Käyttäjän KuneKoski kirjoittamat vastaukset
-
Ei korjuunsuunnittelija kauppaa peru. Hän vain laittaa leimikon ”edellyttää toimenpiteitä-tilaan.” Kun puutteet on korjattu, leimikko muutetaan järjestelmässä tilaan ”korjuuvalmis.” Ostaja ja myyjä käyvät neuvottelun siitä, kummanko rahapussista nuo korjaavat toimenpiteet maksetaan.
Tuollaisella 60 ha:n tilalla 60 vuoden kiertoajalla voi 10 vuoden välein tehdä 10ha aukkoa, 10ha enskaa ja 10ha 2-harvennusta. Jatkuvassa kasvatuksessa jos tuo sama euromäärä haalitaan koko tilan alalta 10 vuoden välein, alkaa tilan puustopääoma väkisinkin pienenemään. Kertaluonteisestihan voi tehdä mitä vain, mutta kun tuossa nimessäkin on tuo sana ”jatkuva”, niin se vähän edellyttäisi, ettei menettely johda toiminnan hiipumiseen.
Yli 15 cm eläviä säästöpuita on oltava väh. 10 kpl/ha ja yli 20 cm kuolleita puita väh. 10 kpl /ha. Yli menevän osuuden voi hakea pois. Kannattaa muistaa, että säästöpuut on voitu keskittää leimikolla rantaan. Eli siinä voi olla 3 ha aukon lisäksi myös 10 ha harvennuksen säästöpuut, vaikka harvennus ei rantaan ylettyisikään. Riittää, että matkaa on alle kilometri.
Meillä on ollut ohjeena, että säästetään kaikkia latvuskerroksia, ei hakata alle lakirajan, suositaan lehtipuuta ja lisäksi tarvittaessa mäntyä ja kaadetaan ainoastaan maalle päin särkemättä rantapuustoa. Toisin sanoen tukkikuuset voi poimia pois, jos muuta puuta jää tarpeeksi. Kaikki järveen päin kallistuneet jätetään. Tärkeää on, että rantaan ei tehdä ennakkoraivausta. Ja maanmuokkaus 10 + 3m rannasta. Säästöpuita on joka tapauksessa jätettävä ja luontaisin paikka niille on rannan suojakaista.
Eniten tuota mittojen sopimattomuutta esiintyy niillä 1,5 tukin puilla. Vaikka tukkipituudet olisi 40-61, niin 61 ja 80 väliin jää hyödyntämätön alue. Jos puussa on lenkoutta, ei noista ohuista voi pitkiä tukkeja tehdä, jolloin vielä pidempi pätkä menee kuituun. Toisaalta, jos yritetään oikein tarkasti ottaa tukki talteen ja puu kapeneekin ennakoitua nopeammin, on tuloksena vain yksi lyhyt tukki. Motolla kun ei voi käydä kokeilemassa runkoa edeltä, missä tukkiosuus päättyy. Mittauksen tarkkuus ja työteho kärsivät.
Pienistä puista tulee myös niitä 1,5 ja 2,5 tukin puita, jolloin koko tukkiosaa ei saada kokonaan hyödynnettyä annetuilla pituuksilla. Kun tukkiosuus on vähintään 13m, eli 3×43 dm, aletaan päästä virheettömillä rungoilla tarkkaan katkontaan. Mutta ei sinne väliin tarvita kuin yksi poikaoksa, niin taas on kuitukasassa tukkipaksuista puuta. Se ei ole katkontavirhe, vaan puu katkotaan mitta- ja laatuvaatimusten mukaisesti.
Se, mihin raakki päätyy, on varmaan aika tapauskohtaista. Jos saman ostajan saha ja sellutehdas on samassa tehdasintegraatissa, osoite todennäköisesti sellukattilaan. Yksityisellä sahalla, joka myy kuidun ulkopuolelle, raakki päätyy helpommin sahaukseen. Ostajahan tekee omaisuudellaan mitä haluaa, eikä se kuulu myyjälle pätkän vertaa. Kun myy puut pystykaupalla ja runkohinnalla, on tuossa mielessä monta huolta vähemmän.
Kyllä niitä motopuitakin raakataan, mutta kun luovutusmitta on motomitta, niin tukkina tehty maksetaan myyjälle tukkina. Hankintakaupoissa vastaanottaja päättää, mikä on tukki ja mikä ei. Maksu tulee sitten sen mukaan. Tämä yhdistettynä siihen, että hankintapuista maksetaan jopa vähemmän, kuin pystykaupoissa, ei hankintatukin teossa juuri järkeä ole. Entinen työkaveri oli nuoruudessaan ajanut puuautoa. Oli tullut vastaan ontto jälkimitattu hankintapino. Pohjalla ja pinnassa ehjät puut, päädyt kasattu lumpeista. Ostaja oli tuumannut, että kyllä hän arvasi, että myyjä pettää, mutta ei noin paljoa.
Kovempi verotushan jk-puilla on. Ei kuluja, ei vähennyksiä. Koko puun myyntitulo verotettavaa tuloa.
Kesällä alamitta on myös aika yleinen raakkisyy. Vaikka tukki tuoreena kuoren päältä tehdessä olisi ollut ohjemitoissa, nila-aika kuoren irrotessa ja tukin kutistuessa auringossa ja tuulessa, se on laserilla mitattuna alamitta. Jos hankintapuu venytetään aivan minimimittaan, voi kuivumisesta johtuva kutistuminen johtaa raakkaukseen.