Käyttäjän Scientist kirjoittamat vastaukset
-
Kerropa nyt vaikka tällaiselle kemistille mitä ne pakkasnesteet ovat. Mikä onko koulutuksesi, itse en puukemiaa opiskelleena ole kuullut niistä. Uskot kaikkiin saksalaisiin populaariteoksiin täysin. Ne eivät ole tieteen valtavirtaa. Tietysti kaikki voidaan inhimillistää ja sanoa vaikka että tietokone ohjaa ihmisen kasvua.
Sienirihmojen liikkuminenhan on niiden kasvua. Wohlleben ei edusta tieteen valtavirtaa, voi olla kirja sinänsä mielenkiintoinen kuten Kaapon mielestä.
Tottakai juuri hakeutuu vettä kohti vaikka ei siellä mitään tietokonetta ole. Samoin yleensä puiden oksat valoa kohti.
Boreaalisista havumetsistä noin 90% on luonnontilassa. Valtaosa niistä on Venäjällä ja Kanadassa. Kanadan metsät ovat olleet hiilen päästölähde 2000 jälkeen. Venäjän metsät 20% maailman metsistä ovat ehkä vielä hiilinielu, vaikka metsäpalot ovat sielläkin lisääntyneet. Suurinta hiilinielu v. 2000 jälkeen on ollut Pohjoismaissa, jossa harjoitetaan metsänhoitoa. Täällä metsäpalot harvinaisia ja metsän ikärakenne sopiva kasvulle.
Wohllebenin kirjaa pidetään kyllä yleisesti saksalaisromanttisena huuhaana. Esim se, että puut hoitavat lapsiaan , puiden rakkauselämä . Toki puut kommunikoivat jossain määrin keskenään, esim gibberelliinien avulla ja oksat hakeutuvat sopivasti valon puolelle. Mutta tämän ne tekevät geneettisen perimänsä perusteella, ei muuten. Kuten eräs tunnettu toimittaja Ervasti totesi, Wohlebenin kirjan mukaan puiden rakkauselämä on niin vilkasta, että kateeksi käy.
Aikanaan Suomessa oli Kaitaharju niminen mies, joka kertoi keskustelevansa puiden kanssa. Epäilemättä hän varmaan tunsi niin, mutta oliko se todellista.
Jos nyt olen oikein käsittänyt Ville Niinistön ym kommentit, puuta ei luokiteltu mitenkään fossiiliseksi. Sen sijaan EUn ympäristövaliokunnan ehdotuksessa ensiharvennuspuun käyttöä energiaksi ei saisi tukea. Energikäyttöön tulisi ohjata vain muun puun käytön sivujakeet kuten sahanpuru, mustalipeän poltto jne. Tämä esitys saattaa jossain määrin uhata Suomen ilmastotavoitteita. Hyviä kommentteja ehdotukseen löytyy mm. Prof Esa Vakkilaiselta. Ongelma on että EU koko ajan politiikallaan kaventaa puun käyttömahdollisuuksia. Nils Thorvalds tuntui olevan melko varma siitä, että ympäristövaliokunnan kanta äänestetään myöhemmin nurin.
Maakaasun suurin käyttäjäryhmä on teollisuus joka toimii myös kesällä. Maakaasua käytetään myös ammoniakin ja typpilannotteiden raaka-aineena. Siitä otetaan vety.
Ei kai EUkaan täysin todellisuuden vastaisuuteen voi mennä. Ei puu fossiiliseksi muutu. Toki eihän mikään ole täysin uusiutuvaa, kyllä puunkin kohdalla korjuutyössä kuluu fossiilista energiaa ainakin toistaiseksi. Aurinkopaneelien hiilitasekin tulee positiiviseksi vasta 4-5 vuoden kuluttua (kiinaiset paneelit).
Metsänomistajan etu Ei ole myydä energiapuuta sen alhaisen hinnan vuoksi. Toki sitä tulee aina vähän sivutuotteena jolloin sen käyttö OK.
Turkin väestöstä noin 10% on kurdeja. Heidän radikaalijärjestönsä on tämä PKK. Kurdistanin kommunistinen puolue.
Turkki on nykyisinkin mielestään suurvalta. Osaa pelata taitavaa peliä tässäkin sodassa.
Ei Turkin sodassa (noin 1870) enää hakkapeliittoja ollut kun oltiin osa Venäjän keisarikuntaa. Yksi pataljoona suomalaisia taisi taistella siellä Balkanin vuorilla kun Venäjä ajoi turkkilaisia pois kaakkois-Euroopasta. Siitä laulu ”Paljon on kärsitty vilua ja nälkää ….”. Hakkapeliitat liittyvät Ruotsin suuruuden hulluihin suunnitelmiin ja 30 vuotiseen sotaan.
Varpuset ovat korvautuneet todella pikkuvarpusilla omassa pihassanikin. Onko edes eri laji koska risteytyvät tavallisen varpusen kanssa. Ennen pikkuvarpunen oli kaakkoinen harvinaisuus. Varpuset ovat myös kärsineet orapihlaja-aitojen vähenemisestä.
Pääskyjen ja kottaraisten vähenemisen pääsyynä lienee lehmien väheneminen. Ennen niitä oli joka paikassa, jopa vuokralaisella saattoi olla lehmä. Yleensäkin ympäristön liiallinen hygienisoituminen on heikentänyt monen lajin ruokamahdollisuuksia. Ennen oli tunkioita ja avokaatopaikkoja paljon. Huuhkajat ruokailivat usein kaatopaikoilla jne. Eläinten raatoja saatettiin viedä ennen metsiin, nyt ne menevät Honkajoelle poltettaviksi.