Käyttäjän Timo Heikki kirjoittamat vastaukset
-
Tilanne päivitys. Hoitokunta viritteli jo neuvotteluja yksipuolisella esityksellä, jossa olisi sivuutettu kokonaan ohjessääntömme ohjeet pöytäkirjan luovuttamisen suhteen. Lisäksi minulle aiheutuneita kustannuksia haasteen nostosta eivät suostuneet edes huomioimaan.
Neuvottelut eivät edenneet.
Annoin aikarajaksi hoitokunnalle ensi maanantaihin asti tehdä sovintoehdotuksen, jossa huomioidaan ohjessääntömme mukaiset hoitokunnan pöytäkirjojen luovuttamis ohjeet, sekä tehdyn retkipäätöksen aiheuttamat yhteismetsälain vastaiset kustannukset osakaskunnalle. (retkellä osakaskunnan ulkopuolisia osakaskunnan kustannuksella, piiloteltu jako-osuus, retkelle ei pysty osallistumaan kuin noin kolmannes osakkaista, talousarviossamme ei ole paikkaa johon tämän kokoluokan retken kustannukset sopisi, osakaskunta ei ole hyväksynyt retken kustannuksia, retki on lähinnä virkistyksellinen)
Mikäli sopuun ei päästä nostan toisen kanteen osakaskuntaa vastaan hoitokunnan päätöksen lainvastaisuudesta.
Toimenpide on aika raju, mutta nyt on kuitenkin mahdollisuus puuttua ohjessääntömme vastaiseen toimintaan.
PS. Googlettamalla löytyy lähes vastaavia yhteismetsän ohjessääntöjä, kuin meidänkin ohjessääntö. Mm. Laajoentaustan / Kemijärven yhteismetsän ohjessääntö, joka ei liity muutoin tähän tapaukseen. Erityisesti pykälät 26,27 ja 38 on nyt tarkastelun kohteena.Timo Heikki 13.9.2013, 23:24Viimeksi tällainen retki on järjestetty vuonna 2010. Silloin retkellä pidettiin myös syyskokous Virossa!
Tilinpäätöksemme on ollut niin epäselvä ettei siitä ole voinut helposti tarkistaa ko. Matkan kuluja. Olen kyllä yrittänyt.
Seuraavaa retkeä alettiin hankkimaan viimevuoden keväällä. Esitin kevätkokouksessa eriävän mielipiteen jos retki on suunnattu muualle kun omiin metsiimme. ( tai lähialueen tehtaisiin tms.)
Viime syyskokouksessa ko. Retkeä pohdittiin edelleen ja esitin edelleen eriävän mielipiteen. Kokouksen pöytäkirjaan laitettiin maininta, että retken laillisuus tarkistetaan yhteismetsälaista ja yhdistyslaista erityisesti retkellä järjestettävän kokouksen osalta.
Viime kevään kokouksessa en ollut. Hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa 2013-2014 oli merkintä perinteisestä opintoretkestä. Mitään varoja erityisesti retkeä varten ei ollut varattu.
Päättelin, että nyt retki olisi osallistujien omalla kustannuksella, josta mainitsin toiminnan johtajalle sähköpostitse.
Nyt elokuussa selvisi kuitenkin, että retken kustannukset voi laittaa muihin kuluihin, joita oli varattu 12 000€. Tämä sama summa on ollut vuodesta toiseen talousarviossa lähes muuttumattomana.
Retkikutsun tultua pyysin pöytäkirjan otetta hoitokunnalta retken kuluista. Loppu onkin sitten tämän viesti ketjun sisällössä.
Joten on tässä koitettu kiinnittää huomiota tähän epäkohtaan.
Syyskokous pidetään nyt erikseen, joten osallistuakseen kokoukseen ei tarvitse tällä kertaa Viroon lähteä.Timo Heikki 13.9.2013, 17:45Yhteismetsän säännöt on aivan selkeät.
Kyllä tässä on ihmetelty tuomarin päätöstä antaa yhteismetsälain vastaisen retken tapahtua.
Päätöksellä annetaan hoitokunnille mahdollisuus tahalliseen laittomuuteen johon ei osakkaat pysty puuttumaan.
