Uutinen Tiilikainen ehdolle kiertotalouspalkinnon saajaksi The Circulars 2019 -tunnustuksella halutaan huomioida kiertotalouden hyväksi yhteiskunnan eri osa-alueilla työskennelleitä.
Uutinen Suomeen neljä uutta kasvihuonekaasuja mittaavaa tutkimusasemaa Asemien tuottama tieto paljastaa hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen päästöt ja nielut Euroopassa.
Uutinen Versowood sahasi hyvän vuoden Maan suurin sahayhtiö teki pitkästä aikaa tulosta alimmankin viivan alle.
Uutinen Metsänhoitoyhdistyksissä joulukuusikätköillään Yhdistykset haluavat muistuttaa, että joulukuusen hakeminen metsästä ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.
Uutinen Hallinto-oikeus kumosi Karkkilan vaatimuksen maisematyöluvasta Varsinkin pienet metsänomistajat ovat pulassa kaavabyrokratian kanssa.
Uutinen Suomen suurin puukoulu nousee Imatralla Mansikkalan monitoimitaloon siirtyvät neljän koulun oppilaat. Lisäksi kiinteistöön tulee 200 lapsen päiväkoti, neuvola, nuorisotiloja sekä työväenopiston toimintoja.
Uutinen Presidentti Niinistö: Puu ei ole ongelma vaan ratkaisu Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kannustaa lisäämään sekä puun kasvua että hiilivarastoa.
Uutinen Pääministerille joulukuusi Heinolasta Kultarannan kuusi on tavallinen suomalainen metsäkuusi.