Käyttäjän husse kirjoittamat vastaukset
-
Puukille ja muille, jotka nostavat aina esille puunhinnan seisomisen paikoillaan ja jollakin laskukaavalla laskeneen 80-luvulta. Oletteko ajatelleet tätä:
Jo näillä laskeneilla tai paikallaan pysyneillä kuitupuun/tukin hinnoilla metsänomistus on ollut kannattavaa ja vuotuiseksi tuottoprosentiksi muodostunee 5%.
80-luvulta alkaen metsää omistanut on saanut huikean kumuloituvan tuoton ja lisäksi itse metsäpohjan arvo kolminkertaistunut tai vähintään tuplaantunut.
Lisäksi osaavalla metsänhoidolla ja ilman jatkuvan harsinnan kokeiluja yms. erikoispuulajien kokeiluja tai vääränlaisia hakkuutapoja väärään aikaan, harjaantuneet ja omatoimiset metsänomistajat ovat saavuttaneet parempiakin tuottoja.
Mitä jos puunhinta olisi noussut tasaiseen ja olisi nyt vaikkapa 1,5 kertainen nykyiseen hintatasoon?
Metsää voidaan pitää maailmassa yhtenä vähiten riskisimpänä ja kohtalaisen hyvän tuoton kohteena. Markkinatalous ei päästä tapahtumaan tilannetta, jossa jonkin sijoitusmuodon riski-tuottosuhde olisi liian hyvä. Korkeat tuotot vaativat korkeampaa riskiä. Jos metsän tuottoprosentit korkeamman puunhinnan vuoksi nousisi yli kymmeneen, markkina hakeutuisi tänne Suomeen metsätilojen perässä. Omistajat vaihtuisivat nopeasti metsätiloilla. Mr. Market korjaisi nopeasti vääristymän, metsäpohjan hinta nousisi ja metsää ostettaisiin kalliimmalla, koska täysin varman ja lähes riskittömän tuoton saisi edullisesti. Tai korkeamman puunhinnan vuoksi metsän hakkuuaikeet nousivat ja tehdaskapasiteettia suurempi tarjonta korjaisi tuotot alaspäin. Leimikoiksi kelpaisi vain parhaat kesäkohteet lyhyillä kuljetusmatkoilla. Metsän arvo romahtaisi muunlaisilla metsätiloilla. Nyt Metsäteollisuus on saanut tasapäistettyä joka perukassa olevan metsätilan ja metsänomistajan, vakiinnuttanut markkinan entistä turvallisemmaksi ja tulevaisuuden näkymät myös.
Tuntipalkkausta aina pohditaan raivaustöihin, mutta moni metsuritoveri tekee mieluummin urakalla. Koska urakkapalkalla helpot kohteet, joissa päivätuotos on hehtaari tai ennemmän, niin silloin tienaa enemmän kuin isollakaan tuntipalkalla.
Vastaavasti vaikeissa nuoren metsän kunnostuksissa urakkahintaa on vaikea etukäteen saada sopivaksi kaikille osapuolille. Tuntipalkka toimisi niissä kohteissa. Metsänomistaja ei vain silloin tietäisi, paljonko tulee kustantamaan ja loppulasku voisi olla mitä vain, jos päivätuotos on 0,1-0,4/ha päivä. Tällöin voisi sopia katto kustannuksille. Tehdään vain sen verran, ettei loppukustannus ylitä tiettyä rajaa. Taimikko jätettäisiin sitten kesken, jos ei sovittuun tuntihintaan ja kustannuskattoon valmistuisi. Harva metsänomistaja suostuu hintahaitarilla tehtyyn kauppaan, että kohteen kustannus on 450-800€/ha plus alvit.
Myös tuntipalkan asettaminen oikeaksi onkin hiukan hankalaa ja aina päädytään urakkahintoihin.
Metsänhoitotöissä tosiaan tuntuu turhalta, kun ukot käy kävelemässä taimikoita ilman sahaa ja tekee tarjouksia. Kaikille olisi paras, kun taimikkoon menee ukko, niin saha olisi jo mukana.
