Uutiset ja blogit Näytä alueet Kaikki Uutiset Artikkelit Blogit Kolumnit Riikilä Videot Podcastit Hanketiedotteet Kumppaniartikkelit
Uutinen Tilaajille Vuokila Woodilta roima tulosparannus Liikevaihto lähes tuplaantui, tulos kolminkertaistui.
Uutinen Tilaajille Paula-myrskyn tuhot historiallisen suuret, metsänomistajien tappiot 25 miljoonaa euroa Myrskyssä vahingoittuneen puuston arvo on kaikkiaan noin 120 miljoonaa euroa.
Uutinen Tilaajille Puulajiston kirjo käyttöön – Kuusta voi korvata myös harvinaisemmilla puulajeilla Luken raportin mukaan kuusen sijaan voisi istuttaa esimerkiksi tammea, siperianlehtikuusta, douglaskuusta tai hybridihaapaa.
Uutinen Tilaajille Metsäteollisuus ry: Puukauppa käynnistynyt edellisvuosia vaisummin Tukkien kantohinnat olivat helmikuussa 3–5 prosenttia korkeammalla kuin vuotta aimmin, havukuitupuun hinnoissa kaksi prosenttia laskua.
Uutinen Tilaajille Selvitys: Mitkä ovat luonnon monimuotoisuuden talousvaikutukset? Lähtökohtana on ajatus, että luontoa tulisi ajatella yhtenä pääoman muotona taloudellisen ja sosiaalisen pääoman rinnalla.
Uutinen Tilaajille Akonkosken Sahalla omistajavaihdos Vanhan eteläpohjalaissahan omistus Toivolan perheeltä Jouko Sjöblomille.
Uutinen Tilaajille Euroopan sahateollisuus ennakoi kovia aikoja, tukee silti pakotteita Sahateollisuusjärjestöt aikovat selvittää, miten lisätä Euroopan puuomavaraisuutta ja vauhdittaa hakkuita täyttämään pakotteiden jättämä aukko.
Uutinen Tilaajille Valkohäntäpeuran saalismäärä jatkoi kasvua, lupia jäi silti kolmannes käyttämättä Talven lumiolosuhteet olivat jahdille suotuisat. Pyyntiluvista käytettiin silti vain noin 70 prosenttia.
Artikkeli Tilaajille Hannun hintaseuranta: Tilakauppa käy myös lumikuukausina Tilakauppa on lähtenyt käyntiin viime vuoden tapaan – hintataso on pitänyt ja instituutiot ovat vahvoja etenkin kilpailussa isoista tiloista.
Uutinen Tilaajille Uusi kauppapaikka maa- ja metsätilamarkkinoille Pro-Agria uskoo peltojen ja kokonaisten maatilojen myynnin lisääntyvän.