silloin kun luontainen uudistus onnistuu automaattisen kuusen istutuksen sijasta. Istutus voi olla ainut vaihtoehto esim. peltojen tai rehevimpien kohteiden uudistuksessa, mutta valtaosassa kohteista ei.
En missään nimessä puutu kenenkään valintoihin, mutta vallitseva totuus ei välttämättä ole maanomistajan paras etu. Eikä se poista nykypuunhinnoilla sitä tosiasiaa, että jokainen harvennuksella kaadettu istutustaimi tuottaa tappiota. Ensiharvennuksella ihan jokainen.
Viime talvena piti käyttää lapsia Kanarialla uimassa ja siinä uimavahtina ollessa rupesi ristikon teko kyllästyttämään. Laskeskelin joutessani yksittäisen istutustaimen kannattavuutta. Tablettikone kun oli vieressä. Jos yksittäinen taimi maahan tökättynä kustantaa 60 senttiä/kappale (muokkaus+taimi+työ), niin jokainen harvennuksella kaadettu taimi tuottaa tappiota, jos korkovaatimus on 4 prosenttia. Kun tuonne aukolle joka tapauksessa jotakin kasvaa, niin ei se luontainen niin huono vaihtoehto ole. Toki jokainen voi toivoa puun hinnalle reilua reaalihinnan kasvua, mutta itse ole vähän pessimistisempi tällä ostajarakenteella. Ja sitä uiskentelua katsoessa en edes miettinyt suosittelevani jälkikasvulle metsätalouteen suuntautumista, vaan sijoittelen metsästä saadut hakkuutulot ihan muualle. Luonto hoitaa taimikot alulle ja allekirjoittanut huudattaa raivaussahalla asiallisen sekametsän jonkun korjattavaksi.