Paras tilanne on myös, kun metsuri saisi kunnon palkan, eikä tarviisi v–tuspäissään sahailla. Se on aika mukava sahata ja tehdä töitä, kun tietää tienaavansa. Tämä tilannehan on, kun metsänomistaja itse omatoimisesti tekee raivausta. Tietää tienaavansa niin mukavaa hommaa on.
Ei perkule, niimpä tietenkin….metsäukkojen päähän laskutaito ja luetun ymmärtäminen ei mahdu. Eihän tuollaiseen firmaan kukaan uskalla tulla.
Laskepa mehtäukko paljonko kustantaa, kun 30km päässä olevalla palstalla pitää käydä kahtena päivänä. Koska hehtaari ei ihan mene päivään työukolla. Sahakorvaus + kilometrit peruspalkan päälle.
Mielenkiintoista ettei palstalaisille avaudu suomalaisen yrittämisen ja työn kustannukset. Puuhastelulla ja ruskeilla kirjekuorilla pimeänä maksettavilla palkoilla voi saada metsurin tekemään muutamalla satasella/ha. Jos aletaan tehdä ammattimaisesti hommia ja jotta yrityksen toiminta pyörisi, niin se on yksinkertaista matematiikkaa.
Työmaat pitää olla valmiiksi sovittu ja suunniteltu, ennen kuin keväällä alkaa sahat soimaan. Kesken parhaan maastokauden jos tulee katkoja, että mistä seuraavaksi työmaa alle, niin päivät kuluu eikä tuloja tule. Aika se on rahaa. On puuhastelua, jos sahailee silloin tällöin vailla tietoa onko seuraavalla viikolla työmaata ja missä. Tavoitteena tulee olla, että keväällä tai kesällä jos maanomistajilta saa pyyntöjä taimikonhoidoista, ne sovitaan seuraavalle vuodelle. Lyhyellä varoitusajalla ei juoksennella. Talvella tehdään sopimukset tulevan kesän töistä. Hyvin suunniteltu kalenteri mahdollistaa johonkin väliin uuden kohteen mahduttamisen tai siirtoja. Kartalle kun laittaa kohteet, voi suunnitella kulkemiset kustannustehokkaasti, mihin on menossa milloinkin.
Jos metsuri on palkollisena, hänen ei tarvitse muuta kuin sahata. Työmaat annetaan valmiiksi, joista on ensin pitänyt tehdä kaupat maanomistajien kanssa. Sahat, välineet, vaatteet on talon puolesta ja palkka lasketaan säännöllisesti tilille yms. Täällä Metsälehden palstalla käytetty termi ”välikäsi” joutuu tekemään kaikki nuo työt ja kulut, jotta palkollinen metsuri voi tehdä työnsä.
Tällaiset muilla palkollisina olevat metsurit voivat olla sitten kauden ulkopuolisen ajan ”lomailemassa” tai työttömyyskorvauksella tai muissa töissä tienaamassa.
Palkolliselle maksetaan vaikkapa 130€/hehtaarille. Jos tuotos on se tavoiteltu 0,7/ha päivään, tällöin palkollinen tienaa kuussa sahakorvauksen kanssa hieman yli 2000€, josta toki menee vielä ansiotulovero. Jos pystyy nostamaan urakoinnin tuotoksen 0,8/ha päivässä, niin silloin tienaa jo paremmin. Kulut työnantajalle tuon verottoman hehtaaritaksan päälle ovat palkolliselle maksettava palkka x yrittäjän kulut, eli noin 1,5 kertoimella. Työvakuutukset, eläkemaksut, työttömyysvakuutusmaksut, sosiaaliturvamaksut ja muut kulut. Näitä Suomesta löytyy. Sitten sen päälle tulee sahakorvaus, joka on tuolla aiemmin esille tullut 26,3%. Sen päälle tuolle kilometrikorvaukset. Ja sen päälle yrittäjän kaikkeen tähän käyttämästä ajasta laitettava kate, työmaiden myyntityöhön käytettävä aika, markkinointi ja kaikkea mahdollista muuta kulua. Ollaan aika lailla tarkasti lukemassa 450€/hehtaari, ALV 0%
Yrittäjänä/toiminimellä vuodessa pitää yksin tehdä liikevaihtoa vuodessa 50 000€, jotta pystyy saavuttamaan noin 2000€/kk ansiot nettona. Työkuva on työmaiden hankinta ja itse sahaaminen. Kumpikin vaihe vaatii työtä. Vain itse sahaaminen ja työmaiden laskutus tuo rahaa, mutta sillä pitää myös rahoittaa käytettävä aika kaikkeen muuhun toimintaan. Jos palkkatavoite on isompi, niin hinnoittelu pitää olla korkeampi sekä työtahti myös. Vuodessa maastokauden aikana reipas tavoite on työmaita 100-120/ha per vuosi. Seassa on helppoja kohteita, jotka menee hehtaari tai ylikin päivässä, vaikeita ja kaikkea siltä väliltä. Mutta siihen 0,7ha/päivään se tahti asettuu pitkässä juoksussa ja isolla otannalla.
