Käyttäjän KuneKoski kirjoittamat vastaukset
-
Metsänomistajan näkökulmasta järkevintä on tarkastella tuottoa oman tilan tasolla. Puuston kasvu, hakkuumäärät, kokonaispuuston määrä ja sen kehitys sekä tilan rahallinen tulo ja meno. Jos vertailua muihin haluaa välttämättä tehdä, niin vertailukohdaksi kannattaa valita kohde mahdollisimman läheltä. Saman pitäjän sisälläkin maapohja ja kasvuolosuhteet vaihtelevat huomattavasti, jolloin vertailu on jo vähän kyseenalaista. Oman yksittäisen kuvion vertailussa koko maan tilastoihin ei ole mitään järkeä. Tämä pätee molempiin suuntiin. Valtakunnan tasolla hakkuumäärät ja puuston kokonaistilavuus ovat kasvaneet pitkällä aikavälillä huomattavasti. Jos kehitys omalla tilalla noudattaa samaa linjaa, lienee syytä olla tyytyväinen, olipa kasvatustapa sitten mikä hyvänsä.
Kyllähän tuollaisilla reilun kymmenen neliön pohjapinta-aloilla saa hetken odotella niitä merkittäviä tukin myyntejä. Jatkuva kasvatus on metsänkasvatusmuoto siinä missä muutkin, mutta ei missään tapauksessa se taloudellisesti tuottavin.
Perkolla on kyllä uskomaton taito kääntää tappiot voitoksi. Tuolla tyylillä selviää varmasti elämästä voittajana. Ainakin omasta mielestä.
Jk-metsää voi ehkä verrata yritykseen, jossa työntekijöitä irtisanotaan parhaasta päästä. Että sellaista tuloksen tekoa…
Tuota kasvua voi mitata eri näkökulmista ja perustella sitä kautta omaa näkökantaansa. Paras prosentuaalinen kasvu lienee pienellä taimella, joka voi yli kaksinkertaistaa tilavuutensa yhdessä kesässä. Tilavuuskasvu moteissa jää kuitenkin vaatimattomaksi. Paras arvokasvu prosenteissa on sinä kesänä, kun kuitupuu muuttuu yhden tukin puuksi, jolloin rungon tilavuudesta noin puolet onkin yht’äkkiä tukkia. Arvonnousu euroissa ei kuitenkaan ole kovin suuri. Suurimmat m3 ja €-kasvut saavutetaan järeillä puilla, vaikka niiden kasvu-% onkin jo laskeva. Tilavuuskasvu jatkuu niin kauan, kunnes puu kuolee, mutta rahallinen arvo voi kääntyä jo sitä ennen laskuun. Joko se miinusmerkki hiipii tyvestä lahon muodossa, tai puu järeytyy teollisuuden käyttämien maksimiläpimittojen yläpuolelle. Jokaisella järeäksi asti kasvatettavalla puulla on nuo samat vaiheet, kasvatettiin ne sitten jaksollisella tai jatkuvalla kasvatuksella. Sellaista, kuin metsän parhaan kasvun vaihe, on aika vaikea osoittaa. Yksittäisellä rungolla se on hieman helpompaa, mutta ei siinäkään yksiselitteistä.
Silloin kun metsän käsittelyn suunnittelee ja toteuttaa sama taho, on mahdollista tehdä hyvinkin räätälöityjä ja monimutkaisia hakkuita. Ympärivuotisissa ja ympäri vuorokauden pyörivissä pystykauppojen puunkorjuussa tilanne on käytännössä hieman toinen. Jaksollisessa ja hyvien metsänhoitotapojen mukaisessa menetelmässä on se hyvä puoli, että kaikki alalla toimivat puhuvat samaa kieltä ja lopputulos on vähintään siedettävä. Jos taas ohjeet työn toteuttajalle on samaa tasoa, kuin tällä palstalla, jossa sekoitetaan kaikki asiat prosenteista ja kuutiometreistä lähtien, voi lopputulosta vain arvailla. Nämä kun aamuvuoro vielä kertoo iltavuorolle, on meillä käsissä sellainen rikkinäinen puhelin, että luvassa on pelkkiä pettymyksiä ja kaikilla paha mieli.
Niinpä. Siinä on tuo sana ”käytännössä”
Kuusen juurkäävän osalta eteläisin Suomi ja männyn tyvitervastaudin osalta Etelä-Savo ja Etelä-Karjala lienevät niitä pahimpia riskipaikkoja. Pitäisin jatkuvaa kasvatusta sen verran epävarmana menetelmänä, etten siihen ainakaan ehdoin tahdoin keräisi lisää epävarmuustekijöitä.
Nyt alkaa olla ne hetket käsillä, kun lämpötilojen puolesta voisi niillä jk-tiloillakin käydä pyörimässä raivaussahan kanssa ilman juurikääpäriskiä. En ole nimittäin vielä metsissä liikkuessani nähnyt sellaista taimettumisen muotoa, jossa yksi taimi ilmestyy kannon viereen. Taimia joko ei ole ollenkaan tai sitten niitä on ryhmissä, välillä aivan turkkina. Jotta noista kasvaisi niitä tulevaisuuden tukkipuita, joutuu myös jk:ssä tekemään taimikonhoitoa harventamalla noita taimiryppäitä. Taimethan ovat lähes poikkeuksetta kuusia ja turvallinen harventaminen edellyttää pakkasasteita. Tässä onkin yksi hankaluus, jos kasvatustavasta tulisi valtamenetelmä. Tuo otollinen ajankohta taimikon harvennukselle on hyvin lyhyt ja osuu vielä vuoden pimeimpään aikaan. Jos tämän maan taimikonhoidot pitää tehdä 2-6 viikossa, ne jää todennäköisesti suurelta osin tekemättä. Kuten jo tuolla aiemmissa keskusteluissa todettiin, on jatkuva kasvatus aktiivisten ja omatoimisten metsänomistajien laji, jossa kaikki toimenpiteet ajoitetaan otollisimpaan hetkeen.
Mistä tuo jatkuva jankkaaminen propsin tuotannosta? Kyllä jaksollisessakin pyritään maksimoimaan tukin määrä. Ensiharvennuksesta tulee lähes yksinomaan kuitua, mutta seuraavassa harvennuksessa tukkiosuus on jo 50% luokkaa. Kiertoaikana tukkiosuus ei paljon poimintahakkuista jää, mutta tiheämmän kasvatusasennon ansiosta tukin määrä moteissa ylittää selvästi eri-ikäisrakenteisen metsän tukin tuotannon.