Käyttäjän Timo Heikki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 181 - 190 (kaikkiaan 190)
  • Timo Heikki

    Tänään selvis, että hoitokunta olisi sponsoroimassa matkaa ehkä jopa reilulla 14 000€:lla. Noin 250€ per matkustaja maksaisi osakaskunta kaikista kuluista. Eli 500€ per perhe.
    Minun osuus kustannuksista olisi reilun kolmen hengen edestä, vaikka en osallistu matkalle. Keskimääräisellä osakkaan osuusmäärällä tulisi kuitattua noin 0,7 henkilön osuus matkakustannuksista. Eli suurin osa lähtijöistä matkustaisi muiden rahoilla osittain tai kokonaan.
    Luulin etukäteen summia puolta pienemmiksi.
    Ilmeisesti matkalle on otettu aika vapaamuotoisesti kuitenkin lähtijöitä, vaikka kutsuun oli laitettu selkeät reunaehdot.
    En voi varmasti edelleenkään tietää, koska pöytäkirjanotetta ei ole minulle annettu, vaikka ohjessäännön perusteella näin kuuluisi tehdä. (metsäkeskuksen lakimiehen kanta)
    Aikalailla oli hoitokunta halunnut resursseja laittaa vastineeseen.
    Mun haaste oli noin 1kpl A4, kun taas hoitokunnan vastine oli moninkertaisesti pidempi.
    Tosin, mun oli pelkkää asiaa. 😉
    Nyt vain voi toivoa, että tuomari olisi kokenut ja osaisi sisäistää yhteismetsä lain.
    Sama tuomari on ollut ratkomassa Anneli Auerin tapausta!

    Timo Heikki

    Tuomari ilmoitti antavansa 12.9.2013 klo 9.00 päätöksen mahdollisesta täytäntöönpano kiellosta.
    Hommahan etenee!
    Veikkauksia kehiin perusteluineen. Mikä on tuomarin ratkaisu?

    Timo Heikki

    Yhteismetsälaki ja osakaskuntamme ohjesääntö on aivan selkeä.
    Otteita ohjessäännöstämme:
    3 pykälä
    ”yhteismetsän tarkoituksena on kestävän metsätalouden harjoittaminen yhteismetsän osakkaiden hyväksi”
    26 pykälä
    ”kokouksissa ei saa tehdä sellaista päätöstä, jolla osakkaiden tai osakaskunnan kustannuksella annetaan osakkaalle tai jollekkin muulle ilmeisesti epäoikeutettua etua”
    38 pykälä
    ”osakkaalla on oikeus moittia hoitokunnan päätöstä osakaskunnan kotipaikan käräjäoikeudessa 3kk kuluessa päätöksen teosta” (lyhennetty versio)
    27 pykälä
    ”Milloin hoitokunnan päätös välittömästi koskee osakkaan. osakaskiinteistön yhteisomistajan tai muun henkilön oikeutta, tällä on oikeus saada asiaa koskeva ote hoitokunnan kokouksen pöytäkirjasta”

    Mielestäni aika selvää tekstiä.

    Timo Heikki

    Näitä yhteismetsä kokemuksia on aika vaikea täältä netistä saada, koska omistajakunta on melko iäkästä.
    Nuoret osakkaat ovat osuutensa saaneet lähinnä tilakauppojen yhteydessä ylimääräisenä bonuksena, jolloin se ei ole erityisen kiinnostuksen kohde. Usein osuusmäärät on niin pieniäkin, ettei niiden eteen kannata paljon energiaa kuluttaa.

    Hiluxmetsurin kommentti kuvaa aika hyvin yhteismetsämme nykyistä tilannetta.

    Timo Heikki

    Liiankin hyvin hoidetulle tarkoitan sitä, että olemme käyttäneet ylisuurta hallintoa metsien hoitoa pyörittämässä. Metsät on lähes tip top kunnossa, mutta me osakkaat olemme maksaneet hoidosta kovan hinnan.
    Nyt menee kuitenkin ohi alkuperäisen aiheen, joten ei siitä sen enempää.

    Timo Heikki

    Kuten totesin, metsämme on hoidettu hyvin. Ehkä liiankin suurella ammattitaidolla.

