Vastaus Riikilälle | Mikko Riikilä ilkeilee kolumnissaan

Kun dokumenttielokuva minusta ja opaskirja aidosta jatkuvasta kasvatuksesta julkaistiin äskettäin, niin Riikilä kirjoitti niistä ja minusta hyvin ilkeällä tyylillä ja jätti kertomatta tapahtumiin liittyviä olennaisia yksityiskohtia.

Vaikka metsänhoidon professuurin hakupapereitani peiteltiin, tulin valituksi pätevimpänä professoriksi. Minulla on lisäksi kuuden muun eri professuurin tieteellinen pätevyys eli yhteensä kahdeksan kertaa todettu tieteellisesti päteväksi professoriksi. Näitä todellisia ansioita Riikilä ei kerro lukijoille.

Valmistelin 1980-luvun alussa tutkijaryhmäni kanssa tutkimussuunnitelman, jossa vertailtiin vaihtoehtoisia metsänkäsittelymenetelmiä. Sellaista tutkimusta ei ollut aiemmin tehty. Yhtenä vaihtoehtona oli jatkuva kasvatus. Metsäntutkimuslaitoksen professoreilla ei ollut huomauttamista hyväksyessään tutkimussuunnitelman ja kokeiden perustamisen. Heillä olisi ollut siihen tilaisuus virallisesti kolme eri kertaa.

Esittelin ensimmäisiä mittaustuloksia. Aito jatkuva kasvatus osoittautui sekä ekologisesti että taloudellisesti ylivoimaisesti parhaimmaksi menetelmäksi. Tuloksista pelästyneenä tutkimusta pyrittiin vaikeuttamaan. Aloitettiin tarkastusten sarja tutkimuksen lopettamiseksi. Ulkomainen professoriryhmä esitti siihen muutamia ehdotuksia, mutta ei vaatinut tutkimuksen hylkäämistä. Sitten laitoksen professoriryhmä pyysi tekemään joitakin täydennyksiä. 

Vasta kuudes tarkastus vaati tutkimuksen lopettamista. Senkin Riikilä jätti kertomatta. Tämän tarkastuksen teki taimitarha- ja metsänviljelytutkija, joka oli tunnettu jatkuvan kasvatuksen vastustaja. Niinpä laitoksen hallitus päätti perehtymättä tutkimuksen kenttätöihin, että minut siirretään sen johdosta syrjään. Siitäkin tapahtumasta Riikilä kertoi vääristellen.

Julkisuuteen kyllä kerrottiin, että tarkastuksen tarkoitus oli lopettaa jatkuvan kasvatuksen tutkimus. Siirto tehtiin suuren kohun saattelemana. Tutkimuksen johto määrättiin toiselle henkilölle, joka otti käyttöönsä valikoiden alkuperäisen tutkimuksen koealoja. Siitä olisi pitänyt kertoa, miksi samat koealat miestä vaihtamalla muuttuivat kelvollisiksi.

Metsäsota ja rauha -dokumenttielokuva kertoo siitä, miten minua jatkuvan kasvatuksen kehittäjää ja toisaalta yksityisiä metsänomistajia on metsäalalla kohdeltu. Räkämänniköiden tekeminen puupelloilla aloitettiin suuressa mitassa 1970-luvulla. Niinpä ne vasta lähiaikoina tulevat kunnon sahapuun kokoisiksi. Japaniin viedään vielä luontaisesti syntyneitä harvennettujen puustojen melko hyvälaatuisia rakennuspuita.

Monessa asiassa on tultu kanssani samoille linjoille kovan väännön jälkeen. Siitäkö Riikilä on pahoittanut mielensä? Esimerkkeinä ovat siementen alkuperän merkityksen ymmärtäminen, aurauksista luopuminen, vesakkomyrkytyksistä luopuminen, lahopuuston merkityksen ymmärtäminen, ojitusten lopettaminen ja sekametsien suosiminen.

Puiden saastevauriot vähenivät, kun teollisuus vähensi ratkaisevasti rikin ilmaan tupruttamista minun ja muiden metsänsuojelijoiden vaatimuksesta. Hyvänä esimerkkinä oli rikille arkojen naavojen osittainen toipuminen.

