Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
MT 24.11 mielipide
…lyhyesti
Jatkuvan metsänkasvatuksen riskit on syytä tiedostaa
Puiden kasvujakso muuttuu luonnonvalintojen suhteen hitaasti ja on satoja vuosia jäljessä lämpenemisestä. Lämpeneminen on uhka .
Luontainen uudistaminen epäonnistuu usein heikon taimettumisen ja epätasaisen taimianeksen vuoksi. Lisäksi taimien alkukehitystä hidastaa isompien puiden varjostus. Taimi saavuttaa Erika- kestokokeiden tulosten perusteella 130cm:n pituuden 50 vuodessa jatkuvapeitteisissä olosuhteissa. Hidas kasvu ei tue lämpenevään ilmastoon sopeutumista.
Muun muassa tätä mieltä olivat MMT, dosentti Matti Haapanen ja MMT Seppo Ruotsalainen
En riedä kuinka paljon Perkolla on natsoja kauluksessa, mutta pelkästään nämä edellä kerrotut asiat pudottavat pohjan pois jk-n mielekkyydeltä . Taloudellinen epävarmuus pitäisi aueta kaikille lukutaitoisille.
Totean Nostokoukulle, että faktojen esiin tuominen ei ole hysteriaa. Harmi vain ,että lainsäädännön inhimillistämistä ja sosiaalisten ja taloudellisten seikkojen huomioon ottamista vastustetaan keinoilla ,jotka sisältävät runsaasti hysteerisiä piirteitä. ”Aaltolan klaanin ” toimet yhtenä esimerkkinä tästä.
Jos kerran on yhteisesti todettu ,että petoja on jossakin liikaa, hoidetaan asia kuntoon. Mieluummin kelvollisen lain mahdollistamana ,kun oman käden oikeuden kautta. Silloin peli on reilua ja demokratia toimii.
Palautetaan mieliin jatkuvapeitteisten Erika-kestokokeissa saatu tulos,jossa kuusen taimi saavuttaa 1,3 metrin pituuden noin 50 vuoden iässä. Tuon ikäisenä jaksollisesti kasvatetusta taimesta on kehittynyt tukkipuu ja alueesta päätehakkuukypsä metsä. 100 vuotta ei monestikaan riitä, että jatkuvapeitteisen kuviolle syntynyttä tainta päästään kaupittelemaan. Tuossa ajassa ilmaston lämmetessä ötökät ja luonnontuhot ehtivät korjata harveikon satoa sitä ennen. Suurimmat menettäjät ilmastonmuutoksen edetessä ovat jatkuvan kasvatuksen uskoon hurahtaneet. Metsätaloudessa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tarvitaan jalostettuja ja nopeakasvuisia puita ,jotka istutetaan senhetkistä sijaintiaan huomattavasti pohjoisemmaksi. Tähän haasteeseen jk ei ole toimiva ratkaisu. Ainoastaan kiihdyttää lopun alkua.
Täytyy vain todeta, että tuurilla ne laivatkin seilaa….
Viimeisimmän metsästäjäliiton tiedotteen mukaan susialueella tarhasta haun yhteydessä irtipäässeestä nuoresta ”jämptistä” löytyi viikon kuluttua vain kaluttu etutassu. Sillä seudulla eivät enää laske koiria maastoon ja ne jotka ovat harkinneet hankkivansa koiran ovat viimeistään edellä tapahtuneen perusteella luopuneet ajatuksesta.
Itselläni on puolentusinaa tuttua, jotka ovat menettäneet koiransa suden hyökätessä kotipihassa tai metsällä. Eivät ole kehuneet kokemuksiaan. Myös kotieläinvahinkoja kärsineitä löytyy saman verran.
