Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Vielä suurempi niukkuusartikkeli ovat motokuskit. Kaikki tarvitaan tuottavaan työhön eikä riitäkään. Risukoiden penkominen motolla on suurta tuhlausta.
Keskustelut ovat selkiyttäneet ajatuksiani sen verran ,että pistän todellakin yli 50 vuotta jatkuneen ”rikollisen” harrastustoiminnan poikki. Miksi aiheuttaa pahaa mieltä itselle ja muille. Hirvitouhut ovat minun osaltani paketissa.
Jos harrastukseen lisätään vielä kuluja ja velvollisuuksia , saattaa metsästäjäkato kiihtyä . Jäljelle jäävien kulut ja työmäärä kasvaa ja karkottaa loputkin harrastuksen parista. Tarpeeksi kallista ja työlästä tälläkin hetkellä.
Ja sitten on vielä tuo toinen rintama. Kotiväki toivoo enemmän osallistumista muihinkin harrastuksiin. Kun vielä edellisen vuoden saaliista on puolet käyttämättä , on mahdollista , että motivaatio jahtihommiin sammuu ja uudet harrastukset ,jotka eivät velvoita eivätkä sido, vievät mennessään. Näin pääsee irtautumaan myös ”kahden rintaman sodasta”. Tuskin taakse vilkuillaan ,kun se päivä koittaa.
Kun aletaan harrastus tosimielellä, hankitaan ase hinnaltaan tonnista ylöspäin, harjoitellaan sillä useita kertoja kesässä, johon kuluu satasia. Sopiva kulkuneuvot kustantaa helposti kymppitonneja. Lisäksi koira ja sen koulutus nielevät varoja elinkaaren kuluessa helposti ”kitumaasturin” hintaa vastaavan määrän. Keskimäärin 15 metsäpäivää/ syksy ja kaikki viikonlopputyötä maksaisi jonkin verran vieraalla tetettynä päivärahoineen ja viikonloppulisineen. Kaikki kulut eivät vielä edes tulleet luetelluiksi. Ollaan me metsästäjät hulluja ,kun teemme vapaaehtoistyötä hirvien vähentämiseksi eikä mikään tunnu riittävän.
1970-luvulle asti hrvenmehtuu oli vielä harrastus. Siitä lähtien täyttä työtä.
Olisiko kaikkien luovuttava koko harrastuksesta ,kun se aiheuttaa niin paljon harmia?
Yksittäisen viljelykoivikon tuhot ovat ikävä asia ,mutta niiltä ei voi kokonaan välttyyä ennen ,kun hirvet on ammuttu viimeistä sorkkaa myöten . Kannattaa kuitenkin tuhojen osalta suhteuttaa asioita oikein. Koivuvesakko tuhoaa havupuutaimikoita moninkertaisesti hirvivahinkoihin verrattuna. Tuho on monesti totaalinen ,kun puulaji vaihtuu kokonaan muuksi ,kun on aiottu. Monimuotoisuuden kannalta koivusta ei ole pulaa. Niitä syntyy luontaisesti liikaakin .Riittää kun ne raivaa ajoissa sopivaan tiheyteen. Viljelykoivikko on kuitenkin suojattava tavalla taikka toisella. Nopeita ratkaisuja hirvien vähentämiseksi tuskin löytyy. Ei löydy joka paikassa edes tekijöitä.
Nuakalle voin todeta ,että johtuu juuri niistä urakoitsijoiden kanssa tehdyistä sopimuksista ,että joukko pienipuustoisia ja pienialaisia leimikoita jää korjuutoiminnan ulkopuolelle. Kun soppariin on kirjoitettu ,että ei hakata esim. alle 50- litraisia puita ,niin niitä ei hakata ja kun sopimuksessa lukee ,että ennakkoraivauksen tarvetta ei saa olla , niin siitäkin pidetään kiinni. Leimikon vähimmäiskokokin löytyy urakointisopimuksista.Nämä asiat metsänomistajan kannattaa pitää mielessä ,jos palvelua ei satukaan saamaan. Kun näihinkin asioihin varautuu, ei tule yllätyksiä.
Toki poikkeaviakin kohteita käsitellään ,mutta niitä tekevät enimmäkseen ne ,joilla on pulaa töistä eikä ammattitaitokaan ole välttämättä parasta A- ryhmää.
Juuri tuon Visan alussa mainitseman asian takia pieniläpimittaisten giljotiinikohteiden kaupat jäävät monelta haaveeksi. Järeämmän tavaran kanssa ei ole niin suurta ongelmaa. Niitä tekemään löytyy miehet ja laitteet.
Samainen haaste ,jossa tuote ei käy kaupaksi, koski aikanaan ensiharvennuksia. Aiheesta revittiin isoja otsikoita ja manattiin ,kun yhtiöille ei ensiharvennuspuu kelpaa. Alkoi kelvata ja kelpasi siihenkin asti ,jos puusto oli tarpeeksi kookasta ja palsta raivattu ennakkoon. Kun tuon asettaa tavoitteeksi , esiintyy harvemmin markkinointiongelmia. Jos puolestaan on yritys kiilata hoitamaton ryteikkö muun puukaupan epämiellyttäväksi kylkiäiseksi ,voi koko kauppa jäädä tekemättä. Tuotteen on oltava kunnossa ja sellaista mitä asiakas haluaa ,kun sitä lähdetään markkinoimaan.