Yrittäjänä ei lasketa työtunteja, tai jos laskee niin masentuu vain, koska työtunniksi tulee noin 0-2€. Niin paljon menee aikaa kaikkeen muuhun, vaikka itse sahaus sujuisi reippaasti tuolla 0,7/ha päivässä vauhdilla. Tämän vuoksi vertailut täällä palstalla, että tehdään kuusituntisia työpäiviä ja tuntipalkat, ne eivät ole yrittäjän maailmaa. Monesti se työpäivä on 12 tuntia.
Puuki: riippuen missä päin Suomea ollaan, pohjoisessa raivaustyöt pääsee aloittamaan vasta toukokuun puolen välin jälkeen, kun Keski-Suomessa lunta on vähemmän ja voi raivata joulukuussakin. Mutta ei suinkaan ole lomailua 5kk, vaan talviaikaan pitää saada hankittua kauden urakat. Siinä onkin työtä, kun pitää saada noin 100ha työmaita sovittua. Mielellään 120ha.
Eli tuo 5kk menee työssä joka ei tuota, mutta on hyvin tärkeä jakso. Ja jos kuukauden vuodessa yrittäjä pystyisi ”lomailemaan”, niin 3-4kk aikaa tehdä kirjanpito yms talousasiat ja hankkia seuraavan kauden työmaat.
Yrittäjän vuosi siis koostuu itse työstä + työn hankinnasta. Lisäksi toki kaikkea muutakin. Tuon voi jaksottaa tai jakaa miten vain. Yöllä tai päivällä, kesällä tai talvella, ei ole AY-liikkeen määräämiä aikoja ja saunavuoroja.
Hyvien ja kokeneiden metsurien keskiarvo asettuu kauden aikana 0,7ha/päivä. Vuoden tienestit pitää urakoida noin seitsemän kuukauden aikana. Jos nettopalkan tavoite on 2000€/kuukaudessa, mikä on kelvollinen ja keskimääräinen tienesti tässä maassa ja palkka myös metsätyöstä. Tällöin metsurin tulee saada kuukaudessa 3500€ nettona, jotta seitsemässä kuukaudessa pystyy hankkimaan vuoden tulot, eli noin 24000-25000€ vuoteen nettona.
Tällöin työpäiviä kuukaudessa on 20 ja jokaisena päivänä pitää tienata noin 170€ verottomana.
Taimikon/nuoren metsän hoitokohteen hinnoitteluun tämä tarkoittaa:
Ansiotuloverotus vie noin 25%, joten nollataksa tulee olla 230€/päivä. Työvakuutukset, eläkemaksut, työttömyysvakuutusmaksut, sosiaaliturvamaksut ja muut kulut, kuten välineet, varusteet, sahat, huollot yms, niin 40% tulee kuluja tuon päälle. 230×1,4 on noin 320€
Tämän lisäksi tulee kilometrikorvaukset, jotka asettuvat keskimäärin sen suuruiseksi, että 30% lisää kustannuksia. 320€×1,3 on noin 420€. Tämän päälle tulee kustannukset yrityksen/toiminimen pyörittämisestä, kirjanpidosta, metsänomistajille kohteiden tarjouksiin käytettävästä ajasta, sopimuksista, mainostuksesta (nykyään sosiaalinen media on ilmainen, mutta iäkkäät metsänomistajat eivät ole Facebookissa), niin tuon noin 400€/ALV 0% tulee olla nollataksa, sen päälle vielä pieni kate. Eli 450€/hehtaari ALV 0% asettuu keskihinnaksi kohteille ja silloin pitää sahata tahtia 0,7/ha päivä. Urakat kusee jos tahti painuu 0,6/ha tuotokseen tai tulee sairaspäiviä.
