Klo 22.33. Metsälehden kolumnin deadline lähestyy. Aivot lyövät aiheesta tyhjää, mutta jotain jouluistahan sen täytyy olla. Viime vuonna kirjoitin Joulupukiksi ryhtyneen kylänrouvan rintarauhasista ja pahoitin ainakin kahden lukijan mielen. Nyt en ota sitä riskiä.

Klo 22.48. Joulukuusen hausta voisi naputella, mutta onko vähän klisheinen aihe? On. Sitäpaitsi isäukko sen meillä lapsuusvuosinani useimmiten haki. Kerran muistan kyllä olleeni kuusimiehenä itsekin. Varmasti olin useampanakin, mutta se tietty kerta jäi eri hyvin mieleen, koska samana päivän haudattiin Johannes Virolainen. Virolaisen hautajaiset taas jäivät mieleeni, koska ne osuivat juuri joulun alle ja Vironperän ukko tuntui samalla tavalla kuolemattomalta hahmolta kuin Spede. Lisäksi muistan Virolaisen kuolinuutisen nasahtaneen eetteriin heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Se olikin muuten leuto joulukuu, lumi antoi odottaa itseään. Olin työharjoittelussa nuohooja-Veikon matkassa ja räntäsateessa liukastelimme jyrkkäharjaisilla peltikatoilla. Talvi alkoi tehdä tuloaan vasta joulunalusviikolla ja tulikin kerralla, kuusen hain jo lumimetsästä.

23.15. Ostin päivällä kolme kertaa kolme -metrisen jouluvaloverkon. Senhän tässä voisi inspiraatiota vonkaillessa asennella residenssimme fasaadiseinää kirkastamaan.

23.34. Lapsena joulu alkoi joulukoristeista, ne viritimme itsenäisyyspäivänä. Ne olivat simppeleitä, sähkökyntteliköt ikkunalaudoille ja joulutähti Rikolan puoleiseen ikkunaan. Lisäksi lätkimme akkunoihin punaisesta pahvista askarreltuja tonttusilhuetteja. Toinen askel oli joulukorttien kirjoittaminen ja kolmas se hetki, kun eteisen kaappiin alkoi ilmestyä paketteja. Niitä ei saanut sorkkia, mutta salaa roplasin niitä töikseni ja voi miten ikuisuudelta tuntuikaan se aika, joka aattoa piti vielä vuotella.

23.55. Kuka tämmösen verkon saa yksinään viritettyä niin, että se näyttää verkolta vielä virityksen jälkeenkin? No, varmaan moni. Minä en.

00.24. Näpit jäätyvät, koska verkkoa on viriteltävä avokäsin – hanskat jäävät siihen kiinni. Miten se jouluviilinki syntyi penska-aikana ihan ilman tämmöisiä kromeluureja? Se virisi vähin erin. Äiti ja mummo värkkäsivät torttuja, pipareita ja laatikoita, keittiön ikivanha radionrottelo soitteli joululauluja ja mummo muisteli jotakin reporadiolaista vuotta, jona Yleisradio ei soittanut joululauluja ennen aattoa.

01.11. Annan periksi. Etsin ulkovarastosta ison pihalyhdyn ja survon myttyyntyneen valoverkon sen sisälle. Lyhdyn ripustan amppelikoukkuun ja muistoja tulee mieleen tästäkin: Aattoaamuinen traditiomme oli edellisvuoden jäljiltä tuhannen solmussa olevien sähkökynttelikköjen setviminen. Televisiossa pyöri Joulupukin kuumalinja, keittiöstä tuli riisipuuron tuoksu ja puolipäivän jälkeen, kuusen ollessa kunnossa, alkoi pyhän tuntu hiipiä huusholliimme. Lopullisesti se teki meille pesänsä illalla. Vanhempani tulivat navetalta, saunan jälkeen söimme ja tovi siitä ryyppäsimme kahvit. Ruuan ja kahvien välissä kävi pukki – siihen asti kuin kävi. Sitten oli vain rauha, hiljaisuus, hyvä olo.

02.34. Saunan jälkeen seison terassilla. Höyryän. On pikkupakkanen. Lyhty loistaa kauniisti. Loistakoon loppiaiseen saakka. Vahingossa syntyi kolumnikin, joulu tuli sen sivutuotteena – tai toisinpäin. Ja hyvä on mieleni, koska kukaan ei voi loukkaantua siitä toteamuksesta, että joulu syntyy valoverkottakin. On syntynyt ennenkin, syntyy myös nyt. Hyvää joulua.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.