Kuvat otettu samasta paikasta. Boorin puutos ja halla tehnyt tuhoja. Nestemäinen boori levitetty jonka jälkeen tilanne parantunut ajan kuluessa mikä näkyy toisessa kuvassa
Kuvat otettu samasta paikasta. Boorin puutos ja halla tehnyt tuhoja. Nestemäinen boori levitetty jonka jälkeen tilanne parantunut ajan kuluessa mikä näkyy toisessa kuvassa
Lisään vielä että ensimmäinen kuva otettu jotain 10 vuotta istutuksesta. Kuva otettu 2014 ja toinen 2024.
Mukava kuulla ja kuvat kertoo hyvin. Viime vuosina itekin levitellyt juurikin tuota ainetta metsiin, varttuneempiin ja nuorempiin. Ja kannattaa näköjään jatkaa. Aika edullinen kun itse jaksaa vaan kävellä ruiskun kanssa valikoidut alat läpi.