”Pointtini on siis se, että tehostamalla metsänhoitoa ja sitä kautta puuntuotantoa saadaan kylkiäisenä puuenergiaa, joka periatteessa voi korvata vaikka niitä tuulimyllyjä.”

Timppa, tämä on erinomaisen järkevä ja kannatettava ajatus monissa tapauksissa. Jos hakkaa aukon, niin olisi suotavaa huolehtia siihen metsä alkuun mahdollisimman nopeasti. Jos kaikki vaan parturoi metsänsä eikä tee mitään uudistamisen eteen, niin ei se mitenkään suuremmin edistä monimuotoisuuden kaunista asiaa. Mitä paremmin puuntuottaja saa metsätalouden piirissä olevat hehtaarinsa tuottamaan, sen pienempi ’ongelma’ jatkuva kasvatus tai lisääntyvät suojeluhehtaarit ovat.

”Kysymys kuuluukin, että pitäisikö sellaisille, joiden metsät kasvavat huonommin kuin voisi kohtuudella toivoa, määrätä haittavero.”

Jatkan vielä tämän ajatuksen parissa, käytännön esimerkkejä miettien.

Henkilöllä A on päätehakkuuikäistä metsää, jota hän ei kuitenkaan hakkaa. Pitää metsän pystyssä, kulkee siellä sienessä ja kuuntelee tuulen huminaa. Metsä on tyhjäkäytöllä, tuleeko haittavero?

Henkilöllä b on isohkoa leppää ja haapaa puskeva alue. Majava tekee vanhaan ojaan padon, ja parin vuoden päästä siellä on isolla alueella paljon kuollutta puuta. Omistaja ei hakkaa tai uudista, vaan antaa tikkojen mellastaa.

Henkilö C perii vanhan maatilan,  pellot ovat kasvaneet osin umpeen jo vuosikymmeniä sitten. On kuitenkin vielä avoimiakin niittyplänttejä, alue onkin eräänlainen metsälaidun. Jos omistaja raivaa lisää avonaista niittytilaa, alueen luontoarvo lisääntyy. Metsäntuoton kannalta tämä olisi huono ratkaisu, joten tuleeko haittavero?

Jos ajatellaan, että ei tule automaattisesti noissa esimerkeissä haittaveroa, vaan on paljon erilaisia poikkeustapauksia, jolloin metsänomistaja saa toimia epätehokkaasti, avautuu meille byrokratiahelvetti. Tarvitaan uusia virkamiehiä arvioimaan tehokkuutta. Tulee metsänkasvuntarkastajia. Sitten ylitarkastajia ja osastopäällikköjä, pian on jo maakunnallinen organisaatio pystyssä.

Eräänä päivänä postiluukusta pamahtaakin sitten haittaveroilmoitus myös sille tehokkuuteen pyrkivälle omistajalle. Virkamies on laskenut, että jos olisi tehty lannoitus lentokoneella, annettu lisää booria ja tehty ensiharvennus kolme vuotta aiemmin, olisi omistajan metsässä nyt ainakin 30 kuutiota enemmän puuta. Ilmeisestä tehottomuudesta virkamies muistaa haittaverolla.

Tarkastajien aamukahvipöydässä kerrotaan meheviä juttuja metsänomistajien selitysyrityksistä. Takuuvarma kestonaurattaja on ”hirvi söi taimikon” -selitys. Sitä pidetään metsänomistajien ”koira söi läksyt” -selitysapparaattina, jolle ei voi kuin nauraa. Hyväntuulinen virkamies suuntaakin kaffittelun jälkeen toimistoonsa ja tutustuu uusimpiin arvioihin ilmastonmuutoksen kasvua lisäävästä tehosta. Laskentamallia pitää selvästi vähän rukata, nostaa keskimääräistä kasvuarviota. Kun arvio on päivitetty, aletaan laskennallisia tuloksia vertaamaan uusimpaan keilausaineistoon. Tietokone piippaakin jatkuvalla syötöllä ilmoituksia vajaatehoisista metsistä, toimistoharjoittelija saa skolioosin kantaessaan kellarista kaiken aikaa lisää paperia printtereihin, haittaveroilmoituksia printataan yli kaikkien tulostavotteiden!

Edellä Timppa kyseli näin:

”Kyllä jk-metsiin kasvaa enemmän lehtipuuta kuin jaksollisen kasvatuksen  metsiin.  Jossain tuolla edellä kertomani tieto yhden tilan metsistä on eräs esimerkki tästä ilmiöstä. Sitten seuraa kysymys, että mitä ihmettä tällä lehtipuulla tehdään.   Suuri osa siitä on halpa-arvoista hieskoivua ja haapaa….Kyllä ainoa järkevä tapa hyödyntää Suomen metsiä on havupuiden kassvatus.  Ylivoimaisesti parhaaseen tulokseen päästään jaksollisella kasvatuksella.”

Vastaan tähän vähän pidemmällä jaamistelulla, muistaakseni samantapaisia ajatuksia on foorumilla aiemmin esittäneet jotkut osaavammat ihmiset.

Metsien ja muun luonnon monimuotoisuus kärsii. Moni koppakuoriaislaji on siirtynyt tuonilmaisiin, hömötiaiset ja kuusitiaiset hupenevat silmissä. Metsäluonnon kohdalla suurin uhka biodiversiteetille on harjoitettu metsätalousmalli. On sinänsä aivan yhdentekevää pitääkö biodiversiteetin hupenemista minään oikeana ongelmana, sillä yhteiskunnallinen/poliittinen paine asian suhteen kasvaa väistämättä. Se näkyy jo nyt siinä, että metsänhoitotavat ovat kehittyneet, erilaiset vaatimukset lisääntyneet ja paine huomioida asia kasvaa kaiken aikaa.

Toisaalta meillä on sitten metsien talouspuoli. Metsät tuottavat rahaa yhteiskuntaan. Biotalous tuottaa kasvua ja verotuloja, joita tarvitaan niin soteen kuin vaikka sukupuolentutkimuksen väitöskirjatutkijoiden apurahoihin. Lisäksi lisääntyvä puuntuotto todennäköisesti korvaa haitallisia muovituotteita, ja on näin ekologisempi ratkaisu.

Eli puuta pitäisi tuottaa entistä enemmän, mutta samaan aikaan pitäisi paremmin huolehtia biodiversiteetista, saada lisää suojelualueita, retkimetsiä, pitää maasto peitteisenä ja huolehtia liito-oravien hyvinvoinnista.

Suojelualueita mietittäessä minun mielestäni ensisijainen kohde on metsähallituksen metsät. Kun operoidaan yksityisellä puolella, pitää edetä Metso-ohjelman hengessä. Suojeluintoa löytyy, kun löytyy säällinen korvaus. Sitten meillä on tämä jatkuva kasvatus, jossa näen suojelullista potentiaalia. Se voi olla hyvä valinta sellaiselle omistajalle, joka ei tavoittele maksimaalista tehoa. Tällainen omistaja voitaneen ohjata muutenkin monin tavoin ottamaan korostetusti luontonäkökulmat huomioon. Hänen metsiinsä jää enemmän lehtipuuta, muodostuu kivoja pökkelöitä tikkojen naputella.

Tällaisen metsänomistajan puuhastellessa tämän oman tehottomamman mutta ekologisemman systeeminsä parissa, avautuu järkiperäisemmälle toimijalle enemmän operointitilaa. Metsäntutkimuslaitoksen raporteissa lukee pian, että suojelupinta-alat etelä-Suomessa kasvavat ja yhä suurempi osa metsää pysyy peitteisenä. Tämän tiedon valossa on paljon helpompi edistää biotaloutta. Tämä on tavallaan  työnjakokysymys: Tietty porukka huolehtii koppakuoriaisista, ja toinen ensisijaisesti tehokkaasta puuntuottamisesta. Tämän vuoksi en itse pidä kysymystä siitä, että onko jk yhtä tuottoisaa kuin perinteinen malli, tämän keskustelun tärkeimpänä aiheena. Minä luulen, että moni jk:n kallellaan päin oleva on valmis hyväksymän tietyn tehottomuuden.

Tuo on varmasti idealisoitu ja yksinkertaistava näkemys, mutta noinkin asiaa voi minusta tarkastella. En esim. väitä, etteikö moni tehokkuuden nimiin vannova omistaja kuitenkin huolehtisi monin tavoin luonnostakin. Lisäksi jatkuvan kasvatuksen mallissa tuntuisi olevan tietty tekninen ongelma, eli miten saada vauhtiin taimettuminen ja saada metsästä monilajinen? Lisäksi kummallakin ryhmällä on yhteinen ongelma, sorkkaeläimet.

Gla, väitteeni siitä, että jk metsissä on enemmän lehtipuita, perustuu puhtaasti tässä keskustelussa esitettyihin argumentteihin, ei ole lähdettä antaa. On esitetty, että jk on yhtä kuin harsinta, ja että harsituissa metsissä oli paljon vähäarvoista lehtipuuta.

Jk periaatteessa voisi kyllä olla keino lisätä lehtipuuta? Monella potentiaalisella asiakkaalla on valmius valita sellaisia toimia, jotka lisäävät luonnon monimuotoisuutta.

Hirvieläinten tuhoisuudesta olen ihan samaa mieltä kanssasi.

Tämä minun kesäpaikka/metsätila on tuolla vhp-kartan kaikkein mustimmalla alueella. Eilen iltahämärissä kun nautiskelin käsityöläisolutta patiolla, niin 13 peuran lauma tuli pellolle einehtimään. Vähän hankala on täällä koettaa lisätä luonnon monimuotoisuutta suosimalla leppiä, haapoja ja pihlajia…