Lehtikuusikuitua

Tällä kohtaa oli aikoinaan ruishalme . 60-luvun lopulla pelto metsitettiin ja istutettiin lehtikuusta . Luonto puuttui peliin kuluneena syksynä ja kaatoi lehtikuusikon lähes totaaliseksi murrosteeksi . Viimeviikkojen aikana puut on saatu kasalle ja tulos näkyy kuvassa . Kuitukasassa koko komeus .

Kommentit (7)

  1. Planter

    Hyvää tavaraa sellukattilaan! Parikymmentä vuotta sitten tein myrskynkaatamista lehtikuusista puutarhakalusteita. Hyvin ovat kestäneet, ilman minkäänlaista käsittelyä ja patinoituneet kauniin harmaiksi.

  2. Näinhän se tuppaa näissä erikoispuissa käymään. On se harmi kun kysyntä ja tarjonta ei juuri niissä kovin häävisti kohtaa. Kyllähän järeys noissakin jo kalusteiden tekoon soveltuisi.

  3. tamperelainen

    On vahinko,että arvokasvusaa ollut puusto piti kaataa.Rauliko runteli?Onko lehtikuusi herkkä kaatumaan?

  4. Kyllä lehtikuusi pysyy pystyssä siinä kuin tavallinen kuusikin. Harvennukset vaan tahtovat jäädä jopa tekemättäkin, mutta yleensä aivan liian lieviksi.
    Jo enskassa lehtikuusi pitää laittaa hyvälläkin pohjalla 800 rungon paikkeille.
    Eri asia on tietenkin karulla pohjalla, jossa halutaan tiheäsyistä puuta. Tuosta tekisi kaunista pelkkahirsiseinää, jos osaa sellaista tehdä.

  5. suorittava porras

    Raulin tekosia. Vähän vajaan hehtaarin peltoistutuksista kaatui yli puolet kertarysäyksellä . Kovin tiheässäkään puut eivät kasvaneet .
    Viime talvena harvensin toisaalla lehtikuusikon myrskyn runtelemaksi joutuneen tiheyteen . Puut olivat samaa kaliiberia , kun kuvassa ja osoite sama , Äki . Kuvan puupino on kilpailevan yrityksen käsialaa.

  6. Lehtikuusihan ei kasva karuilla pohjilla juuri ollenkaan.
    Rauduskoivun veroinen kasvussa nuorempana ja kasvu jatkuu
    pitkälti yli 100 vuotiaanakin hitaampana, jolloin puuaines sopii nuorempia puita paremmin säänkestäviin kohteisiin.
    Sellukattilaan ei taida kelvata ollenkaan nykyaikana.

  7. Kyllä lehtikuusi selluun kelpaa, pitäisi vaan olla hieman isompi erä, että saisi keitettyä omassa erässään.
    Eli tarvitsee omanlaisensa liemet.

Metsänomistus Metsänomistus