Käyttäjän MaalaisSeppo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,031 - 2,040 (kaikkiaan 3,551)
  • MaalaisSeppo

    Metsien runkopuun sitoman hiilen määrä hakkuupoistuma huomioiden on noussut 60 vuodessa 0:sta tasolle 30 milj m3/a. Tämä on tapahtunut pääosin yksityismetsissä.

    Samaan aikaan puun reaalihinta on pudonnut merkittävästi. Siis metsänomistajat ovat tukeneet (tahtomattaan) merkittävästi yhteiskunnan ja kansalaisten vaurastumista. Nyt on havahduttu ilmastonmuutoksen riskeihin ja käännytty uusin vaatimuksin metsänomistajien suuntaan. Jotenkin tuntuu siltä, ettei mikään riitä. Metsänomistajathan ovat keskimäärin pienempituloisia kuin muut kansalaiset. Eiköhän metsänomistajat jo ole osansa tehneet, kun otetaan huomioon puun reaalihinnan merkittävä lasku ja sen vaikutus metsänomistajien tulohin.

    MaalaisSeppo

    Luulisi hinnan olevan paremman, jos kerralla myy saman satsin.

    MaalaisSeppo

    Jesse tuhertaa monta pientä kauppaa joka vuosi. Itse kannata harvoja kauppavälejä parhaaseen hintahuippuun ajoitettuna. Väliajat kuntoilumielessä hankintaa. Toistaiseksi tämä strategia on toiminut hyvin. Vuoden 2018 puunmyyntirahat (hakkuu oli viime vuonna) ovat tilillä jemmassa. Hankintapuutkin pääosin jo lähteneet Äänekoskelle.

    MaalaisSeppo

    Itsekin mietiskelen sukupolvenvaihdoskauppaa. Sehän ei ole lahjanluontoinen kauppa, vaan hyödyllinen sekä myyjälle, että ostajalle. Myyjän etu on, ettei tarvitse maksaa myyntivoiton veroa.

    Keskustelun aloittajan esittämät summat tuntuvat oudolta. Metsän arvo alle 30000, mutta metsävähynnystäkin olisi 120000.

    Jos minun ajateltu metsän ostajakandidaatti haparoisi, kuten tämän ketjun aloittaja, niin myisin metsäni vapailla markkinoilla.

    MaalaisSeppo

    Jos tehdään esim jonkun tehtaan perustamispäätöstä, silloin arvioidaan kannattavuus ottaen huomioon voimassaolevat säädökset ja mahdolliset riskit säädösten tiukkenemisesta. Kun tehdas sitten on perustettu ei jälkeenpäin lähdetä marisemaan, että voitaisko esim jätevesien osalta hieman löysäillä, kun se parantaisi kannattavuutta.

    Puunkasvatuspuolelle on pesiytynyt kummallinen tapa harjoittaa em naukumista, ja se onkin saanut vastakaikua joissakin piireissä. Tuloksena on jatkuvan kasvatuksen tyrkyttäminen kaikille metsäpohjille. Joihinkin se voi sopia, mutta puuntuotannon kokonaisuuden kannalta on vaarana, että siitä tulee haitallinen ilmiö.

    MaalaisSeppo

    En minäkään pysytynyt lukemaan ko jutusta kuin alun. Siitä sain käsityksen, että hommaa vasta yritetään, eli olisiko järkeä. Nimerkki mulle tietää jo lopputuloksen, miksi siis yrittää homman toimivuutta. Kannattaa siis ryhtyä heti toimeen ja laittaa hevosten silmäsuojat, ettei vahingossakaan nää sivuilleen.

    MaalaisSeppo

    GPS reset palikalla näkee, montako satelliittia on näkyvissä. Sohvalla maaten löysi 25 – 27 (2-taajuus gps).

    MaalaisSeppo

    Oksapuun linjoilla. Kaksitaajuus gps oli hyvä, kun naapurin palstaa vasten linjaa merkkasin ja aukaisin ennen hakkuuta. Suosittelin myös puun ostajalle.

    MaalaisSeppo

    Tolopaisen tilin paisumisongelma korjaantuu, kun eläkkeitä leikataan. Kansantuote tippuu 20%, kaikkea joudutaan leikkaamaan, myös eläkkeitä. Onneksi kustannuksetkin tippuu, mutta se käynnistää deflaation. Puun hinta ei kuitenkaan vajoa mahdottomasti.

    MaalaisSeppo

    MG tekee puukauppaa muita alhaisemmalla hinnalla. Kaupan kylkiäisenä tarjotaan mahdollisuutta sijoittaa rahat osuuskunnan osuuksiin hyvällä korolla, mikä laskennallisesti nostaa puun hinnan kilpailukykyiselle tasolle. Eli, jos rahalle ei oikeastaan ole tarvetta, niin MG voisi olla hyväkin diili.

    Sijoittajalle ei kuitenkaan ole oleellista puun absoluuttinen hinta, vaan hinnan suhde muihin sijoituskohteisiin. Nyt voisi olla hyvä hetki vapauttaa rahaa metsästä ja sijoittaa rahat osakkeisiin. MG:n tarjous on varmaankin houkutteleva joillekin sijoittajille. Lyhytaikainen velkavipu, jota on nyt turha pankeista kysyä.

Esillä 10 vastausta, 2,031 - 2,040 (kaikkiaan 3,551)