Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Tuire ja Kaarlo Nygren ovat tutkineet aikannaan varsin perinpohjaisesti hirvien elämää. Heidän keräämistään aineistoista löytyvät myös tiedot siitä, mitä ravintoa hirvet eri vuodenaikoina syövät. Tieto on olemassa. Uusia tutkimuksia tuskin tarvitaan.
Ja joku kommentoi ,että syksyllä raivatun männyntaimikon taimet kelpaavat hirville. Totta! Varjossa kasvaneet männyntaimet eivät välttämättä tuota syöntiä estäviä haitta-aineita. Syysraivaus lisää lisäksi riskiä tuhoille, kun raivauksessa syntyneet kantojen katkaisupinnat tuottavat kauas kulkeutuvia houkuttelevia tuoksuja. Tuore raivauskohde houkuttelee hirviä ,kuin hunaja mehiläisiä.
Keväällä tai varhain kesällä tehty raivaus voi tuottaa paremman tuloksen. Houkuttelevat tuoksut haihtuvat syksyyn ja talveen mennessä. Mutta kaadapa loppusyksystä haapoja ja pihlajia ,niin vieraita taimikossa riittää varmasti . Ja kun alkuun pääsevät ,voivat viihtyä pitempäänkin.
Lisää löylyä. Miten luulette tulevien puusukupolvien selviytyvän nopeasti lämpenevässä ilmastossa, kun tämän hetken jk- puiden perimä saattaa olla ajalta 160-200 vuotta sitten. Tuolloin ilmasto oli lämpötilan osalta huomattavasti nykyistä viileämpi. Nopeampi kierto parantaa puuston selviytymismahdollisuuksia , kun mutoksiin sopeutumaton aines voidaan karsia ajoissa pois. Jalostetuista puista on saatu tähän mennessä metsien kasvatuksessa merkittävä (20-25%) hyöty , joka menetetään ,mikäli jatkuva kasvatus jostakin syystä yleistyy.
PS. Ajattelemisen aihetta antoi mielipidekirjoitus jk:n riskeistä tämän päivän Maaseudun Tulevaisuudessa. Liian vanhaan perimään tukeutuminen on yksi riskeistä, joka eskaloituu ilmaston lämpenemisen myötä.
Saksanpaimenkoitakin kelpaa susille. Paikka kotipiha, Rautio, hieman Ylivieskasta länteen.
Kannuksen tienoolla saattaa hirvijahti olla jäissä. Susihavaintokartta punaisenaan suden naamoja.( =havainnot tuoreita)
Susionnettomuuden seuraukset voivat olla kotieläinvahingon kohdalla kohtuuttomat ,mikäli joudutaan turvautumaan lääkärihoitoon. Jos hoitokulut ylittävät vahingoittuneen eläimen arvon , jää arvon yli menevä osa omistajan maksettavaksi. Suuren murheen lisäksi voi aiheutia jopa tuhansien eurojen lasku.
Hankalin tilanne syntyy silloin , jos omistaja yrittää pelastaa esim. koiran suden hampaista tappamalla suden. Mikäli koira on kuollut tai kuolee ennen , kun ehditään lääkäriin, on erittäin todenmäköistä ,että omistaja voidaan tuomita törkeästä metsästysrikoksesta. Kun hyökkäyksen kohde kuolee ,on hyvin haastavaa todistaa ,että se oli hengissä vielä siinä vaiheessa, kun sitä yritettiin pelastaa. Kuollutta ei voi pelastaa, joten pelastusyritys voidaan määritellä kostoksi ja tekoa syyllistymiseksi törkeään metsästysrikokseen. Siitä seuraa sakot, mahdollisesti vapaustangaistus mrtsästysoikeuden menetys, aseiden menetys ja reilu kymppitonnin lasku rauhoitetun eläimen tappamisesta. Omaisuuden puolustaminen voi tulla hyvin kalliiksi.
