Uusimmassa kasvihuonekaasuinventoinnin raportissa Suomen maaperä oli muuttunut nielusta päästöksi. Kun puuston nielu oli maaperän päästöä pienempi, metsät kokonaisuudessaan muuttuivat päästöiksi. Ruotsin metsät puolestaan ovat edelleen nielu.
Jotain Ruotsissa on tehty paremmin: Jatkuva inventointi, jossa koko maasta kertyy tietoja joka vuosi, aloitettiin jo 80-luvulla. Suomessa taas inventointi toteutettiin metsäkeskuksittain vuoteen 2003 saakka. Vaikka kasvihuonekaasuinventaario alkoi virallisesti 2005, raportointi piti aloittaa vuodesta 1990. 1990-luvulta oli kunkin metsäkeskuksen alueelta tietoja korkeintaan yhdeltä tai kahdelta vuodelta, joten muiden vuosien tiedot olivat väkisin varsin epävarmoja.
Inventoinnin suurimmat epävarmuudet liittyvät kuitenkin maaperän hiilinieluarvioihin. Kivennäismailla Ruotsin arvio perustuu VMI-koealoilta 10 vuoden välein tehtyihin mittauksiin.
Ruotsissa maaperää inventoidaan jo viidettä kertaa. Ensimmäinen kerta oli 80-luvulla. Maaperän hiilivaraston koealoittainen muutos saadaan kahden peräkkäisen inventoinnin erotuksena, vuotuinen muutos saadaan jakamalla se kymmenellä.
Emme oikeastaan edes tiedä, kumpi tapa on lähempänä oikeaa, koska molemmat ovat niin epävarmoja.
Ennen ensimmäistä mittauskertaa ja viimeisen mittauskerran jälkeen oletetaan vuotuisen muutoksen olevan samansuuruinen kuin mittauksissakin. Vuosina 2006 ja 2016 mitatun koealan tulosta käytetään siten vuoteen 2026 asti, ja siksi maaperässä tapahtuvat muutokset näkyvät Ruotsin mittauksissa hyvin hitaasti. Jos Suomessa nyt aloittaisimme vastaavat maaperäinventoinnit, saisimme siis ensimmäiset tulokset vasta 2035.
Maaperämittaukset eivät myöskään ole erityisen luotettavia, koska vuotuisen muutoksen suuruus on vain muutama promille. Jos maaperänäyte painaisi kilon, muutos olisi muutamia grammoja. Sellaisen muutoksen havaitseminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.
Vaikka yksittäisten koealojen tiedot muuttuvat hitaasti, epävarmuuden takia vuotuiset keskimääräiset nieluarviot silti vaihtelevat selvästi. Vaihtelu poistetaan erillisellä tasoitusmallilla, joka edelleen hidastaa muutosten näkymistä tuloksissa.
Maaperämittausten ja Suomessa sovellettujen mallinnusten eroja on vertailtu useita kertoja, eikä merkittäviä eroja ole havaittu. Emme oikeastaan edes tiedä, kumpi tapa on lähempänä oikeaa, koska molemmat ovat niin epävarmoja.
Ojitetuilla turvemailla Ruotsissakin käytetään mallia eli tarkemmin IPCC:n päästökertoimia. Ruotsin hehtaarikohtaiset päästöt ovat merkittävästi suuremmat kuin Suomen, siitäkin huolimatta, että Suomessa käyttöön otettu uusi malli on lisännyt turvemaiden päästöarviota. Suomessa ojitettuja soita on vain paljon enemmän.
Lukuisia pienempiäkin eroja löytyy. Useat tehdyt valinnat ovat olleet pakon sanelemia: Kummassakin maassa on käytetty juuri sellaista menetelmää, joka on ollut siinä ajanhetkessä toteuttamiskelpoinen. Puuttuvien aineistojen kohdalla on tyydytty asiantuntija-arvioihin ja puutteellisten kohdalla epäluotettaviin malleihin. Päästökaupan perustaksi en voi kumpaakaan suositella.
Kirjoittaja on tutkimusprofessori Luonnonvarakeskuksessa ja metsänomistaja
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Nämä mallinukset tahtovat mennä enemmän tai vähemmän harhaan. Mallinuksia on alalta kuin alalta ja tuntuu olevan yhtä vähän luotettavia kaikki. On hirvikannan hoidosta mallinus ja sekin menee enemmän tai vähemmän pieleen. Samoin metsäojitusten vaikutusta vesistöön määritetään ilmeisesti jonkun mallinnuksen pohjalta ja sekin on aivan mennyt mönkään. Pahinta lienee että näillä huonosti toimivilla mallinuksilla aletaan maksamaan korvauksia jollekin veronmaksajien rahoista. Kyllähän noilla mallinuksilla olisi vielä reilusti parantamisen varaa.