Eli n. 550€/hehtaari sis ALV pitää olla hinta, alle sen en lähtisi sahaamaan
Jos metsänomistajat eivät möisi puuta kuin sykleittäin, mitä korjuuyrittäjät tekisivät sillä välin? Hekin varmasti mieluusti odottelevat ja pyörittelevät peukaloitaan, milloin sen metsänomistajan mielikuva olisi suosiollinen puunhinnan ja puunmyynnin ajoituksen suhteen. Koneyrittäjien on kuitenkin joka päivä päästävä sylkemään puuta kouran läpi, jotta velkojen lyhennykset saadaan tehtyä.
Vai toimisiko sellainen maailma, että koneyrittäjät menisivät muihin hommiin silloin kun leimikoita ei olisi hakattavaksi? Kun taas puukauppa alkaisi käydä, alettaisiin etsiä mistä löytyy halukkaita metsäkonemiehiä.
Entä miten kaikki leimikot saadaan hakattua sitten, kun kaikki hinnan perässä puukauppoja ajoittavat laittavat markkinoille leimikkonsa. Luultavasti usealla jää musta pekka käteen, sillä koneketju hakkaa kaudessa noin 30-40t mottia, niin ei siihen huippuhinnan sykliin saada kaikkea hakattua.
Onhan verotuksessa vielä otettavaa.
mm. Perintövero pitäisi olla 100%. Tämä kannustaisi tekemään sukupolvenvaihdokset ajallaan. Näin ei syntyisi metsätiloille jakamattomia kuolinpesiä ja sotkuisia perikuntia, mikä auttaisi metsätaloutta. Metsätila menisi valtiolle jos sukupolvenvaihdosta ei tehdä ajoissa. Sama pankkitileillä makaavan rahan suhteen, jos ei ole testamentattu kenellekään, valtio ottaisi kaiken. Toinen vaihtoehto on kuluttaa kaikki ennen kuolemaansa, niin ei menisi valtiolle. Tästäkin olisi kansantaloudellista hyötyä.
Ajatuksena tälle perintövero 100% ehdotukselle, koska mikä etuoikeus periminen on? Miksi omaisten pitäisi saada jonkun omaisuus itselleen, johon ei ole osaa eikä arpaa?
Sellutehtaan (biotuotetehtaan) portilla puulla olisi motti/litrahinta. Järeydellä ei mitään merkitystä.
Kannolla, puunkorjuu on tietysti isommille rungoille halpaa. 500 litraisten runkojen harvennus varmaankin työlukuna alle 10€ korjuukulut ja avohakkuu 5€. 80 litrasilla rungoilla paljon enemmän. Tuossa 400-500 litran kiepeillä on raja, jossa korjuukulut ei enää laske jos rungon koko nousee. Lisäarvoa isomman puun tuottamisesta ei ole, ellei laadukkaan tukki/sahapuun kasvatuksesta makseta.
Puunhinta metsänomistajalle olisi tehdashinta – korjuukulut
Kannattaisiko puuta jalostavien yhtiöiden antaa puun myyntiin liittyvät bonukset sittenkin osakkeina?
Jokin tuon suuntainen järjestely voisi tuoda metsänomistajalle paremmat tulot, kuin taistelu onko kuitupuu 10, 15 vai 20€.
Metsäalan pitäisi jollakin tapaa muuttua, tätähän kaikki pähkäilevät. Mutta metsäala on siitä erilainen, sillä on vaikea keksiä mitään uutta. Pyörää ei voi keksiä uudestaan, kaikki toimivat menetelmät on jo käytössä.
Jotakin muutoksia on lähitulevaisuudessa tulossa, ei mitään mullistuksia mutta jotakin kuitenkin. Yksi on ainakin maanomistajuuden hiljattainen siirtyminen rahastoille ja ulkomaille, kun suomalaiset myyvät palstojaan. Tämä mahdollistaa metsäjäteille (Enso, MG, UPM) raaka-aineen saatavuudelle isoja toimitussopimuksia (kuten Metsähallitus, ja esim. Tornator Ensolle), kun jokin yksi ulkomainen rahasto omistaa tuhansia hehtaareja metsää Suomessa. Puunhankinta järkevöityy yhtiöiden näkökulmasta, kun ei tarvitse lypsää MHY:n alaisilta yksityisomistajilta ja pieniltä palstoilta joka kuutiota.