Minulla kävi aikanaan ”mallikkaan”aluskasvoksen kohdalla niin , että kuitukokoon päästyään jokaikinen runko oli tyvestä laho. Vahinko todettiin kasvun pysähdyttyä kuin senään. Luontaisia taimia jätettiin tarkoituksella loppuunajetun jk-rääseikön yhteen kulmaan , kun näytti siltä ,että luontaista taimianesta on riittävästi. Istututetut taimet ajoivat kuitenkin kasvussa nopeasti ohi. Ensiharvennuksessa jouduttiinkin tekemään pienaukko luontaisesti syntyneen puuston kohdalle . Istutettiin vielä silloinkin kuuselle autuaan tietämättöminä maannouseman mahdollisista vaikutuksista tulevaisuudessa. Tapahtuma opetti kerralla ,mitä tapahtuu,kun aletaan kasvattaa uutta metsää neljäkymmentä vuotta juroneista luonnontaimista. Tällaisiahan ne jk:ssa käytettävät ”lupaavat” luontaiset taimet pyrkivät olemaan. Lupaavat paljon ,mutta antavat vähän.
Vielä tuosta harvennusten vähentämisestä. Eikös jk:ssa peuhata metsässä kahdeksan vuoden välein ? Varsinaisia harvennuksia tehdään yleensä vain kaksi tai yksi jaksottaisen menetelmän puolella. Jk on siis käytännössä myös jatkuvaa ja liian tiheään toistuvaa harvennusta, jonka seurauksena puustopääoma hupenee.
Varhaisperkaus ja th rehevillä maapohjilla tiiviimpään tahtiin.. Aloitus aikaisemmin ja seuraava/t raivaus 2- 3 vuoden välein. Viittä vuotta ei kannata odottaa tai urakka käy työläämmäksi ja taimikon kehitys kärsii. Parempi käyttää raivaussahaa intensiivisesti taimikon kasvatuksen alkuvuosina verrattuna siihen , että joudutaan ahertamaan sahan kanssa nuoren metsän kunnostuksissa ja hakkuita edeltävissä ennakkoraivauksissa.
Sanottakoon ,että Anneli on henkilön suhteen jäljillä…
140 ärrälle on kerrottava ,että nämä sitkeimmät jk:n kannattajat ovat sitä katkeroitunutta joukkoa ,joka ei suostu tarkistamaan askelmerkkejään ,vaikka mitä tapahtuisi. Jääneet asemalle ja kehityksen juna loittonee kovaa vauhtia.
Lisään vielä sen verran ,että uudistelin aikanaan itsekin kahdeksan hehtaaria jk- jätöksiä ilmaisten taimien avulla ja sen hetkisillä menetelmillä. Työlästä oli ,muttaa menetelmän vaihtaminen kannatti. En sen kokemuksen perusteella suosittele ketään tarttumaan koukkuun, jota jk- apostolit ovat auliisti ja paatoksella tarjoamassa. Pitäkööt sen lajin vain omanaan.
Aika huteralla pohjalla tuo jk todellakin on. Perkokin alkaa vain v…lla, kun aletaan olla asian ytimessä ja ryhdytään kyselemään oikeista asioista. Kun argumentteja ei löydy , aletaan nimitellä kysymysten esittäjää samalla tavoin, kun täysiverinen trolli tiukassa paikassa toimii.
Nimeä en muista.Painos jaettiin loppuun jo 40 vuotta sitten. Tekijältä itseltää todennäköisesti löytyy vielä. Tekijä on esitellyt ahkerasti omia ja isänsä kokeilujen tuloksia yli 50 vuoden aikajaksolta viime vuosiin asti. Ei ole montaa vuotta ,kun minäkin sain kouraani viimeisimmät mittaustulokset monisteina. Lukemat olivat varsin maltillisia Perkon unelmiin verrattuna. Taloudellisilla seikoilla ei jk:ta voi perustella.
Nyt tilalla istutetaan ja raivataan ja mahdollisuuksien mukaan käytetään luontaista uudistamista. Raivauksilta ja täydennysistutuksilta ei vältytä niissäkään tapauksissa.
Jk on katkeroituneiden ja itsepäisten metsätaloudessa sivuraiteille joutuneiden temmellyskenttä. Rattailta on tiputtu puoli vuosisataa sitten. Kehitystä ei seurata eikä rattaille haluta takaisin.
