Käyttäjän KuneKoski kirjoittamat vastaukset
-
Mistä tuo jatkuva jankkaaminen propsin tuotannosta? Kyllä jaksollisessakin pyritään maksimoimaan tukin määrä. Ensiharvennuksesta tulee lähes yksinomaan kuitua, mutta seuraavassa harvennuksessa tukkiosuus on jo 50% luokkaa. Kiertoaikana tukkiosuus ei paljon poimintahakkuista jää, mutta tiheämmän kasvatusasennon ansiosta tukin määrä moteissa ylittää selvästi eri-ikäisrakenteisen metsän tukin tuotannon.
Suomi on pitkä maa ja tuo 200 m3/ha hyvin suhteellinen käsite. Pohjois-Suomessa se on jo ihan kova luku, mutta etelässä tilanne on hieman toinen. Hoidetussa Etelä-Suomen havupuumetsässä tuo 200 m3/ha saavutetaan välillä jo ennen ensiharvennusta tai viimeistään muutama vuosi sen jälkeen. Sen jälkeen puuston määrä ylittää tuon 200 m3 harvennuksista huolimatta. Päätehakkuuvaiheessa puuston määrä on hyvinkin kaksinkertainen. Tukkiprosentti on tuolloin 90%:n paikkeilla, riippuen tietenkin lahon määrästä. Jaksollisessa siis ollaan tuon korkeaksi mainitun puustopääoman alapuolella n. 30-40% kiertoajasta ja loppuaika sen yläpuolella, loppuvaiheessa jopa huomattavasti ylempänä.
Kyllä se puu jk:ssakkin aloittaa kasvunsa taimesta. Siis aivan nollasta. Istuttaessa käytetään yleensä vuoden vanhoja taimia…
Jos on todennut jatkuvan kasvatuksen omiin metsiin ja tavoitteisiin sopivaksi menetelmäksi, niin eihän siinä mitään. Sehän on vain hieno asia. Se, mikä tässä nyppii, on se, että jk:ta tarjotaan joka paikkaan soveltuvaksi ylivertaiseksi maailman ja metsänomistajien talouden pelastajaksi. Monelle perinnön kautta metsänomistajaksi tulleelle asiasta ymmärtämättömälle saattaa tulla isoja pettymyksiä, kun uskotaan ylioptimistisia puheita. Tärkeintä olisi selvittää ensin itselle omat tavoitteet ja edetä sitten sen mukaan.
Makarovin kanssa samaa mieltä. Sopivilla maapohjilla voi toimia, kun sulan maan aikaan suunnitellaan joka aari tapauskohtaisesti ja talvella suojasäällä toteutetaan. Kun tarkoitus on poimia tukkia ja hankintatukin hinnoittelu on mitä on, niin kyseessä lienee enempi ideologinen harrastus, kuin puhdas elinkeinotoiminta.
No kerropas Perko, minkä ikäiset puut sinulla menee myyntiin?
Juuri tällä viikolla ajoin tukkikoivikon ohi, jossa v. – 96 olin aukolta ajamassa puita pinoon.
Olen ollut puunkorjuutoiminnassa mukana eri tehtävissä reilun 30 vuoden ajan samoilla alueilla Päijät-Hämeessä. Kun aiheen otsikossa on tuo sana ”käytännössä”, niin omana havaintonani voin kertoa, että niillä tiloilla, joilla harjoitetaan jaksollista kuviometsätaloutta, on säännöllisin väliajoin hyviä, puustoisia, helposti myytäviä ja ostettavia leimikoita korjuussa. Niillä tiloilla, joissa on lähdetty sille haromisen, harsimisen ja poiminnan tielle, on sitä samaa luvassa jatkossakin, kun metsä ei missään vaiheessa kehity runsaspuustoiseksi. Jos jossain on tässä onnistuttu hyvin, kävisin mielelläni katsomassa kohteita paikan päällä.
Tuollaisilla vaikean maaston kohteilla olisi iso hyöty, jos uudistushakkuun jälkeen maanmuokkauksen yhteydessä rakennettaisiin alueelle ajouraverkosto. Ongelma vain on, että se ei synny ihan laikutuksen perus hehtaaritaksalla. Osalla on haluttomuutta investoida asioihin, joista hyödyn korjaa seuraava sukupolvi, vaikka juuri siitähän koko metsätaloudessa on pohjimmiltaan kysymys.
Hirressä juuri tuon kuolleen sydänpuun osuus on varmaan se merkittävä ominaisuus. Se on säänkestävää eikä vääntyile. Suuri sydänpuun osuus saavutetaan vain ajan kanssa. Ja kun puu on tarpeeksi järeää, saadaan hirsiaihio sydänpuusta ja pintapuusta saadaan paneelia, listaa ym.