Nyt pitäisi sitten nostaa uusi kanne jotta saisi taloudelliset menetykset korvatuksi? Aivan järjetöntä.
Yhteiskunnan kustannuksella toimiva oikeuslaitos antaa laitomuuden tapahtua, koska laittoman päätöksen tekijöillä on rahaa.
Jokainen tuttava, jonka kanssa olen tapauksesta jutellut on tajunnut heti kuppauksen, mutta tuomari jonka pitäisi valvoa oikeutta ei näe asiassa laittomuutta. Joku nyt kyllä mättää ja pahasti.Timo Heikki 13.9.2013, 05:45Vastapuoli on tässä vaiheessa osakaskunta. Olisi pitänyt todistaa, ettei joko osakaskunnan tai päätöksestä vastuussa olevien henkilöiden varat riitä korvaamaan mahdollisia taloudellisia menetyksiä minulle. Koska em. Osapuolet ovat varoissaan niin sellaista en pysty todistamaan, joten retkelle voidaan lähteä toisten osakkaiden varoja käyttäen.
Timo Heikki 12.9.2013, 21:27Tässä meidän tapauksessa on todellakin ongelmia. Ongelmiin puuttuminen on tehty vaikeaksi ja vie aikaa. Valvova viranomainen eli metsäkeskus joutui heti nostamaan kädet pystyyn kun hoitokunta pyyhki heidän ohjeellaan takapuolensa.
Pienen porukan kannattamana voidaan pilata koko yhteismetsäkentän maine.
Tämä on vähän kuin sosialismi. teoriassa toimii, mutta käytännössä ei. Ja tota sosialismia todellakin harrastetaan kun toisten osakkaiden kustannuksella retkeillään pitkin Baltian maita.
Ja vielä yhteiskunnan kustantaman tuomarin siunauksella.Timo Heikki 12.9.2013, 12:43Sehän tässä tarkoitus olisi. Muissa yhteismetsissä se on onnistunut ilman käräjäoikeutta, mutta meidän yhteismetsissä ei. Joissain yhteismetsissä kukaan ei viitsi edes lähteä yrittämään epäkohtiin puuttumista.
Timo Heikki 12.9.2013, 11:23Täytyy oikaista. Tuomari totesi, että vastapuolen varat riittää mahdollisiin taloudellisiin korvauksiin.
Olisi pitänyt olla epäilys, että rahat ei korvauksiin riittäisi, jolloin täytäntöönpano kielto päätökselle olisi voitu antaa.
Nyt on selvityksen alla, että pitääkö taloudellisia menetyksiä lähteä heti hakemaan, koska tiedon kustannuksista sain tällä viikolla. Vai pitääkö ensin saada pöytäkirjanote, jonka jälleen haen takaisin taloudellisia menetyksiä.
Täytyy taas hakea vähän lakiapuja.Timo Heikki 12.9.2013, 09:54Päätös tuli.
Tulos 1 1.
Tuomari ei ottanut kantaa retken laillisuuteen. Totesi, että osakaskunnan varat riittää korvaamaan mahdolliset kulut osakkaille aiheutuneita taloudellisista menetyksistä. Katsoivat myös, että retken peruuttaminen on tässä vaiheessa kohtuutonta. (Retkeen on aikaa noin 2 viikkoa)
Asian käsittely jatkuu pöytäkirjan otteen osalta.
Lisäksi tulen todennäköisesti nostamaan kanteen taloudellisista menetyksistä, joihin tuomarikin päätöksessä viittasi.Timo Heikki 12.9.2013, 06:11Kiinnostaisiko Timppaa osakkuus? Tarvitsisimme yhteismetsäämme osakkaita joilla olisi taloustietoa ja metsäntietämystä.
Osasit tulkita lukuja niin näppärästi, että uskon sulla olevan em. Kyvyt.
Kuten huomasit, meillä saataisi olla viilaamista kuluissa.Timo Heikki 10.9.2013, 20:34Noin 10%. Vapaasta jako-osuudesta noin 25%. Nopeesti arvioituna.