    Timo Heikki

    Tänään perehdyttiin lakimiehen kanssa huolella yhteismetsälakiin ja ohjesääntöömme (sain ohjessäännön uusimman version vasta tällä viikolla) Molemmat tultiin siihen tulokseen, että jotain muutakin kuin tätä päätöstä hoitokunta yrittää piilotella.
    Laki on varsin selvästi minun puolellani.
    Nyt vain täytyy odotella hoitokunnan vastinetta reilu viikko, jonka jälkeen käräjäoikeuden tuomari mahdollisesti tekee päätöksen täytäntöön pano kiellon. Niin ainakin vahvasti uskomme.
    On tätä menoa ihmetelleet muidenkin yhteismetsien osakkaat, jotka yhteismetsästä jotain ymmärtävät.
    Oman yhteismetsän jäsenistä muutamat ovat tukensa minulle antaneet, joten aika rauhallisin mielin oikeuden istuntoa odottelen. Tosin osa retkelle ilmoittautuneita eläkeläisistä ovat olleet aika happaman näköisiä. Liekö tämä asia syynä, sillä mielellään olisivat puoli-ilmaiselle huviretkelle Viroon olleet lähdössä. Olen oikeusprosessin tuonut julki tuttavapiiristäni, joten tieto on kulkeutunut puskaradiossa hyvinkin laajalle, kuten tällaisilla asioilla tapana on.
    Onkohan kukaan muu joutunut yhteismetsää viemään käräjille näin selkeästi tahallisesta lainvastaisesta toiminnasta?
    PS. Metsät yhteismetsässämme on hoidettu ehkä liiankin hyvin.

    Timo Heikki

    Hoitokunta ilmeisesti kuvittelee, että kun retkiä on aiemminkin tehty samalla kaavalla, niin tulisi niitä edelleenkin saada tehdä.
    Joku joutuu menettämään kasvonsa, koska asia on haluttu viedä näin pitkälle. Pyrin kuitenkin välttämään käräjäoikeuden niin kauan kuin mahdollista.
    Tietynlaista uhoa hoitokunta haluaa asiassa näyttää.
    Meidän perhe kustantaisi noin neljän viiden hengen osuuden retken yhteismetsälle aiheutuvista kustannuksista. Näistä olisi kaksi tai kolme mahdollisesti muita kuin yhteismetsän osakkaita. Ei oikein kiinnostaisi olla maksumiehenä tämäntyyppisille retkille. Enkä edes ymmärrä miten retki liittyy yhteismetsän tarkoitusperiin.
    Otin asian tällä palstalla esille, koska täältä jos mistä tieto leviää metsäväen ja alan ammattilaisten tietoisuuteen.

    Timo Heikki

    Ovat hyvin tietoisia yhteismetsä laista ja siitä, ettei kellekkään saa antaa oikeudetonta etua.
    Viimeksi syksyn 2012 osakaskunnan kokouksessa kirjoitettiin oikein pöytäkirjaan, että selvitetään yhteismetsälaista voiko tämäntyyppisiä opintoretkiä järjestää.
    Toi korvausvelvollisuus saattaisi tässä tapauksessa hyvinkin kohdistua hoitokuntaan.
    Vähintään nyt kuitenkin oikeudenkäyntikulut mun ja heidän omansa. Tuskin mikään vakuutusyhtiö antaa lupaa käydä oikeutta vakuutusrahoilla.

    Timo Heikki

    Jatkoa edelliseen viestii….

    Kyseenalaistin myös retken opinnollisen sisällön, koska yhteismetsällä ei ole mitään itressejä Viron suunnassa, sekä toiminnanjohtajan pitämät luennot Virossa voisi/tulisi pitää osakaskunnan syyskokouksen yhteydessä.
    Lisäksi suurin osa matkalle lähtijöistä on eläkeläisiä tai lähes eläkeiässä, jotka ei voisi edes toimia yhteismetsän hallinnossa. Mihin he tarvitsevat opintoretkeä jonka kustantavat pääosin muut osakkaat, jotka eivät edes osallistu/ voi osallistua ko. retkeen
    Onko tällä palstalla muita yhteismetsäosakkaita joilla samoja ongelmia?
    Onko hyviä vinkkejä joita kannattaisi oikeudessa käytää?

Esillä 10 vastausta, 181 - 190 (kaikkiaan 190)