Jälkimmäisten ikävät kokemukset eivät rajoitu pelkkiin vahinkoihin. Kun tapahtumasta on tehty julkinen ja uutinen lehteen, on seurannut sellainen negatiivinen palautevyöry ,jota voi vain kauhistella. Päällimmäinen teema on ollut syyllistää ja maalittaa vahingon kärsinyttä. Tästä johtuu ,että läheskään kaikki petovahingot eivät päädy julkisuuteen. Toisella puolella vastaavasi jopa kielletään petohavaintojen ilmoittaminen viranomaisille. Ei siis ihme, jos maakunnassa on käyrä korkealla ja omankäden oikeus käy mielessä.
Petohan voi olla eka kertaa nähtynä ihan positiivinen kokemus, mutta kun se”söpöläinen” syö oman tai naapurin koiran, seuraavana vuonna pariuduttuaan ja pentuja opettaakseen puoli laumaa naapurin lampaita ja homma toistuu siitä eteenpäin vuosittain kyhkyjahdin aloituksen aikaan, alkaa ” hiljaisempaa henkilöäkin vituttaa”.
Tämä kaava on tullut tutuksi jo monilla paikkakunnilla. Suomeen on jalostunut rauhoituksen myötä täysin peloton ja ihmisasutusten liepeillä maleksiva petokanta,jota kehitystä on vain kiihdytetty kuvauspaikkojen houkutteluhaaskojen avulla. Pedot ovat oppineet ,että ihmisen tuoksu tietää ruokaa. Ottavat sitä sitten pelottomasti sieltä ,mistä sitä helpoiten saavat. Ei välttämättä tappamalla hirviä, kun siinä touhussa voi lähteä henki. Lammas, vasikka tai poni on paljon halutumpi kohde.
Tiedän yhden tilan, jossa ensimmäisellä vierailulla susi on vienyt lampaita paimentavan koiran, seuraavaksi lampaita ja muita tuotantoeläimiä laitumelta toistuvasti . Lupaa ongelman poistamiseen ei annettu.
Samaine susilauma päätyi lopulta hakemaan saaliinsa lampolasta naapuripitäjän puolelta. Siitäkään huolimatta viranomaiset eväsivät luvan vahinkokierteen katkaisemiseen.
Samaan aikaan metsässä työskennellessäni törmäsin viikottain työmaalla petojen jälkiin. Enimmillään jälkien aiheuttajia oli seitsemän. Voitte miettiä ,mitä mielessä liikkui lähtiessäni pimeässä iltavuoron päätteeksi palstan perältä suunnistamaan autolle. Sen näkemäni jäljet ja puoliksi kalutut hirvet ja maastoon jääneet luut saivat aikaan, että ihan tyhjin käsin en ollut siinä vaiheessa liikkeellä.
…no edellä kuvatut tapahtumat vähenivät pikkuhiljaa ja loppuivat muutamassa vuodessa kokonaan. Se pituinen se! Nyt harjoitellaan muualla elämään susien kanssa.
No…tänäänkin on yksi pystykorva kuollut suden hampaissa..ainakin. Oletko sitä mieltä, että asetuksia ei tulisi muuttaa sen vuoksi, että olet ollut onnekas?
Nythän on kyse siitä, että asetukseen tulevat mahdolliset muutokset eivät valmistu vuodenvaihteeseen mennessä saati, että mahdollinen jahti saataisiin edes käyntiin määräajan puitteissa. Karhutouhukin on pattitilanteessa hamaan tulevaisuuteen ,vaikka kannanhoidollinen metsästys pitäisi lain mukaan olla mahdollista. Sillä puolella haasteet kasvavat vauhdilla.
Meinaatko ihan vakavissasi, että lampuri, joka on menettänyt lampaita tai jopa kymmeniä tai metsästäjä,joka on menettänyt koiransa, ovat tyytväisiä tilanteeseen ja haluaisivat petoja lisää??? Onko kanttia mennä kyselemään heidän todellisia tuntojaan kasvotusten?
