Käyttäjän MJO kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,581 - 2,590 (kaikkiaan 2,609)
  • MJO

    Ei kannata tutkia mitään. Kysykää Mehänpojalta, sieltä löytyy viimeisimmät faktat ja metsästäjien salaliitot metsänomistajien pään menoksi.

    MJO

    Hirvestä voi puhua myös ilman että jatkuvat hirvivahingot vedetään keskuteluun mukaan.

    Itäsuomen Antille:
    Juuri näin. Jos hirvistä keskustellaan muustakin kuin hirvivahingoista, niin ei se ole kenenkään harhauttamista tai ongelmien peittelyä.

    Jotkut luulevat nähtävästi. Heidän männyntaimikot olisivat maailman tärkein asia ja maailman napa. Kaikki metsästäjät taistelevat ja kehittelevät kaikenmaailman salaliittoteorioita heidän puunkasvatusta vastaan.

    MJO

    Onneksi olkoon! Tuohon täytyi olla jo nopea. Oma ennätykseni oli myös viime viikolla listalla. Muistaakseni jotain 8600.

    MJO

    Mahdollisesti robotit ovat tulevaisuudessa taimikonhoidossa, mutta henkilökohtaisesti en usko sen tapahtuvan suurissa määrin kovinkaan pian. Vaikka tekniikka olisikin valmiina ko. tehtäviin, mutta kustannukset täytyvät myös olla kilpailukykyisiä, Ehkäpä 20 vuoden päästä?

    MJO

    Mehänpoeka: Et sinä mitään yhteiskunnan etua ajattele vaan omaa napaasi.

    Yhtään paperikonetta ei ole pysäytetty suomessa, ettei metsänomistajat ole myyneet puuta. Viimeksi kun Karvinen valitti puupulaa kysyin SE:ta tarjousta harvennuksista ja ojalinjojen avauksista. Vastauksena tuli, etteivät ehdi täksi talveksi koska StoraEnsolla ei ole riittävästi korjuukapasiteettia tarjolla. Eli puusta oli pulaa, koska ei korjuukalustoa. Puuta ostettiin ainoastaan hankintana. Verot tietysti sinun mallissa olisi pitänyt maksaa kaikesta huolimatta.

    Nykymalli on ollut ainostaan 7 vuotta, mutta muutos olisi pitänyt tehdä vähintään 93 vuotta aikaisemmin. Parempi myöhään, kun ei milloinkaan.

    Miksi verotus ei ole tasa-arvoinen, jos en maksa enemmän veroa puunmyynnistä kuin sinä? Eikö tämä veroprogressio ole jo suomessa riittävä?

    Miksi minun pitäisi yhtiöittää metsäni, jotta maksaisin yhtiöverona puunmyynnit enkä ansiotuloina, mutta sinun ei pitäisi? Siksikö, että olen aikoinaan viitannut koulussa sinua ahkeramminko?
    Huomaan, että veroilmoitus tuottaa tuskaa sinulle, et todellakaan vaikuta oleva penaalin terävin kynä.

    MJO

    Nykykäytäntö tuntuu hyvältä palkkatyöntekijästä tai eläkeläisestä kun nyt ansiotulot tai eläketulot verotetaan erillään metsän puunmyyntitulosta. Onko se sitten hyvä asia, ja onko se oikeudenmukaista verotusta? Ainakin moni perikunta tai eläkeläinen on pyynmyyntiverotukseen siirtymisensä jälkeen jättänyt metsänsä ainakin hakkuiden osalta seisomaan.

    Mehtäpojalle

    Minun puunmyyntiverot olisivat lähes 40%. Jos ne verotettaisiin ansiotulojen kanssa. Tämäkö olisi sitten oikeudenmukaista? Siis lähes puolet valtiolle.

    Myyntiin lähtisi minun metsät maapohjineen ja rahat siirtyisivät osake-, kiinteistö yms. sijoituksiin, joissa verotus olisi edes jollakin tavalla oikeudenmukainen ja kohtuullinen.

    Ei se ainakaan lisäisi esim. sukupolvenvaihdoksia, mutta keinottelua varmaankin. Metsiä siirrettäisiin pöytälaatikkofirmojen hallintaan, jolloin verotuskohteena olisi yritys eikä hyvin palkattu metsänomistaja.

    Muinaisjäänne, johon ei ole paluuta. Ajattele, jos sinulla olisi esim. 50 te osakesalkku ja sinua verotettaisiin esim. 2500e tulojen mukaan vaikka et olisi myynyt mitään ja salkun arvokin olisi tippunut. Olisiko tämäkin reilua? Tappiokin johtuisi ainoastaan omistajan passiivisesta/huonosta salkunhoidosta.

    MJO

    Siinä vaiheessa kun hirven metsästys vapautuisi kaatoluvista. Metsänomistajat irtisanovat maat seuroilta ja pyytävät hirvet itse tai myisivät kaatolupia ulkopuolisille. Eihän kukaan antaisi sellaista etua ulkopuolisille. Ainoastaan hirvikolarien määrät voisivat kasvaa kannan mukana.

    MJO

    Lajityypillisesti hirvi ei kuulu metsään, vaan suolle. Tietenkin sudet paimentavat ne ydinhabitaattiin. Ja ne hakevat ne vaikka jonkun ruikuttavan surkimuksen pihasta.

    Vaikka suomessa olisi ainoastaan 10 hirveä, niin ei missään suolla asustelisi. Hirvet tulevat sinne, mistä ne saa helpoiten ruokaa.

    Lajityypillisesti ihminenkin kuuluu afrikan savannille, jos mennään tarpeeksi kauas ajassa taaksepäin.

    MJO

    ”Toisekseen, et taida vieläkään osata sanoa, mitä minun kannattaisi tehdä juurikääpäiselle kuusikolleni.

    Gla:

    Myy pois, jollei kannata tai on liian riskipitoinen bisnes hermoillesi. Sitäpaitsi metsäpalstoista maksetaan hyvä hinta nykyisin.

    Ehkäpä uusi omistaja uskaltaisi ottaa riskin ja kokeilisi mäntyä.

    MJO

    Pinta-alaverotus on muinaisjäänne, johon ei ole paluuta. Ainoa oikea ja oikeuden mukainen tapa on nykyinen pääomaverotus. Verotettavaa tuloa on tulot vähennettynä kulut. Ei mikään laskennallinen arvio. Lisäksi tulisi vain lisää byrokratiaa ja kuluja. Eikä ”paremmin metsiä hoitava kuulu saada mitään erikoisetua. Metsiä talousmielessä hoitava saa jo parempaa voittoa nykyisin myydessään enemmän puuta.

    Miksi metsäteollisuus on oikea instanssi sanomaan mikä on ”oikeaa” metsänhoitoa? Joku voi omistaa metsää muutenkin, kuin ainoastaan maksimoidakseen tulonsa. Eikä suomessa ole pulaa puusta, sitä kasvaa tuplat, minkä teollisuus ostaa nykyisin.

Esillä 10 vastausta, 2,581 - 2,590 (kaikkiaan 2,609)