Käyttäjän KuneKoski kirjoittamat vastaukset
-
Olen tehnyt oman työnantajani koneille useita korjuujäljen omavalvontoja. Yleisin huomautuksen aihe on juuri nuo suositusta leveämmät ajourat. Sitten kun yrittää löytää uran vierestä kantoja, joiden olisi voinut olettaa olevan kasvatettavia puita, niitä löytyykin hyvin vähän. Kuljettajahan ei voi siirrellä runkoja, vaan niiden välistä joko mahtuu, tai sitten ei. Jos ei mahdu, se otetaan pois ja seuraava on keskimäärin vajaan 2,5 metrin päässä. Kun taimet istutetaan satunnaiseen järjestykseen 2,2- 2,5 m etäisyydelle toisistaan, saa olla melkoinen velho, joka löytää sieltä reitin, jossa reunapuut ovat 4 m etäisyydellä toisistaan. Tästä ei päästä eroon, ennenkuin urat aletaan suunnitella ennen maanmuokkausta. Silloin voisi tasata sivukaltevuudet, siirtää kiviä syrjään tai lisätä niitä uralle kantavuutta parantamaan. Risteyksistäkään ei tulisi niin laajoja. Uran keskelle voisi tehdä mättäät, mutta niihin voisi antaa tulla luonnontaimet, koska ne poistetaan jo ensiharvennuksessa. Tässä täytyisi vaan osata ennustaa, minkä kokoinen kalusto on eh-vaiheessa yleisesti käytössä. Lisäksi tuo onnistuisi käytännössä vain kaivurin työskennellessä tulevalla ajouralla, mutta se ei yltäisi muokata koko aluetta urilta käsin, vaan joutuisi ajamaan myös ne haamu-urat. Olisi siis yleensä tuntityötä. Jos itselläni olisi kaivuri, olisin kokeillut tuota omassa metsässäni, mutta toistaiseksi en ole sitä ryhtynyt toisilla teettämään. Urien mitoitukseen liittyy yksi itseänikin häiritsevä seikka. Isommissa korjuuyrityksissä ajokoneet eivät ole mitenkään korvamerkittyjä tiettyjen motojen perään, vaan niitä heitellään tilanteen mukaan. Niinpä yleinen ohje onkin, että ajoura mitoitetaan aina firman suurimman koneen mukaan, että työmaa on mahdollista ajaa millä ajokoneella tahansa.
Riittävän pienen koealan kun tekee sopivaan kohtaan, niin sieltähän saa hyvinkin hurjia lukemia. Niitä kun vertaa lukuihin, joista on tehty metsävähennys sekä vähennetty muut kulut, on etu jk:n hyväksi ylivoimainen. Em. tapauksessa vaan verrataan täysin eri asioita toisiinsa, eivätkä luvut vastaa todellista tilannetta. Tällaista omia näkemyksiä tukevaa vertailua esiintyy kaikilla aloilla, mutta jk-leiri tuntuu olevan erityisen kunnostautunut tässä asiassa.
Tuohon äskeiseen lisäyksenä poikkeuksena pieni lahon alku, koska laho runkohintakaupassakin yleensä eri hinnalla.
Nuo lumppaukset auttavat nimenomaan tavaralajikaupassa. Runkohintakaupassa niillä palvellaan ainoastaan ostajaa, koska ovat kokonaismoteista pois. Silloin kuuluu lumpata ainoastaan kuituun kelpaamaton osa, esim haarat.
Kuskihan sen poistettavien runkojen valinnan tekee, mutta saattaahan sieltä oston puolelta pientä kannustusta harsintaan tulla, jos tukki- ja kuiturungot ovat saman hintaisia. Siinä mielessä itsekin Metsäkupsan linjoilla.
Kuusi on yleensä suorempaa ja tasalaatuisempaa. Männyllä laaduttaminen oksattomaan kuivaoksaiseen ja tuoreoksaiseen sekoittaa jakoa. Kuten edellä mainitsin, lauta tulisi olla koko matkaltaan samaa laatua. Männystä on myös yksittäisiä vikoja enemmän, kuten isoja kuivia- tai poikaoksa. Sellaiset lähtee lyhyellä lumpilla pois, mutta sekoittaa myös jakoa. Aiempien kesähakkuiden tai myrskyjen aiheuttamat korot sekä tukkiosuudella oleva tervasroso pienentävät tukin saantoa. Tuore oksa ei yleensä ole tukin teon esteenä. Isolla männyllä latvan nopea kapeneminen aiheuttaa monesti sen, että latvatukki jää paksummaksi, mutta se ei paljon vaikuta, koska se kuituosuus myös loppuu nopeasti. Eli lyhyesti sanottuna, matkan varrella olevat viat sekoittavat jakoa niin, ettei aina päästä latvassa minimipaksuuteen saakka.
Runkohinta ei välttämättä muodostu ihan suoraan tukkiprosentista ja tukin sekä kuidun hinnoista. Runkohinnoittelu mahdollistaa ostajalle katkoa arvokkaampia pöllejä. Jos esim. latva-lpm 18 cm tukista saa sahatavaraa, jolla on hyvä hinta, kannattaa tukin teko lopettaa siihen. Minimi latva-lpm:aan ajetusta tukista saatu tavara saattaa olla sellaista bulkkia, jonka markkina-arvo on paljon heikompi. Yhdeltä mäntysaha vierailulta on jäänyt mieleen, että arvottomin lauta on sellainen, joka on puoleenväliin oksaton ja toisesta päästään kuivaoksainen. Tarkassa tukin katkonnassa tuollaisia syntyy väistämättä. Toki muutenkin, sillä eihän kuivaoksaraja ole aina tukkipituuksille jaollinen.
Ihan mielelläni opettelen. Perko, ole hyvä ja opeta.
Täytyy sanoa, että kovat on Perkolla kasvut. Tuohan on 34 m3/ha/vuosi. Kaikki rungothan eivät voi olla juuri muuttumassa kuidusta tukiksi, koska silloinhan olisi kyseessä jaksollinen metsä. Tuossa 200 motissahan on toimivassa jk:ssä kaikkia ikäluokkia, joten niitä korkeamman arvokasvun puita on hyvin rajallinen määrä. Vaikka arvokasvua olisikin m3-kasvua enemmän, puhutaan silti 25-30 m3 kasvusta. Ainahan vähän voi juttuihinsa laittaa lisää, mutta rajansa kaikella.
Jos oletetaan jk-puulle kiertoajaksi 80 vuotta ja hakkuu väliksi 8 vuotta, niin silloinhan kerralla voisi hakata 10 % puustosta. Jovainin tuottavilla 200 m3 puustopääomilla tuo tekisi 20 m3/ha. 15 vuoden hakkuu välillä n. 40m3. Ei tuo minusta nyt ihan ylivertaiselta menetelmältä kuulosta. Joskus kannattaa laskea ihan perusasioita ensin, ennen kuin alkaa niitä funktioita vääntämään.