Riikilän tavoin suosittelin aluksi aurauksia, mutta hänestä poiketen vain veden vaivaamille eli hienojakoisille alaville kivennäismaille, joita Lapissa on muutama prosentti. Laadin maankäsittelystä pyydettynä ohjeet, mutta käytäntö ei suostunut niitä noudattamaan. Kun tutkin aurauksen haittoja, selvisi, että maan rikastumiskerroksen alumiini ja muut myrkylliset ainekset olivat pintaan nostettuina muuttuneet liukoisiksi ja kulkeutuneet marjoihin. Siksi jouduin suhtautumaan kielteisesti kaikenlaisen aurauksen käyttöön. Siitä olisi ollut syytä kertoa.

Kirjoittaja on maantutkimuksen ja metsänhoidon emeritusprofessori

Lue myös

Kommentit (4)

  1. Tomperi

    Muistan hyvin tuon ajanjakson josta kirjoitatte. Lisäisin tuohon aikaan liittyvät merkittävät tutkimustulokset joita jäkälätutkimuksissaan toi esiin Kuopion Yliopisto, erään kylmän kesän jälkeinen sormipaisukarveen räjähtdysmäinen lisääntyminen, Keski-Euroopan toimet päästöjen vähenemiseen sekä sen että Viro tuprutti emäksisiä päästöjä Suomeen jotka lievensivät happosateiden vaikutusta. Metsälehteen varmaan asiantuntija tulee myö ns Metsolan pakinoitsijasta koska hänessä on ainesta asiantuntijaksi tähän julkaisuun. Odotinkin Teiltä oikaisua tai lisäyksiä tähän Riikilän juttuun joten siitä ei tarvitse enempää riidellä…

  2. Hienoa että Riikilä tekee teräviä havaintoja joista joukko on nk. osunut. Jonkun pitää haastaa.

  3. Kun asiat ovat erimielisiä, onhan niistä voitava esittää näkemykset. Ja jos niihin ei ole kaikkea taustatietoa, oikaistakoon kuten luimme.
    Mehtäukkoa häiritsee tavattomasti jk:n vain positiiviset kehuskelut. Esittämiäni todellisia kaupan ,korjuun ja uudistumisen tilkkutäkkimäisen jatkon taloudellisuutta ei kukaan ole pystynyt kumoamaan. Ja ratkaisevinta on, kun jaksollisen täyspuustoista yläharvennusta aletaan omia jk:n ansioksi vieläpä niin, ettei se rasita menetelmän alkukustannusta!
    Ja siitä huolimatta tonttu-ukot vaan hyppivät.

  4. Timppa

    Olen nähnyt 2 jatkuvan kasvatuksen kohdetta. Toinen on Luken koealue Lapinjärvellä. Siinä Sauli Valkosen mukaan metsän kasvu on vaihdellut välillä 4-5 m3/ha/v. Uusia koivuja tai mäntyjä ei ole syntynyt. Kuusi on sopivasta maapohjasta johtuen taimettunut hyvin. Verrokkina on Keski-Suomessa karummalle pohjalle uudistettu metsä, jonka kasvu 60 vuoden tarkastelujaksolla on ollut 6,5 m3/ha/v. Luontainen taimettuminen olisi ollut lähes olematonta, minkä tiedämme eräästä myrskyn harventamasta kohteesta ja eräästä itse jättämästämme koealasta.

    Toinen kohde oli yksityismaalla Riihimäellä. Sille alueelle ei ollut syntynyt 8 vuodessa lähes ollenkaan taimia. Jos sama puusto olisi hakattu aukoksi ja normaalisti uudistettu, taimet olisivat vähintään 3-metrisiä. Suuri osa uudistamiskustannuksista olisi katettu latvusmassa myymällä ja aukon paremmilla kantohinnoilla.

    Meidän yhteismetsän metsissä kasvaa monenlaisia metsälöitä: kuusikoita, männiköitä, koivikoita ja erilaisia sekametsiä. Esimerkiksi kymmeniä hehtaareja mänty- kuusisekametsiä, joissa seassa koivua. Niitä on tosi hienoa katsella. Jatkuvalla kasvatuksella saadaan tulokseksi vain kuusikoita ja kuten tiedetään ne ovat Etelä-Suomessa erittäin alttiit tyvilaholle.

    Kyllä Mikko on oikeassa. Lähteen opeilla ei saada tuotettua hyvin kasvavia monipuolisia metsiä.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat