Käyttäjän Panu kirjoittamat vastaukset
-
Verot valtion maksettaviksi! Kannatan verotuksen alentamista lähes kaikkialla (enkä vaadi puunmyynnille erityiskohtelua) mutta se edellyttää julkisen sektorin rahan polttamisen rajua leikkaamista. Se taas on demokratiassa erittäin vaikeaa, Kataisen ajoista lähtien on vaan otettu kaksin käsin lisää velkaa. Nyt vielä puolustusmenot kasvavat reippaasti ja EU tullee laittamaan merkittäviä summia Ukrainan jälleenrakentamiseen, jossa Suomen kaltaisten nettomaksajien rooli korostuu.
Leikkaamisen voisi aloittaa poistamalla metsätalouden tuet.
100K = 100 000 m3?
Jos sen hankintahakkuun tekee moottorisahalla niin minimilatvan pudottaminen 6cm:stä alkaa olemaan jo melko aikaavievää puuhaa / m3.
Onko tuo isohko lasku siis puukauppamaksu?
Janne Seppäsen videoista päätelleen UPM on tehnyt hakkuita melkein koko ajan ja onhan siellä tukkipuuta tarvittu koko ajan. Jossain vaiheessa Janne siirtyi hetkeksi ei-UPM:n savotoille mutta sota aiheutti paluun UPM:n leimikoille. Tässä kuussa taisi mainita, että kuidut menevät energiaksi.
UPM myös lähestyi sähköpostilla jokunen viikko sitten ja kehotti puukauppohin.
Lakko päättyi, pikkuhiljaa joutuu UPM:kin taas kuitupuuta ostamaan vaikka varastot ovat varmasti pullollaan.
Ilmastopaneeli tuntuu olevan myös monimuotoisuuspaneeli ja soidensuojelupaneeli ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä edistävä paneeli. Suomen pitäisi käyttää max määrä turvetta ja tehdä siitä polttoaineita niin kauan kun litrakin fossiilista ostetaan ulkomailta.
Julkaistiinkohan puunostajalistaa Metsälehdessä tai Makasiinissa ollenkaan vuonna 2021? Tästä kun hakee ”ostaja”-sanalla niin löytyy vain tuo 6/2020:
https://www.metsalehti.fi/lehti/lehtiarkisto
Makasiinissa 6/2021 sitä ei ainakaan ole.
Itse asiassa FSC-lisä on tosiaan joskus mainittu, ei koske minua. Ja tietysti tarjouksissa on joskus joku ”lisä” kuun loppuun tms. mutta en nyt niitä erikseen noteeraa.
Kohta lähtee leimikko tarjouspyyntökierrokselle niin sittenhän sen näkee. Yksi MHY tuossa viestitteli, että puukaupan aika ei ole nyt mikä onkin vähän harvinaisempi viesti MHY:ltä.. Perusteluna UPM:n lakko ja se, että hinnat eivät ole liikahtaneet vielä mihinkään.
Jos nyt saa saman kuin vuosi sitten niin se on 6% vähemmän kuin vuosi sitten inflaatio huomioiden, 80€ onkin 75€.
OK, mulle ei ole sahat ikinä maksaneet lisiä tai bonuksia. Tosin en vieläkään tiedä mitä lisä puukaupan yhteydessä tarkoittaa, voisiko joku valaista? Kantoja olen muuten aina päätehakkuun yhteydessä tarjonnut ostajalle ja myös MHY:n kautta mutta kukaan ei ole ikinä ostanut.
Lasketaanko tuohon ”bonuksineen”-kohtaan pääomabonus ja osuuspääoman korot 10 vuotta eteenpäin vai mitä se tarkoittaa? Entä mitä ovat lisät?