Käyttäjän Timo Heikki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 190)
  • Timo Heikki

    Ostettu palsta ei ole kiinni tai edes lähelläkään yhteismetsän palstoja. Tieyhteydet oikein hyvät.

    Teen laskelmat joissa vertaan palstan puuston hakkuuarvoa ostohintaan. Silloin on helppo vertailla muihin sijoitus kohteisiin, kuten metsärahastot, hex 15, korkotuotto yms.

    Olen aika varma, että sijoitus tulee näyttämään karmaisevan huonolta verrattuna em. kohteisiin. Lisäksi vertaan ostohintaa osuuden arvoon jolloin muille osakkaille viimeistään selviää kuinka huono tapa on käyttää jakokelpoisia varoja kalliiden metsäpalsojen ostoon.

    Nyt keskityn kesän viettoon keskusteluun asiasta. Tietysti toivon, että löytäisin jonkun joka osaisi näissä laskelmien tekemisessä auttaa

    Timo Heikki

    Tätä Forestan ohjelmaa pitänee käyttää vielä. Nyt kuitenkin teen vasta esiselvitystä. Olen myös ko. yhteismetsän toiminnantarkastaja, joten pääsen tietohin käsiksi. Forestan käyttö vaatii myös osaamista, ja siitä on hiukan puutetta toimitsijamiehellä, kuten minullakin.

    Ja puolueeton hinta-arvio on olemassa. Käypä metsätaloudellinen arvo ylitetty 46% ja kokoinais arvo 17%.

    Timo Heikki

    Tässä on sellanen ongelma myös, että osuuden arvo on huomattavasti alhaisempi, kuin osttetujen metsien arvo. Eli osakas ei pysty saamaan sijoitettuja rahojaan koskaan takaisin myymällä osuudet. Suhde on luokkaa 100/50, ostettuhin metsiin laitettu 100€ ja osuuksia myymällä pystyt tulouttamaan max 50€.

    Timo Heikki

    Ruotuun on laitettava jos möhlineet! Ja joskus on tehty hyviäkin kauppoja ja silloin on kehu annettu!
    Oleellista on, että palautteelle on hyvät ja oikeat perustelut.

    Nyt on epäilys huonosta kaupasta ja siksi selvitellään.

    Timo Heikki

    Olen osakas ja luonnollisesti seuraan miten osakkaille kuuluvia jakorahoja käytetään. Miksi tämän takia pitäisi osuudet myydä?

    Timo Heikki

    Siis seuraavat hakkuut on 10-15v päästä. Vertailukohtana pitää olla metsärahastot, sijoitusrahasto, korkotili, Metsäliiton osuudet, suorat osakesijoitukset yms.

    Jos hinnat nousseet vaikka 10%, niin onko 6% tuottoarvo riittävä 35v metsälle.

    Timo Heikki

    Keskiarvot on hyvä vertailukohde, näkisin kuitenkin muut sijoitusmuodot vertailukohteina. Osakaalla on kaikki sijoitusmuodot käytettävissään. Yhteismetsä on perustettu hoitamaan metsätaloutta osakkaan hyväksi.

     

    Timo Heikki

    Kaupantekohetken arvoilla tuottoa pyrin arvioimaan. Kauppa tehty 11/23. Seuraavat hakkuut on 10-15v päästä, koska kohde on juuri harvennettu. Taimikkoa pitää perustaa hiukan vajaatuottoiselle alueelle, mutta sillä ei suurta merkitystä.

    Lähtökohtaisesti yhteismetsä pyrkii maksimituottoon

     

    Timo Heikki

    Kehityluokat 02 ja 03 pääsääntöiseti. Metsäarvion on tehty mhy:n toimesta. Käypä hinta on ylitetty noin 40%:lla ja kokonais arvo noin 20%:lla

    Arvokasvuprosentti lähtee voimakkaasti laskemaan puuston kasvaessa ja ikääntyessä ja siksi pohdin, että onko 5,5% kuitenkaan riittävä? Ajattelen, että  sen pitäisi olla liki 10% näin nuorella metsällä jos kauppa olisi hyvä verrattuna esim. metsärahastoihin tai muihin sijoituskohteisiin.

    Timo Heikki

    Tietystikkään yhteismetsä ei spekuloi tulevilla tuotoilla, koska metsien käyttöä voidaan myös rajoittaa…. Osakas voi sijoittaa nykyään helposti esim. metsärahastoihin jotka ovat tuottaneet hyvin. Eli yhteismetsän kannattaa sijoittaa metsään vain jos kohteen tuotto on poikkeuksellisen hyvä. Muussa tapauksessa on viisainta jakaa rahat omistajille ja antaa heidän ratkaista mikä on järkevin kohde. Nyt on epäilys, että hoitokunta on sijoittanut osakkaiden varoja huonosti tuottavasti. Eli maksettu ylihintaa metsätilasta.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 190)