Kommentit (13)

  1. Kelopuutako haeskelet? Onhan noita tuossa kaksi.
    Raja lienee tuolla metsän reunassa. Naapurinpuoli näyttää vihreämmältä. Olisiko Laatumaan palsta? Vaari voisi ostaa lapsenlapselle työmaata, jos jaksaa itse hoitaa/hoidattaa kymmenen ensimmäistä vuotta.

  2. Heh, siinäpä varma sijoitus. Kasvua tiedossa takuuvarmasti. Eri asia sitten mitä ja millä aikamääreellä.

  3. Surkea esitys, täytyy myöntää.

    Tilalle johti surkea tie, kaikki oli hakattu pois, aukkoa ja harvennusta.

    Pohjois-Pohjanmaa ei ole metsä maakunta. Mutta koivua=1 metrin halkoa löytyy…ei tosin tältä tilalta.

    Autostakin huomaa että oli tihku sateinen lauantai päivä, marraskuun hämärissä.

  4. Metsäkupsa

    Taisi olla semmoinen tila,että rajat voi päätellä ympäröivän metsän reunoista. Kiireeliset hakkuut suoritettu,linnutkin kannolta joutuu olemaan,kun oksaakan ei ole .

  5. Bonvestan tila, kertoo kaiken. Puut pois ja tila myyntiin.

  6. e-h

    Heleppohan tuota on katella,ei ole puut näkymää peittämässä.

  7. metsä-masa

    Hyvältä vaikuttava sioituskohde tulevaisuuteen !

    Tie halkoo tilan, kivennäismaata, päivään päin viettävä rinne ja sopivasti ravinteikas äestettäväksi ja kylvettäväksi männylle.

    Voin jo kuvitella matkan kymmenen vuoden päähän, silloin siinä lainehtii terve elävn näköinen nuoritaimikko.

  8. Auton oven auki pitäminen kertoo myös paljon.

    Ei MV;n mallitila, ollenkaan. Äkkiä pois.

  9. Ammatti Raivooja

    Itsekasvatetut kuuset jos ois kuusimaata, 5 vuotta varhaisperkaus ja myyntiin.

  10. Pohjois Pohjanmaa on karua…kankaat tämmöisiä, suot hyviä.

    Suopursu on hyvä merkki koivusta, betula jotain. Latinaksi.

  11. Paljonkos te arvon ostohalukkaat olette valmiita tällaisesta kohteesta maksamaan?

  12. Jos on Bonvesta-tila, miksi et laita kohdetta näkyviin.
    Tässä yksi tila, jonka hinta 16900e.
    Hakattu lähes kokonaan aukoksi 4 vuotta sitten ja ojitusmätästetty hakkuualat ja ilmeisesti kylvetty männylle. Yhtään tainta ei ollut lähtenyt kasvuun varmaankin hiekkapohjaisen maan rousteen takia.
    Erittäin heikkokasvunen maapohja.
    Kangaskaarrot hyvin karut ja niiden väleissa kasvamattomat suopohjat.
    En ymmärrä hinnoittelua.
    Oikea hinta 1000 e, jos sitäkään.

    http://www.bonvesta.fi/web/sp?Open&cid=kohde&id=05e5444e-5f70-11e4-9092-00215a9b05ba

  13. Täällä ”markkinointi” on kielletty.

    1 lisää P-Pohjanmaalta, 33 ha, hinta 6000 €. 187,5 €/ha. Ei bonvestan tila. 2 ha kangasta, 31 ha kitu suota.

Metsänomistus Metsänomistus