Kaksikymmentä vuotta on yritetty saada lakeihin tolkkua, mutta ei häävillä menestyksellä. Kyse ei ole sen ihmeemmästä asiasta, kun siitä, että ammattia voi harjoittaa turvallisesti eikä ihmisille eikä harrastuksille aiheudu petojen vuoksi kohtuuttomia vaikeuksia . Petoja vähemmäs, mutta mitään kansanhuvia en petojahdeista halua muodostuvan. Sitten voi tulla sanomista toimintatavoista, jos petokantojen annetaan nykyisestään kasvaa. Joudutaan käyttämään rajumpia konsteja tilanteen korjaamiseksi.
Siinähän nämä petoasiat ovat mennetkin pahiten pieleen, kun ongelman ratkaisuksi on päädytty vain lakien kiristämiseen ja järjen käyttö on julistettu kielletyksi. Jos alkaa ominpäin maalaisjärkeä käyttäen saada korjausta peto-ongelmaan , jotuu ensisijaisesti syytteeseen törkeästä metsästysrikoksesta. Ennen toimenpide palkittiin tapporahalla. Vähän myöhemmin suden eliminoiminen kiellettiin eikä poikkeuslupaa saatu vahvoillakaan perusteilla. Vielä siinä vaiheessa poliisitkin ymmärsivät tilanteen ja katsoivat liikojen susien hävittämistä läpi sormien. Korkeintaan totesivat, jos porukat innostuivat liikaa, että ”pitäisikö nuo pojat polttaa”. Tämä kovaan ääneen paikallisessa baarissa. Ongelma oli kuitenkin siihen mennessä jo hoidettu ja hyvä niin. Nyt asioihin on puututtava tiukasti, kun suden tappaminen ominpäin on uuden lain mukaan törkeä metsästysrikos. Tämä huolimatta siitä, kuinka pitkä rikosrekisteri tapetulla sudella sattuu siihen mennessä jo olemaan.
Silmiini osui eilen video, jonka puutavara-auton kuljettaja oli ottanut iltavuoronsa aikana. Kuormantekoa tarkkaili lähietäisyydeltä kolme sutta , joista yksi oli ilmestynyt kärryn taakse tielle siinä vaiheessa, kun kuljettaja viritteli sidontaliinoja kiinni. Oli varmasti hieman kuumottava kokemus.
Näitä kokemuksia on varmuudella tarjolla metsissä työskenteleville jatkossa nykyistä enemmän. Uteliaita nelijalkaisia riittää ja kanta vain kasvaa. Ei auta, kun toivoa ,että eivät käy liian tuttavallisiksi.
Toivo ei pelkästään riitä. Tarvitaan tekoja, että tilanne ei pahene. Valitettavasti näyttää käyvän niin, että paljon puhuttun suden kannanopidollisen metsästyksen toteutuminen on jäämässä puheiden asteelle. Aikataulu asetusten muutokselle on liian tiukka. Lisäksi metsästyksen valmisteluitakaan ei voida edes aloittaa, kun valmista ei ole syntynyt riittävän ajoissa. Taas on tyritty ja raskaasti.
Kun homma ei näytä onnistuvan tammikuun alkuun mennessä olisikin syytä valmistella seuraava siirto ja liittää karhut, ilvekset ja valkoposkihanhet samaan pakettiin, jotta niiden kanssa ei tarvitsisi vatuloida vuosikausia erikseen ja antaa ongelmien kasvaa.
On varsin kummallista, että viljelijöiden, metsäammattilaisten ja metsästäjien ääntä ei kuunnella ja annetaan kehittyä aivan liikaa haasteita harjoittaa elinkeinoaan, tehdä töitään ja harrastaa. Myöskään viranomaisten huolta kehityksestä ei oteta vakavasti.
Maaseutu ei ainakaan tällä menolla pysy asuttuna. Näin käy ,kun annetaan ”isolle kirkolle” muuttaneiden kylähullujen päättää asioista.
