Uutinen Tilaajille Vakuutusyhtiö: Viime vuoden metsätuhot eivät poikkeuksellisia Tänä vuonna metsiä uhkaavat muun muassa lumi- ja myyrätuhot, LähiTapiolasta arvioidaan.
Uutinen Tilaajille Pohjoisessa ei kerätä keväällä käpyjä – pakkaset heikensivät itävyyttä Metsähallitus osti viime syksynä 570 000 litraa männynkäpyjä.
Uutinen Tilaajille Pro hermostui UPM:n suunnitelmista – haluaa aikalisän paikallisen sopimisen kehittämiselle Ammattiliiton mukaan olisi hyvä nähdä miten tuleva neuvottelukierros sujuu ennen kuin lainsäädäntöä uudistetaan.
Uutinen Tilaajille Kulotusoppia tarjolla verkossa, sopii myös metsänomistajille Hankkeen avulla pyritään myös säilyttämään kulotusosaamista.
Uutinen Tilaajille Metsäkeskuksen johtokunta nimitettiin – tutut nimet jatkavat Metsänomistajia uudessakin johtokunnassa edustaa MTK:n Juha Hakkarainen.
Uutinen Tilaajille Korona kuritti Ponssea – ”Tilanteeseen nähden selvisimme erinomaisesti” Metsäkonevalmistajan liikevaihto kutistui viime vuonna vajaat 5 prosenttia.
Uutinen Tilaajille Venäjän raakapuun vientikiellolla mutkikkaat seurausvaikutukset Suomikin voi hyötyä Kiinan sahatavaran kysynnän kasvuna.
Uutinen Tilaajille Luke: Hakkuissa 7 miljoonan kuution lasku viime vuonna Pystypuusto kasvoi liki 30 miljoonalla kuutiolla.
Uutinen Tilaajille Puukaupassa käänne viime viikolla, laskua liki 170 000 kuutiota Keskikantohinnat olivat pääosin nousussa.
Uutinen Tilaajille Yhdistysten uusi verkkopalvelu avautui – alkuun tarjolla metsävaratiedot Metsänhoitoyhdistyksissä OmaMetsä-palvelu otetaan käyttöön kevään mittaan.