Keskustelin joku aika sitten vannotuneen ,mutta viime aikoina käsityksiään loiventaneen jatkuvan kasvatuksen pioneerin kanssa. Hänen isänsä oli aikanaan kokenut karvaan pettymyksen, kun hänet oli pakotettu uudistamaan huonoon kuntoon päätyneen metsänsä avohakkuulla. Tuohon aikaan maata ei vielä yleisesti muokattu uudistamisen yhteydessä . Taimet istutettiin kolmantena vuotena avohakkuusta pahasti heinettyneeseen aukkoon. Kolme vuotta oli takaraja.
Heinäystä ei vielä tunnettu ,joten suurella vaivalla istutetut taimet tukehtuivat suurelta osin heinien alle. Uudistaminen epäonnistui ja homma oli uusittava sillä uhalla, että tilan metsät laitetaan ”lukkoon” . Seuraavat taimet laitettiin heinän ja kehittyneen risukon sekaan lähes kymmenen vuoden kuluttua avohakkuusta. Tuloksia voi jokainen vapaasti arvailla.
Edellä kerrotusta tilanteesta juontaa juurensa todennäköisesti Perkonkin kohdalla allergisuus avohakkuille. Finaaliin saatettu jk -alue ei ole häävi uudistettava. Sitä tampataan, epäonnistutaan ja tampataan. Syyllinen tilanteen kehittymiseen löytyy kuitenkin peilistä.
Jaksollinen kasvatus on kehittynyt merkittävästi 50 vuodessa . Avohakkuuseen tulevat kuviot valmistellaan hyvissä ajoin. Turha ryönä poistetaan alueelta ennen hakkuuta töiden helpottamiseksi ja hillitsemään lehtipuuvesakon kehittymistä tulevalle uudistuskohteelle taimikkovaiheessa. Maa muokataan sopivasti heti hakkuun jälkeen ja jalostettu taimiaines laitetaan kasvamaan parhaimmillaan jo samana vuonna, kun hakkuu on tehty. Aukko ei ole mahona vuottakaan ja maahan päätyy jo vuoden tai kaksi kasvanut taimi. Uuden kasvun osalta tapahtuu varma ja lentävä lähtö .
Uudistusalalla ei ripeän toiminnan seurauksena tarvitse painia heinän kimpussa ja vesakkokin on helppo pitää kurissa, kun sille ei anneta etumatkaa. Lisäksi , mikäli vesakko raivataan vuosi tai kaksi suosituksia aikaisemmin, työmäärä kutistuu 10-25% verrattuna siihen ,että on toimittu yleissuositusten mukaan. Tarve on se seikka, joka ratkaisee ajankohdan .
Kun taimikko saadaan hyvään kasvuun, tarvisee vain katsella ja ihmetellä nopeaa kehitystä tukkimetsäksi. Puille löytyy ostajia jonoksi asti, kun on ,mitä ottaa ja toimet voidaan toteuttaa rationaalisesti.
Jatkuvaan kasvatukseen suuntautunut sitävastoin näkee painajaisia metsänsä taantumisesta ja väistämättömästä uudistamisesta ,jossa taimet joudutaan istuttamaan heinettyneiseen maahan (puuton aro) ,joka kasvaa miieluummin aivan jotain muuta, kun sitä, mitä sinne on jouduttu istuttamaan. Ja varmasti kasvaakin, jos ei tamppaa, tamppaa ,tapppaa ja vielä kerran tamppaa.
No itse kukin ristinsä kantakoon. Alussa mainittu henkilökin myöntää, että hänen jk:n kannatuksensa perustui vanhentuneisiin kokemuksiin. Nykytiedon pohjalta jaksottainen menetelmä tuntuu paremmalta. Isäntä on ottanut jo päättäväisiä askeleita jaksottaisen suuntaan . Näin siitä huolimatta, että henkilö on kirjoittanut aikanaan jk:ta puolustavan kirjankin. Lustojakin on mittaillut elämänsä aikana varmasti enemmän ,kun Perko. Niiden tuloksena jk-tilan puuston keskikasvuksi on saatu 7m3/ ha/vuosi. Tämä on menetelmän huippuosaajan saavutus. Työtä on joutunut senkin saavuttamiseksi tekemään.