Nämä metsäjätit alkavat muuttua, eivät enää tulevaisuudessa ole tukinsahaajia ja paperintuottajia. Sellu, pakkausmateriaalit, kartonki, pehmopaperit, hienopaperit (etiketit, tarrat, suodatinpaperit yms) ovat ne mikä kannattaa ja näkymät kauas tulevaisuuteen hyvät. Lisäoptio paremmasta jos selluntuotannon sivuvirrat lyö läpi, eli ”biotalous” puukuidut, öljyt, tärpätit, biopolttoaineet.
Koska lopputuote on sellua jollakin tapaa, niin metsäjättien näkökulmasta on sama työnnetäänkö sinne pannuun mitä puutavaraa. Muutos voisi olla, että puuta ostetaan ”kokonaisena puuna”, eli runkohinnoittelu jollakin tapaa.
Ei eroteltaisi kolmea eri tukkimittaa ja parruja, kuituja yms. Ei juoksenneltaisi valvomassa katkontaa ja ei olisi myhistysten vahtimista, mitä matriisia käytetty. Koko runko vain sellupannuun. Katkonta olisi kaikki viiteen metriin, läpimitasta riippumatta. Latva kuuteen tai seitsemään senttiin. Kun puu loppuu, viimeinen pölli apumittana lyhyempänä. Löytyisi varmasti kannattava hinta kaikille, joka olisi nykyistä puutavaralajihinnoittelua järkevämpi. Metsäyhtiöt laittaisivat mieluusti ”biopannuun” järeämpääkin puuta ja kannattavasti, kuin nykyinen ”kuitupuu” 7-15cm läpimitat.
Puun hinnoittelussa luovuttaisiin puutavaralajihinnoittelusta. Maksettaisiin motteina tai vaikkapa litrahinta puulle!
Metsäpäässä helpottuisi insinöörin työt, kun ei tarviisi enää tunnistaa kuusta ja mäntyä, koivun voisi sentään erottaa kun koivusellu otetaan erilleen.
Runkohinnoitteluun siirtyminen tosin ajaisi MHY:n toiminnan loppuun, kun ei olisi enää katkonnan vahtimista. Metsäkonevalmistaja Ponssen toiminta on perustunut puutavaralajimenetelmään, tarkkoihin mittalaitteisiin, niin uusi suunta Ponsselle olisi kehitellä tehokkuutta lisää ja kesä/kelirikkoaikaan puunkorjuuseen sopivia koneketjuja.
Jos puusta maksettaisiin litroina hinta, rungon koon mukaan. Sama litrahinta, oli runko 80 litrainen ensiharvennuspuu tai 500litrainen tukkipuu. Tämä kannustaisi metsänomistajia TUOTTAMAAN PUUTA ja ajatus muuttuisi nykyisestä ”tavoitellaan tukin kasvatusta ja järeytymistä, koska vain tukista maksetaan ja kuitupuu on vain metsänhoidollinen välttämättömyys.”
Metsähallitus on jo luopunut tuosta vanhasta ajattelusta, MH on nuorentanut metsiään ja lyhentänyt kiertoaikoja. Tavoite ei ole tuottaa tukkia, vaan puuta.
Kaikki kannattavuus ja ajatus olisi kasvattaa mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman paljon puuta. Tähän on jo keksitty toimivin menetelmä Suomessa, mutta toteutus tehostuisi. Taimikonhoidot tulisi tehtyä, koska olisi porkkana. Kemera-tukimaailma on koittanut koko historiansa ajan ratkaista miten suomalaiset hoitaisivat taimikot ajallaan. Markkinatalous hoitaisi, kun porkkana olisi saada nopeasti metsä kasvamaan ja ensimmäinen hakkuu palstalle. Lannoittamiseen tulisi intoa, kun lannoituksen avulla saadaan enemmän puuta ja nopeammin.
Sahoille löytyisi paikkansa ostaa puu runkohinnoilla korkeamman tukkiprosentin varttuneista metsistä.