Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset
-
Tai itse uskon että kotimaiset metsäjätit hyötyvät siitä, jos nykyisillä kaavailuilla jäädytetään uuden kapasiteetin rakentaminen ja puun ylitarjonta tilanne säilyy. Ei kai yksityisen metsänmyyjän myytiaikeisiin puututa rajoittamalla leimikon kokoa tai muuta vastaavaa, mikä heikentäisi teollisuudenkin kannattavuutta. Meidän yksityisten metsänomistajien etu olisi että valtion hakkuita rajoitettaisiin rajusti ja päästäisiin kysynnän ja tarjonnan suhteen normaaliin tilanteeseen.
70 – 80 luvulla Suomen pankki piti metsäteollisuuden investoinnit luvanvaraisina, joissa kotimainen puunkäyttö lisääntyisi. Eli samaa kai tässä nyt ajetaan, eri taholta vain.
Jos nyt syksyllä teet hankintatyötä ja metsärahat saat vasta ensi keväänä, pitää hankintatyö ilmoittaa tämän vuoden verotuksessa eli tekovuonna, mutta hankintatyön verovapaa osuus jätetään ”uinumaan” ja vähennetään vasta seuraavan vuoden verotuksessa jolloin puukaupparahat kilahtavat tilille.
Piti nyt sitten kellottaa tuon uuden sahan kulutusta ja tunti ja vartti ja siitä muutama minuutti ylöspäin kesti tankit ja jäi työpäivänä viides tankillinen kesken, eli kulutus on pienempi kuin vanhassa sahassa ja 3,5 litraa menee tuossa sahassa normaali päivässä.
Ennen kun suunnistin kilpaa oli metsässä kulkeminen todella jouhevaa, nykyisin olen paljon kömpelömpi, vaikka vieläkin pystyn metsässä juoksemaan kilometri tolkulla niin sellaista kömpimistä se enempi on, ei loikka lennä tarvittaessa, eikä siinä sitten juuri mieli mettä keitä kun muistaa miten nuorena mentiin. Mikähän se Jätkän maksimi hapenotto lukema sitten testeissä oli? Tiedän että hakkuuta tekevällä urakkametsurilla se on yleensä hyvä.
Ei riitä 3 litraa täälläkään. Reilun 5 tankillista sahaan joka päivä, ellei palsta lopu pahimmoilleen ja määrä jää sitten alle tuon normin. Eli hiukan vajaa 4 litraa ja uskoisin että palkkametsureista valtaosa sahaa tuon 6 tuntia päivässä ja siihen ei vaan 3 litraa riitä. Normi metsätyöläisen päivässä lienee 6 tuntia saha käynnissä ja terä pyörii tietysti koko ajan, siitähän tulee 7 tuntinen työpäivä pikku taukoineen.
Itse laitoin joku vuosi sitten 40 vuotiaaseen peltomännikköön parin aarin alalle kokeeksi NP1:stä. Juurikin tarkistan reaktion ja vielä ehtisi tuon lannoittaa ennen päätehakkuuta, puiden laatu ihan ok. Muutoin lannoitukset normaaleja kivennäismaiden tukkivaiheen kasvatuslannoituksia.
Runkolaakerit vaihdettiin takuuaikana. Kytkin kengät vaihdoin 600 tunnin kieppeissä (maksaa alle 20 eur). Tankki kestänyt tuolla vanhalla sahalla tunnin ja kymmenen minuuttia, joskus sen tunnin vain ja uudessa 460:ssa näyttäisi kestävän hiukan pitempään, oisko kaikki paikat puhtaana. Ilmanpuhdistin pitänyt vaihtaa muutaman kerran ja tulppa kerran, ilmanputsari menee nopeasti tukkoon (viikossa), mutta saha ei leikkaa kiinni vaan järjestelmä heikentää tehoja, vanhoissa neulamalleissa leikkaa helposti kiinni.
Normaali paksuisella terällä ei juuri tavaraa mene sektorisuojan ja terän väliin, ohuella terällä tuntuu menevän, jolloin sektroisuojus lähti minulla vanhasta sahasta pois ja kyllä se tietysti tehokkaampi niin on.
Eli kun paremmasta ei ole tietoa niin olen nyt tyytynyt näihin Stihleihin raivureissa.
Pellon metsitys lienee se kaikkein vaativin uudistusmenetelmä ja omatoimisuudella saanee tarvittavat säästöt että pääsee kohtuu tuotoille. Uudistamisesta saa hankalan myös esim. yrittämällä luontaista uudistamista rehevällä pohjalla, kun edellytyksiä ei juuri ole, tulee melko varmasti mielenharmi ja maapohjan tarjoama potentiaali hukataan nuukailussa. Ei sillä ettenkö itsekin laske kannattavuuksia ja yritä selvitä tilanteen mukaan vähin kustannuksin uudistamisesta, mutta kyllä niitä omia rukkasjälkiäkin kannattaa tehdä vain tarpeellinen määrä.
Nyt ollut muutama palsta, missä 8 metrinen männikkö ja seassa lehtipuuta. Osa puista ei edes kallistu kun katkaisee ja kun vetäisee metrin korkeudelta vielä poikki jää puu sittenkin roikkumaan, eli jälki ei silmää aina hivele, kädet pysyy kahvoissa ja matka jatkuu. 15 vuotiasta ollut tuo viimeinen mänikkö, että ei kannattaisi antaa yleispätevää ohjeita minkä ikäisenä taimikonhoito olisi tehtävä. Mutta ei tuo pahaa ole ollut, kun varhaisperkaus on tehty, järeitä poistettavia on vähän.
Videolla olevaan tahtiin pystyy varmaan aika moni tankillisen verran, se että riehuisi samalla tahdilla 7 tuntia päivässä 5 päivää viikossa kuukausi kaupalla vaatii jo hyvää kuntoa.
Stihlin oma terä on hyvä. Metalli on pehmeää, viilalla mukava teroittaa ja silti pysyi terässä, ei tarvinut joka tankilla viilailla. No yksi päivä vasta sahattuna, mutta ensituntuma vähintäänkin hyvä.