Valkohäntäpeuran saalismäärä jatkoi kasvua, lupia jäi silti kolmannes käyttämättä

Talven lumiolosuhteet olivat jahdille suotuisat.

Helmikuun puolivälissä päättyneen metsästyskauden aikana saaliiksi saatiin 74 000 valkohäntäpeuraa ja 20 400 metsäkaurista, kertoo Suomen riistakeskus. Saalismäärä kasvoi edelliskaudesta 4 000:lla ja nousi jälleen ennätystasolle.

Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin koko maan tasolla noin 70 prosenttia. Saaliista 95 prosenttia kertyi Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueilta.

Tänä talvena lumiolosuhteet olivat jahdin kannalta suotuisat eteläistä ja lounaista Suomea myöten.

Metsästäjiä pyydettiin ensimmäistä kertaa kirjaamaan jahdin yhteydessä tehtyjä havaintoja valkohäntäpeuroista Suomen riistakeskuksen Oma riista -palveluun. Havaintokirjauksia kertyi yli 20 000, ja ne sisälsivät yksittäisiä havaintoja yli 60 000 eläimestä.

”Suuri kiitos kaikille havaintoja kirjanneille. Kertynyt aineisto antaa aiempaa tarkemman kuvan muun muassa peurakannan rakenteesta ja tuottavuudesta, ja luo siten edellytyksiä valkohäntäpeuran kanta-arvion kehittämiselle edelleen”, riistapäällikkö Antti Impola Suomen riistakeskuksesta sanoo.

Luonnonvarakeskus julkaisee maaliskuussa arvionsa valkohäntäpeurakannan koosta. Kevättalvella 2021 kannan kooksi arvioitiin 125 000 eläintä.

Metsäkauriin metsästykseen ei vaadita pyyntilupaa, mutta saadusta saaliista on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle. Päättyneen kauden saalismäärä kasvoi noin kolme prosenttia edelliskaudesta.

Metsäkauriita saatiin saaliiksi ympäri Suomen kaikilla riistakeskusalueilla, mutta selvästi eniten Varsinais-Suomessa, josta kertyi noin kolmasosa kokonaissaalismäärästä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito